Manic Street Preachers – Resistance Is Futile

MANICS-STREET-PREACHERS_ALEX-LAKE2000

Manic Street Preachersin uusi Resistance Is Futile -albumi on hieno levy. Se ei kuitenkaan ole ihan kymmenen pisteen levy. Mutta se on ehdottomasti kymmenen pisteen Manics-levy.

Katsos vaikka.

Levy on luonnollinen osa Manicsien musiikillista tarinaa

Resistance Is Futile on walesiläisyhtyeen 13. albumi ja oikeastaan kuulostaa juuri siltä – ja ehdottomasti hyvällä tavalla! Levyssä kuuluu kokemus ja yhtyeen pitkä historia, oma ääni. Sen kantava musiikillinen voima on jonkinlainen tuttuus ja tavallisuus. Iso, melko simppeli ja suoraviivainen kitararock. Levy edustaa suurelta osin sellaista anthemia rakastavaa stadionrock-Manicsiä ja on sisarlevy Everything Must Go -klassikolle ja aivan erityisesti uudemmalle Postcards From A Young Man -levylle. Esimerkiksi Liverpool Revisited voisi helposti olla vaikkapa Somekind Of Nothingnessin kanssa samalla albumilla. International Blue taas on todella klassinen Manic Street Preachers -anthem. Ja entäs sitten Distant Colours? Minusta tuo biisi on hieno esimerkki siitä, miten helpon kuuloisesti tällaiset isot kappaleet tuntuvat yhtyeeltä irtoavan.

Se, että yhtyeen uusi albumi on juuri tällainen klassinen kitararock-levy, ei ole mitenkään outoa, onhan yhtye viimeksi kiertänyt juuri Everything Must Go -albumin tiimoilta. Lisäksi yhtyeen kaksi edellistä levyä oli omistettu kokeiluille (sähkökitaraton Rewind the Film ja sähköisen sekalainen krautrockahtavakin Futurology)

Manic Street Preachers on yhtye, joka tietää milloin uudistua ja milloin puolestaan toistaa itseään. Nyt oli oikea aika toistaa itseään, olla tuttu ja turvallinen.

Siitä kaksi Manics-pistettä.

Levyllä haetaan oikeutta

Levy on humaani, sen kappaleissa haetaan oikeutta kaltoin kohdelluille tai annetaan ääni niille, joita ei kuunnella – tai kuunneltu. Se puhuu ihmisten vaikeuksista ja ammentaa tämän päivän yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta.

Ja tämä on totaalisen manicsiä.

Tällä Resistance Is Futile -albumilla yhtye muistaa ja kunnioittaa Hillsborough’n jalkapallo-ottelun tragedian uhreja ja muistuttaa oikeuden ja väärinymmärrysten oikaisun tärkydestä. Debyyttilevyn Little Baby Nothing -biisin teemana on naisten hyväksikäyttö ja sen naislauluosuudet laulaa pornotähti Traci Lords. Hittibiisin If You Tolerate This Your Children Will Be Next taustalla on Espanjan sisällissota, Rewind The Film -albumi toi esiin walesiläisten kaivoskaupunkien ihmisten arjen Thatcherin raa’an politiikan keskellä. Tuon albumin kappale 30 Year War yllyttää vastaiskuun niin lyriikoiden kuin rytminsäkin puolesta ja on ehdottomasti yksi yhtyeen vahvimmista kannanotoista.

It’s the longest running joke
In history
To kill the working classes
In the name of liberty

Manic Street Preachersin tapa hakea oikeutta ja nousta valtarakenteita vastaan tekee minusta yhtyeestä pohjimmiltaan punk-yhteen. Debyytillä yhtye vastusti vahvasti kapitalsimia ja kuluttamista. Sen sijaan, että yhtye räyhäisi ja huutaisi, käyttää se asemaansa eleganttiin, seesteiseen ja lyyriseen sanomiseen. Liverpool Revisisted on minusta uuden albumin toiseksi hienoin kappale jaManics Street Preachers -tuotannossa jo nyt yksi olennaisimmista. Se kiteyttää niin paljon yhtyeen tapaa olla, tehdä ja sanoa.

Fight for justice, fight for life
There is dignity and pride
There is poetry and life

Kaksi Manics-pistettä.

