Jotain uutta: The Sonik Seeds

Sheffieldiläinen The Sonik Seeds on ollut kasassa vasta vuoden verran, mutta on jo onnistunut synnyttämään pienimuotoisen hypen. Yhtyeen nimi onkin tupsahdellut toistuvasti esiin siellä täällä jo jostain viime keväästä lähtien. Tuon pienimuotoisen hypen lakipisteen virkaa hoitaa tällä hetkellä brittiläisen Rimmel London -meikkifirman uusi mainos, jonka musiikkina yhtyeen tuore English Rose -single toimii. Ja hyvinhän kappale tähän viehkon Georgia May Jaggerin tähdittämään ja swingin London -hengessä toteutettuun kampanjaan istuu.

Niin, musiikkityylillisesti The Sonik Seeds lienee garagea, jota on paikoin somistettu perinteisin britti-R&B -vaikuttein ja mod-esteettisin vivahtein, mutta myös modernein indieottein. Nuorta ja viatonta Arctic Monkeysia kaipailevana ja Little Man Tatea ikävöivänä onnistun tietystikin kuulemaan yhtyeen tekemisessä myös hitusen sheffieldiä.

Ihan turhaa yhtyeen ympärillä ei vouhkata: onhan tämä nyt aika mainiota, eikö?! Ja muuten, myös Miles Kane on fani.

Yhtyeen English Rose -single on julkaistu iTunesissa ja löytyy myös Spotifysta.

The Soniks Seedsin Sundcloud täällä.

2 Comments

  1. Another One ei ainakaan ole Suede Another No-onen veli… ;) Ihan hyvää ja tyylitietoista räminää! Menee ehdottomasti tutustumislistalle. Vähän tulee myös esimerkiksi Mando Diao mieleen. Ehkä ainakin siitä että nuoret kundit kumartavat historiaan…

    1. Mando Diao, totta :)

      Ja toki pikkuisen The Hives ja muut garagerevivalistit… The Strokes jne. Vaikka itse pidänkin The Sonik Seedsiä jotenkin edellistä enemmän nimenomaan brittiläisen kuuloisena ja brittiläisestäperinteestä ammentavina (kuin myös Mando Diaoa). Jotain laulua kuunnelelssa muistin yhden 2000-luvun alun suosikkini, The Rakesin. Kivaa renkutusta oli se.

      Kiitos kommentista, ja tervetuloa Rosvoihin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s