High Hazels – Valencia

Kirjoitin marraskuussa siitä, kuinka sheffieldiläisen High Hazels -yhtyeen debyytti vei yllättävän paljon mennessään. Vientiä riittää yhä vain, joten toimikoon tämä uusi teksti nyt sitten vaikka allekirjoituksena noille kuukausien takaisille kehuiluille. Yhtyeen sijoittaminen brittiläisen kitaramusiikin kartastoon onnistuu sekin parhaiten noita kuukausien takaisia maamerkkejä toistaen: Sheffield, The Smiths, dream pop, The Coral -kitarat, The Coral -melodiat, muut kitarat, muut melodiat, sievä, nätti, heleä, kirkas. Ja keväinen.

Ehdottomasi keväinen.

Jos et jostain syystä tuolloin talviaikaan rohjennut tehdä yhtyeeseen tutustumisesta itsellesi projektia, voisi tässä olla sellaiseen toinen tilaisuus. Tarjoilen nyt nimittäin kuultavaksi ja kevätolemukseen omittavaksi yhtyeen pian julkaistavan uuden Valencia-singlen, sen pienen suuren kertsin ja ihan uuden videon. Vau!

Tämä kappale onkin muuten super helppo tiivistää yhteen sanaan:

lovely.

 

4 Comments

  1. On tosiaan lovely. Jotenkin hurmaavan sympaattista ja aitoa ja juuri oikealla tavalla hitusen nukkavierua. Jos tämä biisi olisi nainen, saattaisin olla esim. sangen vaikuttunut ja haluta tutustua lähemmin. Huh!

    Enpäs tiennyt tällaista bändiä ennen, kannatti taas vierailla täällä.

    1. Mukavaa, että jaksat vierailla täällä aina vain! Ja ihana kuulla, että myös meillä hitusen nukkavieruilla naisilla on mahdollisuuksia ;) No joo, sori :D

  2. Hahaa, varmasti on mahdollisuuksia ;-)

    Tosta biisistä vielä, siinä on jotain samaa vaivattomuutta kuin Ashin varhaisemmissa tuotoksissa, vaikka ollaankin hiukan eri kaukalolla aterioimassa. Myöskin tuotannon ilmavuudesta olen erityisen viehättynyt.

    1. :D Jee!

      Ilmavuus! Hyvä kuvailu. Vaivaton tosiaan, kepeä, lempeä, ei aggressiivinen, seesteinenkin. Pop. Aito. Tällaista vain kuuntelee jotenkin niin mielellään. Ja tuo laulajan ääni on miellyttävä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s