Jotain uutta: Wallows

Los Angelesissa vaikuttava Wallows on vähän sellainen indierock-yhtye, joka kuulostaa koko ajan tutulta. Usein joltain kivalta renkutukselta, toisinaan vähän syntikkavetoisemmalta indieltä ja toisinaan ihan vain lempeältä kitarapopilta. Sellainen oman uniikin äänen puuttuminen ei minusta kuitenkaan ole näissä kekkereissä mikään suuri erhe. Oikeastaan päinvastoin. Vahvan perinteen genressä vahvojen perinteiden viehättävä toistaminen on vain ihanaa.

Jos jotain ihan erityistä haluaa Wallowsista löytää, voisi se olla vaikka yhtyeen videot, jotka luovat kivasti visuaalista mielikuvaa aika simppelin ja tavanomaisen tekemisen tueksi. These Days on biisinäkin herttainen pop, mutta videon kera aivan erityisen. Pictures Of Girls on soma rykäisy, jossa minusta ihaninta on vähän kumiseva New Order -basso ja Joy Division -tummuus (erityisesti tuossa alta löytyvässä livevedossa).

Wallows julkaisi keväällä debytti-ep:nsä. Spring EP löytyy myös Spotifysta. Kahden jo mainitsemani kappaleen lisäksi suosittelen kiinnittämään huomiota It’s Only Right -biisiin, jossa soi vähän sellainen kakkoslevyn aikainen The Strokes. Näin yhden julkaisun perusteella yhtye kuulostaa aika moniääniseltä, oma juttu tuntuu vähän vaihtuvan biisistä toiseen. Mutta onhan tämä nyt laadukasta ja somaa, tarkkailuun siis.

Erityisesti tätä Pictures Of Girls -biisin liveä olen tykännyt kuunnella ja katsella tänä aamuna. Toooosi hyvä!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s