HEY LYLA!Le vintage: Ruisrock-muistoja vuoden takaa
Viime viikonloppuna vietetty Ruisrock ei onnistunut houkuttelemaan minua paikalle, mutta vuosi sitten festaritarjonta helli myös brittipopparin sielua. Koska Ruisrock 2014 -teemasta kirjoitettujen blogitekstien joukossa on pari kirjoittajan omaa suosikkiblogipostausta ehkä melkein ikinä, saavat tekstit tehdä nyt encoren.
Parhaat ystäväni -juttusarjassa esittelin kolme elämääni suuresti vaikuttanutta levyä vuoden takaisten festareiden artisteilta:
Parhaat ystäväni Ruisrock edition: Lily Allen – It’s Not Me, It’s You
Parhaat ystäväni Ruisrock edition: Mando Diao – Hurricane Bar
Parhaat ystäväni Ruisrock edition: Suede – Coming Up
Festariden jälkeen kirjoitin siitä, kuinka Lily Allen sai minut inspiroitumaan sekä siitä, kuinka Suede ei koskaan mennyt pois.
It seems, it seems that I can’t shake those memories
Kesä pakettiin: Mitä jos? Eli Suede ja Ruisrock
HEY LYLA! 
Kun nyt aina kiinnostaa vähintäänkin jossain mitassa keskimääräistä paremmin onnistuneet brittipop-uudelleenkiehauttelut, niin pakko mainita pari tuoreempaa tapausta, jotka tosin ehkä ovat jo tuttuja. Tanskalainen Communions vaikuttaa samannimisen EP:nsä perusteella olevan aika lailla samoilla linjoilla Sulk-yhtyeen kanssa. Vaikkapa avauskappale Forget It’s a Dream soittaa kelloja kenelle tahansa Stone Rosesinsa puhki kuunnelleelle. Australialainen DMA’s puolestaan edustaa astetta oasiksempaa otetta anthemeiksi kurkottelevilla kipaleillaan. DMA’s-EP:ltä löytyy esimerkiksi kappale nimeltä Feels Like 37, joka ei jätä kyllä juuri arvailun varaa sen suhteen, mitä tässä nyt on eniten esikuvana pidetty.
Hei! Kiitti kommentista!
En tunne kumpaakaan yhtyettä, joten poimin ne heti miten kuunneltaviksi. Sinun kuvailut tekivät tehtävänsä kyllä! Nopean googlailun ja pikakuuntelun perusteella tuntuvat mulle sopivilta. Pikakuuntelun jälkeen Communionsin jammalusta tuli mieleen vähän jopa alkuaikojen Verve!
Kiitos tuhannesti vinkeistä!
Just tänään tajusin myös Communionsin selvän vertautumisen The House of Love -yhtyeeseen. Varsinkin Summer’s Oath -kappaleen helkkyvien kitaroiden päälle voi melkein laulaa Shine onia. Mutta odotahan vaan, kun DMA’s iskee kunnolla!
Aaaah, tykkään ihan super paljon tästä DMA’sista! Your Low <3 Feel's Like 37 ja sen räminät <3 Laulajan ääni, ylipäänsä bändin meininki ja tyylit, jes. Slovareista (esim. Delete) tulee vähän mieleen esim. Jamie T, mikä ei oo huono olenkaan. EIkä haittaa yhtääb, että melkein jokaisesta bisiistä on video tai livetaltiointi – ja että Deletellä vilahtaa mm. tamburiini… :D
Ihanaa, että tällaista musiikkia tehdään – ja ihanaa, että joku vinkkaa siitä mulle!
Onhan se DMA’sin EP aika mahtava. Sinulle on helppo vinkata tällaisista, tykkäsithän aikoinaan jopa Brotherista ;)
Hah, muistat! Tykkäsin kyllä Brotherista! Jopa :D Ja tykkään muuten edelleenkin! Laitoin muuten eilen tuon DMA’sin vinyylin tilaukseen. Tämän lähemmäs 90-luvun brittipoppia tuskin vuonna 2015 enää pääsee… Ainakin parissa biisissä ”shine” ;)