HEY LYLA!Noel Gallagher’s High Flying Birds – In The Heat Of The Moment
Noel Gallagherin ura ilman Oasista saa jatkoa, kun Chasing Yesterday -albumi ilmestyy ensi maaliskuussa. Ensimmäinen single uudelta levyltä on In the Heat of the Moment ja se kuulostaa tältä. Edelliseen albumiin verrattuna ei mitenkään kovin radikaalilta.
Noelin omin sanoin: ”The first single was the last track to be recorded. Is it great? Of course it is. What does it mean, it doesn’t mean anything.”
Näin nopeasti on vaikea sanoa, onko laulu oikeasti great. Oma veikkaukseni on, että ei.
Tämä tuskin on tulevan albumin huippuhetki, kappale on siihen liian simppeli, liian helppo. Aivan liian simppeli jopa Noelin, tuon maailman ilmiselvimpien, mutta silti loistavien kappaleiden tekijän kirjoittamaksi.
Muita omia ajatuksia muutaman kuuntelukerran jälkeen? No, ensinnäkin, minusta Noelin laulua pukee paremmin sellainen seesteisempi ja levollisempi sovitus – miksi nuo na na naat? Tuovat kappaleeseen turhaa levottomuutta. Toisaalta poljento on ihan kiva ja Noelin melodiakirjoitustaito toimii, eli kertsi jää mieleen. Mutta, kuten sanoin: helppo. Vaisukin.
Miten tämä sinun korviisi soi?
Aiheeseen liittyy
Kategoria: Musiikki Avainsanat: Noel Gallagher, Noel Gallagher's High Flying Birds, Oasis
HEY LYLA! 
Ehkä vähän tylsä tosiaan? What A Lifen menestys aikuisradion drive time -kevytdiscohittinä on noussut päähän ja piti tehdä Osa II?
No, tämä on kyyninen näkemys, rima on Noelin kohdalla niin korkealla. Tosiaan kuten sanoit: eiköhän albumilla ole parempiakin raitoja. Ja varmasti tämä sitten solahtaa kokonaisuuteen.
Se on plussaa, että biisin melodia on todella ”helpon” kuuloinen – siis kuulostaa jotenkin todella sultavalta ja ”iisiltä”, ei väkisin väännetyltä. Ja lisäplussat siitä, ettei todellakaan yritetä kuulostaa Oasikselta (kröhöm Beady Eye, köhköh).
Just näin, hyvä huomio tuo What A Life! :)
Minun on vaikea uskoa, että tämä on todellakaan parasta, mihin Noel pystyy tällä hetkellä. Albumille on tulossa ilmeisesti myös biisi, joka on saanut alkunsa vuonna 1993 – siinä ehkä enemmän särmää?
Kertsin – ja biisin ylipäänsä – helppous takaa nyt ainakin sen, että kappale jää melodiatasolla mieleen eikä herätä vastareaktiota ja ärsytystä. Luontevaltahan tuo kertosäe tosiaan kuulostaa, just sellaiselta, mitä Noel kirjoittelee tuosta vain sen kummemmin vaivaa näkemättä. Ihme tyyppi.
Ja tuohon Beady Eyehin: noh rakastan yhtyettä, mutta komppaan näkemystäsi. Mietin tätä uutta Noelia kuunnellessa jopa sitä, että Noel on tavallaan löytänyt oman soolosoundinsa ja tyylinsä. Sen verran paljon debyytin fiilistä tässä on.
Emmätiä. BE on ollut alusta asti enemmän mun makuuni, varsinkin tämän jälkeen. Ihan kiva, not great. Mutta silti parempi kuin ei mitään. Toisaalta Magic Pie soi taustalla tätä kirjoittaessa, joka ei alkuun maistunut yhtään. Nyt kuulostaa rubiineille!
No, jos pitää valita, niin kyllä, Beady Eye mullekin. Yhtyeessä on enemmän rokkia, särmää ja jännittävyyttä kuin Noelin soolojutuissa, ei voi mitään. Noelilla tuntuu olevan nyt ihan eri juttu ja visio musiikistaan, mikä on minusta vain hyvä. Kyllä minun elämässä molemmille lopulta tilausta on.
