Inspiroi: Sci-Fi Lullabies

Siellä se on, Sci-Fi Lullabies, Sueden taianomainen ja fanien ihannoima b-puolikokoelma ensi kertaa älppärinä (kuin myös fanien vähemmän ihannoima A New Morning). Yhtyeen uudessa, kaikki albumit kattavassa vinyyliboksissa.

Remasteroidut vinyyliversiot eivät ainakaan tällä kertaa ole tulossa myyntiin yksittäiskappaleina, mistä kyllä veikkaan joidenkin fanien närkästyvän. Aika monilla kun varmasti jo on osa levyistä juuri tässä formaatissa. Ja kiusaus hankkia se Sci-Fi Lullabies. Jostain syystä tällaiset uudelleen julkaisut tuntuvat aina muutenkin saavan jotkut ärtyneiksi.

Mutta toisaalta. Voihan homma mennä niinkin, että keräilijä-materialisti-kulttuurissa elävä fani onkin innokas omistamaan samojen levyjen uudet, äänikäsitellyt painokset. Plus että innostusta fanien suunnalta tuntuu löytyvän nimenomaan laatikon mukana tuleville track-by-track-haastatteluille – ja erityisesti Bernard Butlerin sellaiselle.

Rajoitettu erä bokseja tulee myyntiin 21.10, ainoastaan yhtyeen verkkokauppaan.

4 Comments

  1. Sci-fi Lullabies:n oikea formaatti on se vuosien saatossa useita punaviinitahroja kerännyt 2cd -boksi. Tämä ankeasoundinen ja kolkko monoliitti saa luvan olla levykokoelmani syrjäyttämätön hallitsija. Silti vähän toi kiinnostelee…

    1. Oooh, just näin. Täältä ääni myös sille alkuperäisen ja ensimmäisen kokemuksen mukana tulevalle erityisyydelle ja ainutlaatuisuudelle. Olen joutunut muutaman rakkaimman cd:n korvaamaan freesillä versiolla, koska olivat liian kuluneita soidakseen. Tuntui aluksi haikealta kuunnella uutta ja vierasta kakkoskappaletta.

      Mutta kyllähän tuo Sci-Fi Lullabies vähän houkuttaa, etenkin kun tällä hetkellä tulee kuunneltua niin paljon juuri vinyylejä. Mutta en ole mikään äänihifistelijä – vaan enneminkin juuri sen punaviinifiiliksen – joten noita muita en koe niin tärkeäksi haalia remasteroituina.

      Mutta veikkaan kyllä, että loppujen lopuksi nuo tulevat kaikki yksitellenkin myyntiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s