Itsestäänselvyys

Olen ollut viime aikoina ajatuksellisesti niin kiireinen, että useimmilla elämän osa-alueilla resursseja on riittänyt ainoastaan itsestäänselvyyksien ajatteluun.

Niin kuin vaikka Oasiksen erinomaisuuden. Ja (What´s the Story) Morning Glory? -albumin avaavan Hello-kappaleen.

Mutta eipä se oikeastaan haittaa. Sillä:

vaikka kappaleen hienous onkin itsestään selvää, vaikka sen käsittämättömän taikuuden tietää, ei sitä voi olla kuulematta ja tuntematta aina uudelleen. Kappaleen alku – erityisesti ne hetken jälkeen soimaan pärähtävät sähkökitarat – onnistuu yllättämään merkityksellään aina vain.

Onhan se aika käsittämätöntä, miten paljon informaatiota kappaleen parikymmentä ensimmäistä sekuntia voivatkaan mahduttaa sisäänsä. Toisin sanoen kaiken olennaisen tiedon siitä, mitä haluan olla, tehdä ja tuntea. Kappale virittää minut välittömästi sille taajuudelle, jolla haluan elämäni elää.

Toiseksi parasta kappaleessa on se, että se on vain alkusoittoa.

6 Vastausta

  1. Ilpo

    Olipa kauniisti kirjoitettu. Tuli heti jotenkin kaihoisan hyvä mieli, kun ajatukset palasivat siihen aikaan, kun tätä levyä on tullut ensimmäisiä kertoja kuunneltua.

    Tänä aamuna, kun olen hieman henkisesti hengästynyt, johtuen edessä olevasta, kovin rasittavasta päivästä. Taidankin laittaa tämän levyn soimaan korviini ja lähteä Liamin ”apinakävelyä” kohti tämän päivän haasteita, samalla kuunnellen ahdistukseni pois.

    Kiitos..

  2. Hal-Jo

    Kukaan tuskin kirjoittaa Oasiksesta yhtä kauniisti kuin sinä.

    Kenties bändi on noihin aikoihin studiossa tiennyt, että nyt on tallentumassa jotain erityisen erinomaista. Toki kenties-sana on turha tietäen gallagheriaanisen itsevarmuuden.

    Mitenhän Noelin sooloura jaksaa? Muistaakseni pian High Flying Birds -levyn jälkeen oli suunnitteilla toinen, psykedeelisempi albumi. Sellainen kiinnostaisi, eka soolo jäi mulla vähälle kuuntelulle (verrattuna Beady Eyen debyyttiin). Taidankin pistää sen oitis soimaan.

      1. Hal-Jo

        Jos hairahdun karaokebaariin, en laula Oasista. Se edellyttäisi minusta juuri tuota Liam-asennetta. Oma tulkintani jää kumminkin riipaisevan etäälle vaaditusta pöyhkeän uhmakkaasta rokkiurpoilumeiningistä :)

        Liamin itsevarmuus nousee loistavassa sitaatissasi jo galaktisiin sfääreihin. Mikäpä siinä, sanoille oli katettakin. Ei mitään tyhjää uhoa! Ja mikä ylipäätään voisi olla parempi asenne aloittelevalle bändille kuin että soitetaan perskules isommat nimet syvälle suohon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s