Mutta siis Magic Pie? Ihanko jaksat koko 7 ja puoli minuuttia sitä ränkyttävää jauhamista kuunnella? :D
Magic Pie/koko BHN on kova! :D Vielä kun saadaan uudelleen masteroitu versio, jossa esim. bassot. Standing on the Shoulders…on sitten taas kokonaisuudessaan sellaista tuubaa ettei tottakaan. 3 hyvää biisiä siinä.
Siis ehdottomasti, itsehän rakastan BHNta nyt, aina, täysillä ja ikuisestikin varmasti. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että Magic Pie saisi loppua muutama minuutti aiemmin :D Vaikka yksi hienoimmista kertsiksi kääntymisistä biisissä kyllä on!
Standing on the Shoulders, njoo. 4 hyvää: Go Let It Out, Who Feels Love (just ja just), Sunday Morning, Call, Roll It Over. Onhan tuo on vähän semmonen välilevy yhtyeeltä. Yrittivät tehdä vanhaa Oasista uusilla resursseilla, eivätkä oikein onnistuneet. Ja biisimateriaali kaukana 3 ekan levyn tasosta. Jotenki levy jää vanhan ja uuden Oasiksen väliin eikä oikein säväytä kummassakaan kontekstissa.
Go Let It Out:n b-puoli Let’s all make believe. Silkkaa neroutta.
<3 <3 <3 Ehkä jopa toiseks tai kolmanneks paras Oasis-b-puoli?
Aaagh miten ärsyttävät ja turhat na na naat. Erilaisella sovituksella ja kertosäettä stemmalauluilla kuorruttamalla tämä olisi voinut olla kelpo Noel-biisi, mutta junakomppi ja, noh, tylsyys ja kuivuus vie terän. Noelin paras puoli on kuitenkin ollut aina nimenomaan yksinkertainen mutta ah niin toimiva melodia- ja stemmalaulutaju. What a Life on oikein mainio aikuisrokkidiskohitikkyydessään (tuliko siitä lopulta edes mitään järin isoa hittiä) ja onhan se rutkasti parempi kuin tämä. Standing on the Shouldersilta Gas Panic (paljon samaa kuin Columbiassa) ja Where Did It All Go Wrong (biisi, jota luulin ekaa kertaa Free Record Shopissa levyn ilmestyttyä kuullessani jonkun Morning Gloryn tai BHN:n sinkun b-puoleksi) toimivat parhaiten muinoin. Go Let It Outissa ja seuraavan levyn ykkössinkun The Hindu Timesissa oli jotain samaa. Mutta kyllä silti Morning Gloryn jälkeisestä Oasis-matskusta isoimman vaikutuksen teki Lyla–The Importance of Being Idle -kaksikko. Siinä oli jotain samaan aikaan rentoa ja jämäkkää, se oli ”tätä me ollaan, ottakaa tai jättäkää ja jos jätätte niin fuck off” -lausunto. Statement.
Oho. Oasis-avautuminen.
Joo, lauluun on minusta haettu turhaa erikoisuutta ratkaisuilla, jotka ei ihan toimi. Tavllaan tykkään tuosta poljennosta, mutta ne naa na naat ärsyttävät suuresti ja saavat kappaleen kuulostamaan tosi halvalta. Biisi voisi olla helposti perushyvä Noel, nyt se vähän jopa ärsyttää. What a Lifessa (kai se pikkuhitti oli) oli paljon samaa, mutta en tiedä, onko fiksua yrittää toistaa samaa.
Olen varmaan siitä hassu Oasis-fani, että olen löytänyt oikeasti joka levyltä sykähdyttäviä Oasis-hetkiä. Joiltain levyltä yksittäisiä, mutta silti. No, Be Here Now on minusta huikea, Heathen Chemistry yhtyeen levyistä itselleni ehkä vähiten tärkeä, mutta silläkin keksivaiheen kolmikko ”Stop Crying Your Heart Out”, ”Songbird” ja ”Little by Little” on jotain liki uskomatonta. Lyla–The Importance of Being Idle -kaksikko –> samaa mieltä! Dig Out Your Soulin psykedelinen tunnelma kokonaisuudessaan säväyttävä ja yksittäisiä biisejäkin löytyy niinku vaikka ”I’m Outta Time” ja ”Falling Down”.
Oasis-avautuminen – aina hyvä idea.