Levyllä pudotellaan nimiä

Uuden albumin Dylan Thomas, Caitlin Mcnamara ja Vivian Maier asettuvat esimerkiksi Kevin Carterin, Paul Robesonin ja L. S. Lowryn seuraksi Manicsien kappaleiden henkilögalleriaan. Tämä Manicsien namedroppailu tekee yhtyeen kuuntelemisesta seikkailun ja sivistävän historiantunnin. Nicy Wiren tapa antaa ääni väärinymmärretylle, merkittävälle, kiehtovalle tai kiistanalaiselle hahmolle taikka muuten kertoa ihmisten tarinoilla jotain maailman tilasta, on kahden Manics-pisteen arvoinen suoritus.

Levyllä on naisvierailija

Yksi manicsein asia maailmassa on James Dean Bradfieldin ja naisvokalistin yhteislaulu. Useimmissa tapauksissa nämä vierailut ovat päätyneet klassikoiksi tai muuten erityisen viehättäviksi. Valitettavasti tällä levyllä näin ei ole, sillä minun mielestä alkoholinhuuruiisesta ja myrskyisästä parisuhteesta kertova Dylan & Caitlin -dialogi on musiikillisesti albumin heikoin hetki.

Silti yksi Manics-piste.

Levyllä kuuluu se, mistä kaikki alkoi

Vaikka Manic Street Preachers onkin tullut aika kauas debyytin hard rockista, glam-rockista ja Gunnari-soundeista, ei yhtye ole koskaan varsinaisesti kääntänyt juurilleen selkäänsä. Päin vastoin. Yhtye antaa Generation Terrorists -kauden kitarasoundien kuulua aika ajoin uudessakin tuotannnosa – muistatko vielä vuoden 2014 ja Futurology-levyn Sex, Power, Love and Money -kappaleen?

Jos tällainen Manics on sinun juttusi, niin nauti Resistance is Futile -albumilta vaikka Broken Algorithms -biisin kitaraosista. Myös Sequels of Forgotten Wars on erityisen rock.

Menneisyyden sekä glam rock -koulukuntaa edustavien Manics-fanien kunnioittamisesta yksi Manics-piste.

James Dean Bradfield laulaa hiljaa lujaa ja herkästi rajusti

Yksi Manics-piste myös tälle albumille menee siitä hyvästä, että JDB on yksi aikamme hienoimmista laulajista. Miehen tapa laulaa lempeästi rajusti ja hiljaa lujaa, on upeaa kuunneltavaa. Se, miten lempeän ja lämpimän sekunnin jälkeen hän hakee voimaa sanomiseensa pienestä karjahduksesta, on monen Manics-biisin sielu.

Tällä albumilla suosikkini Jamesin laulusuorituksista tapahtuu tällä kauniilla A Song For The Sadness -kappaleella.

Albumilla on yksi laulu, joka tuntuu juuri tällä hetkellä parhaalta Manics-biisiltä ikinä

Manic Street Preachers on siitä(kin) uskomaton yhtye, että se pystyy tekemään jokaiselle albumille yhden aivan erityisen pökerryttävän biisin. Kappaleen, joka kuulostaa niin ihanalta ja tärkeältä, että sitä pitää hetken yhtyeen parhaimpana kappaleena. Tämä on se biisi, joka saa sinut rakastamaan yhtyettä entistä enemmän vielä vuosienkin jälkeen.

Loppujen lopuksi biisistä tulee sinun oman elämän moderni pikkuklassikko, joka löytää tiensä Manicsien parhaiden kappaleiden listalle. Tällä levyllä tuo kappale on Hold Me Like Heaven.

Yksi Manics-piste

Yhteensä 10 Manics-pistettä

Kuva: Alex Lake

Manic Street Preachers esiintyy Jyväskylässä Sataman Yössä perjantaina 15.6

2 Comments

  1. Kyllä näin on, helkutin hyvä ja niin kuin totesitkin, tuollaisella arvokkuudella koko edeltävästä tuotannosta ammentava albumi. Erityisesti Broken Algorithms lyö ylävitosia ton alku rock-manicsin, jopa The Holy Biblen kanssa, ja Liverpool Revisited, ui ui! Ja Nickyn Concrete Fields. Jyväskylän keikkaa odotellessa.

  2. Kyllä! Manics on kyllä yhtye, joka osaa tehdä tuttuudesta kiehtovaa! Upea yhtye. Toivotaan, että Nicky toipuu surusta ja tulee Jyväskylään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s