Gaz Coombes – World’s Strongest Man

Muistatko Damon Albarnin Everyday Robots -soololevyn muutaman vuode takaa? Totta kai muistat, tuo albumihan on unohtumaton taideteos!

Supergrass-mies Gaz Coombesin uudessa, kolmannessa soololevyssä on konseptitasolla jotain samaa taideteosmaisuutta kuin tuossa Albarnin albumissa.

World’s Strongest Man kuulostaa taitavan muusikon, artistin ja visionäärin albumilta. Se on enemmän kuin levy, enemmän kuin kokoelma lauluja. Albumi ei ole täynnä ilmiselviä hittibiisejä, vaikka hyviä yksittäisiä kappaleita toki löytyy. Levy on vähän salakavalammalla tavalla hieno. Sen hyvyys perustuu selvästi suunniteltuun ja harkittuun kokonaiskuvaan, tunnelmaan, jolla musiikillisesti monipuolisesta kokonaisuudesta on saatu harmoninen. Erilaiset sovitukselliset ratkaisut ja kikkakailut (naiskuoro, viulu, lapsikuoro, koskettimet ja vaikka mitä) eivät tunnu päälleliimatuilta, vaan tunnelmaa palvelevilta. Tulee tunne, että levyn tekemisessä on todella käytetty ajatusta.

Levy on yhtä aikaa jänskästi sekä moderni että vähän retro. Toisinaan fiilis vie jonnekin 70-luvun aurinkoiseen Amerikkaan, levyn kansikuvan ja Goombesin habituksen avustamina. Albumin myötä on todella helppo ihastua sellaiseen jammailevaan rockiin. Vähän utuiseen ja salaperäiseen tunnelmaan, naiskuoroihin. Ja aivan ehdottomasti Goombesin svengaavaan lauluun.

Minusta Coombes joukkoineen loistaa aivan erityisesti tällä Wounded Egos -kappaleella. Tässä kiteytyy paljon sitä, millaisena tunnelma-albumina levy näyttäytyy minulle.

Pidän todella myös The Oaks -kappaleesta. Myös tälle kappaleelle on kiteytetty Goombesin parhaita puolia ja levyn erityistä tunnelmaa.

Albumin hittibiiseinä toimivat Deep Pockets ja Walk The Walk.

Minun mielestä World’s Strongest Man voisi olla vuonna 2018 se pitkänlinjan muusikon levy, jolla krittikoiden ylistys ja kuuntelijoiden ymmärrys kohtaavat. Vuoden hienoimpia ja kiehtovimpia.

4 Comments

  1. Tällain paluulentoa Suomeen venaillessa tää toimii hienosti, hetkessä. Toi Everyday Robots-vertaus toimii, levynä siis ihan erilainen, mut muusikon tekele jolla ei tavoittele oman bändin toisintoa. Tässä on muuten paljon Jack White-vibaa ja juttuja!

    1. Joo, siis ehdottomasti vain sellaisella fiilistasolla, musiikillisesti ei. Jack White ei ole minusta lainkaan kiinnostava tyyppi – toisin kuin Gaz Coombes – siksi nuo vibat ei kiinnosta, ja tuskin ne edes toimis mulle JW:n kynästä lähteneinä.

  2. Joo, tarkoitin lähinnä että luulen Gazin diggailen Jackin kamaa. Mun mielestä on hienoa että noin eri puusta veistetyt voi joissain kohtaa kuulostaa niin samalta.

    1. Joo! En tunne Jack Whiten soolotuotantoa, niin en osaa sanoa. Gaz on minusta hieno artsisti, joka on veistetty monesta puusta, ja jo Supergrass-aikana miehen (ja muun bändin) tekeminen kehittyi musiikillisesti hurjasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s