Perjantaibiisi: Walk In Fire

Jos jotain haluaisin näin bloggarina saada aikaan, niin ehkä yhden sellaisen ihailevan, palolla kirjoitetun ja arvokkaan tekstin manchesteriläisestä Dovesista. Mutta koska näistä isoimmista rakkaustapauksista kirjoittaminen on niin hiton vaikeaa, ei tämä teksti nyt vielä ole sellainen.

Mutta koska on vuoden ensimmäinen perjantai, on minusta hyvä aika kirjoittaa hurmoksesta. Ja juuri siihen tämä Dovesin Walk In Fire liittyy. Kyseessä on nimittäin mielestäni hurmosbiiseistä hienoin.

En tiedä, kuuletteko te muut tässä sitä taikaa, joka tekee minun elämänilolleni ihmeitä. Saa minut innostumaan ja ajattelemaan jatkumista päättymisen sijaan. Tekemään juttuja, jotka yleensä tuntuvat liian noloilta, vaikeilta tai pelottavita. Lähettelemään hölmöjä, mutta vilpittömiä tekstiviestejä ja avaamaan vielä sen toisenkin pullon (vaikka viettäisin uutta vuotta yksin veljen sohvalla).

Kappale on oikeastaan aika salakavala. Alku on sellaista odotuksia herättelevää hissuttelua ja seesteistä rytmikkyyttä, sitten tulee pikkuhiljaa kasvamista ja neljän minuutin jälkeen löydätkin itsesi keskeltä elämäsi hurmosta.

Ja tämä on aina pakko tanssia. Ja ilmarummuttaa.

12 Vastausta

  1. Nimetön

    Sanon ihan vakavalla naamalla, että tykkään Sub Subista enemmän. Samaan hengenvetoon toki myönnettäköön, että en ole kuullut Dovesilta paljon muuta kuin aikanaan kyllä paljonkin soineen Last Broadcastin. Lisäksi tietty pitää mainita, että omiin korviini pärisevimmät dancet, joiden diggailua en todellakaan häpeile, tehtiin muutenkin voittopuolisesti 90-luvulla.

  2. Ilpo

    Melkoisen sisäistä lämpöä tuottava ja mielialaa monella tapaa kiihoittava kappale, johon sopii minun mielestä hyvin huudahdus jota koomikko Zach Galifianakis kehoitti käyttämään konserttiyleisössä, hyvän biisin kuullessa. ”the way you play your music makes me feel good inside”

    Kappaleen teksti tosin jää minulta aina kuulematta, koska pehmeän rytmikkäästi kasvava musiikki vie minut aina mennessään. Hyvin sopii myös näin alkavan lauantai-illan hurmokseen. Tanssimaan en sentään rupea. Minun tanssiminen saattaa tuntua hyvältä, mutta näyttää hirveeltä.

  3. vjh

    Dovesin kolme ekaa levyä ovat erittäin hyviä. Itsellä yksittäisistä biiseistä tärkeimmiksi sementoituneet vuosien varrella Break Me Gently, Kingdom of Rust, Pounding ja Snowden. Peukut Dovesin esiinnostamiselle!

      1. vjh

        Oijoi, Satellites on hieno! Tuon levyn nimibiisi oli jossain vaiheessa myös iso suosikki ja nyt taas (kiitti vinkistä!) pitkän tauon jälkeen kuulostaa kyllä tooooosi hyvältä koko Last Broadcast. There Goes the Fear, hyvä hittivalinta! Mulle jotenkin Kingdom of Rust on ehkä se hittisuosikki. Sanat, fiilis, draaman kaari, kaikki. Huikeaa musiikkia on bändi tehnyt, kyllä.

  4. vjh

    Totta tuo. Eipä tule mieleen yhtään heikkoa Doves-hittiä, sielukasta kautta linjan. Kuulin ekaa kertaa Goodwinin sinkun just – ei hullumpaa. Hauskasti sovitettu biisi, lähtee kunnolla rullaamaan vasta kolmen minsan jälkeen ja menee aika folkpsykedeliaksi. Ei paha. Levyä odotellessa.

  5. vjh

    Sain Odlulekin eilen kuunteluun. Jotenkin, hmm… polveilevampaa ja villimpää kuin Doves. Ensikuuntelun jälkeen, siis. Jännä nähdä, mikä on mielipide parin-kolmen kuuntelun jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s