Perjantaibiisi: Pete Doherty – Last Of The English Roses

Britannia, Englanti, jalkapallo, pop-musiikki, pop-kulttuuri, tennarit, verkkatakit, takit, tyyli… Rakastan sitä, miten nuo kaikki kietoutuvat yhteen.

Juuri nyt pitäisi varmaankin kirjoittaa siitä, miten it’s coming home. Tai siitä, miten brittiläinen musiikkimaailma on täynnä jalkapalloa huutavia, ilmiselviä jalkapallobiisejä, anthemeita ja hoilotuskertosäkeitä.

Mutta minusta juuri nyt on kiehtovampaa se, miten it is home. Se, miten jalkapallo on Englannissa, lävistää ihmisten arjen. Tai se, miten olennainen osa populaarikulttuurin kuvastoa jalkapallo on. Mutta ei vain ilmiselvästi, vaan jossain ilmiselvää julistusta syvemmällä. Taustakankaana, sivulauseissa, hienovaraisissa viittauksissa. Elokuvan henkilöhahmossa, joka on matkustanut New Yorkiin työkeikalle, vaikka Arsenal pelaa FA-cupin finaalissa (Ocean’s 8) tai rikossarjan Tottenham vs. Arsenal -heitossa (C.B. Strike).

strike

Siinä, miten usein julkisuuden henkilöiden Wikipedia-esittely päättyy tyyliin Tim Wheeler is an Arsenal F.C. fan tai siinä, miten olennaista on kertoa, että

Doherty is also known to be a devoted follower of Queens Park Rangers football club.

Niin, Pete Doherty on suuri QPR-kannattaja ja yksi niistä rokkareista, jotka olivat itsekin lupaavia jalkapallojunnuja (myös mm. Richard Ashcroft ja Nicky Wire). Sen lisäksi Doherty on runopoika, jolla on lyyrikon kyky kuvata englantilaisuutta, romantisoida sitä. Niin kuin vaikka tässä vuoden 2008 debyyttisoolokappaleessaan.

Kappale on ihana, ja oiva esimerkki siitä, miten jalkapallokuvastoa on luontevaa käyttää englantilaisuuden lyyrisenä maisemana, sen romantisoimisessa. Silloinkin, kun ei edes lauleta jalkapallosta. Nuoruuden viattomuuden, huolettomuuden, vapauden sekä ensirakkauden suloisen muistelun ja nostalgisoinnin kuvitukseksi sopii kaikkien englantilaisten tunnistama lähiön harmaa jalkapallokenttä ja QPR-kitissä pelaava Doherty. Tekstitasolla rakastan kappaleessa sitä, kuinka Doherty ei käytä unelmatytön, Englannin ruusun, kuvailuun vaikkapa adjektiiveja vaalea, suurisilmäinen ja kaunis, vaan tytön ihanuus, coolius, oikeanlaisuus ja ”englantilaisuus” tuodaan esiin sillä, kuinka tyttö melkein läikyttää lageria sekä erottaa QPR-jalkapalloilijat Rodney Marshin ja Stanley Bowlesin sekä Kappan ja Reebokin.

She knows her Rodney’s from her Stanley’s
And her Kappas from her Reeboks

Vaikka jalkapallo ei näissä kisoissa tulisikaan kotiin, säilyy se tietysti brittiläisessä populaarikulttuurissa kaikkien tunnistamana taustana, maisemana ja kuvituksena tapahtumille, muistoille, rakkaudelle, menetykselle. Tunteille. Lähiaikoina joko onnellisille sellaisille tai sitten kuvastona ja kerronnan keinona häviämiselle, taas yhdelle pettymykelle.

Artikkelikuva: Unsplash

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s