Viime aikoina x 3

Yksi:

Jos suhtaudut jalkapalloon ja siihen kietoutuviin erilaisiin ilmiöihin samanlaisella mielenkiinnolla kuin minä, saatat innostua tästä The Guardianin artikkelista.

Artikkeli käsittelee hampurilaisen FC St Pauli -jalkapallojoukkueen kulttimainetta, sen kannattajia ja asemaa punk-uskottavana joukkueena.

Kaksi:

Tämän viikon lempparikappale on ollut tämä The 1975 -yhtyeen Give Yourself A Try. Biisin junan tavoin eteenpäin kulkeva nakutus ja korvissa vinkuva kitara ovat toimineet erityisen hyvin juoksulenkeillä. Ihana Placebo meets kunnon jumppajumputus.

En saa tästä tarpeekseni! Tämä soma oppitunti elämään löytyy myös kesäkuun soittolistalta.

Kolme:

Frightened Rabbit -yhtyeen Modern Leper -biisi

Skotlantilaisen indieyhtye Frightened Rabbitin laulaja-kitaristi Scott Hutchison teki toukokuussa itsemurhan. Ajatus ensin katoamiseen ja sitten itsemurhaan johtavasta sietämättömästä tuskasta, lohduttomuudesta ja voimattomuudesta on kamalan surullinen. En enää viime vuosina ole kuunnellut yhtyettä juurikaan, mutta bändin kiitelty ja kehuttu kakkoslevy The Midnight Organ Fight oli aikoinaan myös mulle merkittävä.

Tällä viikolla kuuntelin tätä The Modern Leper -biisiä ja huokailin ihastuksesta – edelleen todella hurmaava.

Hutchinsonin kuolema nousi otsikoihin uudelleen, kun Meltdown-festivaali kertoi organisoivansa Frightened Rabbitin keikaksi buukattuun slottiin jonkinlaisen paneelin rock-maailman mielenterveyshaasteista. Fiksu, ajattelevainen ja kaunis ele.

2 Comments

  1. Kuulostipa nää viimeisimmän (varmaan myös viimeisen) Frightened Rabbit-levyn päätösbiisin ”Lick Of Paint” sanat koskettavilta. Biisihän on kaunis ja lohdullinen, nyt siinä on vain uudenlainen puoli. Harmi ettei Scott oikein koskaan päässyt raiteilleen.

    There’s medications
    We can take
    But they kill our judgement
    And strip the paint

    There is time
    So take some rest
    Don’t worry too much
    It can be repaired

    It could be me
    Who’s to blame
    I think I need
    A lick of paint

  2. Joo, usein artistin kuoleman jälkeen biisit saavat uusia merkityksiä. Jo tuossa Modern Leperissä on helppo kuulla elämisen tuskaa, jos sillä korvalla kuuntelee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s