Vuonna 2019: My Life Storyn paluu

Brittiyhtye My Life Story ilmoitti palaavansa studioon liki 20 vuoden jälkeen. Uuden MLS-albumin on määrä ilmestyä vuoden päästä, 2.8.2019. Tähän voisi kirjoittaa jotain siitä, ettei brittipop koskaan kuole, mutta toistaisin vain itseäni.

Kuten joku ehkä muistaa, olen kehitellyt päässäni sellaisen brittipopin kaari- tai verkostoteorian. Ei kyse mistään maisteritason oivalluksista ole, mutta jonkinlaisesta mutkikkaan ja monimuotoisen bändi- ja artistijoukon jäsentelystä kyllä. Käytän tuota jäsentelyä erityisesti silloin, kun yritän selittää jostain vähän obskuurimmasta brittipop-yhtyeestä sitä vähän tuntevalle. Sillä todella, törmään joskus ihmisiin, jotka eivät tunne sellaisia yhtyeitä kuin Salad, Bis Bis tai My Life Story.

My Life Storyn olen jäsentänyt sinfoniabrittipopiksi. Vähän höpsö termi, sillä ei kyse mistään sinfoniasta ole, mutta olkoon. Höpsö on keksijänsäkin. Tähän ketagoriaan liitän myös Divine Comedyn. Niin, My Life Storyn brittipopissa on kyse jousista ja orkestraalisuudesta. Yhtyeessä taisi olla parhaimmillaaan 15 henkeä ja hurjasti viuluja. Meno on suurta, ilmaan kohoavaa ja paikoin soitannallisesti sinfoniallisen juhlavaa. Ja vaikka My Life Story onkin arvokkaan ja elegantin Divine Comedyn rinnalla kitchiä, teatraalista, paikoin överiä ja vähän hulluttelevaakin, vaikuttaa molempien taustalla jonkinlainen Scott Walker -fiilis.

My Life Storyssa on minusta kamalan paljon aikasidonnaisuutta ja sisäpiiriyttä. Se on niitä brittipop-ajan yhtyeitä, jotka vähän niin kuin tulivat ja menivät. Merkkasivat silloin hetken ja ovat nyt hurmoksen hiivuttua sellaisia ne tietää ketkä tietää -juttuja. Brittipo-ilmiön kannalta nämä skenen hurmoksesta hyötyneet ja nosteensa saaneet, brittipopin aalloilla parin levyn verran ratsastaneet yhtyeet ovat todella olennaisia. Ne alleviivaavat brittipop-ajan huumamaisuutta, sen ylitsepursuavaa musiikillista tarjontaa ja noh, okei, ohimenevyyttä. Oasiksen, Sueden ja Blurin tietävät yhä edelleen kaikki, My Life Storyn tietää brittipoppari.

Yhtyeen laulaja ja laulunkirjoittaja Jake Shillingford on minusta yksi brittipop-yhtyeiden hienoimmista keulakuvista teatraalisine esiintymisotteineen. Lisäksi Sparkle menee omalle brittipop-kappaleiden top 10 -listalle – upea upea kappale! 12 Reasons Why kuuluu tietty myös kaanoniin.

Ennakkotilaamalla albumin voi tukea ja päästä osaksi yhtyeen 52 viikon levyntekomatkaa ja päästä.

2 Comments

  1. No nyt!
    Tässä onkin tullut pitkästäaikaa kuunneltua taas MLS:sää ja fiilisteltyä miten mainio bändi nämä oli/on, ja miten aliarvostettu! Huvittavaa kyllä kuuntelun laukaisi heinäkuinen Camden Townin metroaseman sulkeminen ilman sen kummempia selittelyjä siinä sopivasti iltapäiväruuuhkan aikaan ja ystävällisen poliisin kehotus ”kävelkää Mornington Crescentille, tonne päin”.

    Oletko huomannut että Sleeperkin äänittää uutta albumia?

    1. Mornington Crescent! Huikea levy! Yhtye on kyllä hyvä ja samaa mieltä siinä, että kovin aliarvostettu. Niitä yhtyeitä, joiden hienous vähän ehkä hukkui siihen bändien tulvaan niin, ettei sitä enää oikein muisteta arvostaa. Vähän samalla tavalla Gene on turhan unohtunut, huikea, huike yhtye!

      ja Sleeperin paluu on myös hieno juttu! Näin yhtyeen vuosi sitten samassa tapahtumassa kuin MLS:n ja oli kyllä hieno fiilis. Ihanaa, että näillä on rohkeutta palata estradeille täysin uudessa ajassa ja kontekstissa kuin missä menestys syntyi. Paluun tehneistä yhtyeistä esim. Shed Seven onnistui minusta valtavan hyvin. Yhtyeen uusi albumi on oikeasti todella hyvä ja laadukas.

      Ja kiitti kommentista, ihana kuulla, etten ole yksin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s