C.P. Company x Sergio Pizzorno

”Kahdesta en luovu”, sanoo brittiläinen pop- ja rock-kulttuuri. ”Rakkaudesta jalkapalloon ja klassisiin sporttivaatemerkkeihin.”

Niin kauan, kuin meillä on brittirokkareita, meillä on myös rokkareiden ja vaatemerkkien yhteistyömallistoja. Viimeisimpänä Kasabianin Sergen nimeä kantava C.P. Companyn poncho-kokoelma.

Jonkun mielestä muutaman viitan ja parin paidan ”suunnittelu” vaatemerkille saattaa tuntua vähän turhanpäiväiseltä ja hupaisalta, rahastukseltakin, mutta minusta nämä tällaiset yhteistyöt ovat kiehtovia. Huomionarvoista minusta on esimerkiksi se, että usein tämä rokkari, poppari tai vaikka urheilija (kuten Bradley Wiggins) on itse elänyt nuoruutensa kulttuurissa, jossa tietyt vaatemerkit, tietynlainen pukeutuminen on merkinnyt. Ne ovat olleet oman elämäntyylin, musiikkimaun ja samanhenkisyyden – oikeastaan koko nuoruuden symboleja. Niinpä yhteistyö Fred Perryn kanssa voi olla Miles Kanelle big deal myös muuten kuin rahallisesti – se on brittirokkariuden ja alakulttuuri-ikonisuuden uralla yksi hieno saavutus. Samoin C.P. Companyn pochot Sergelle. Todella luonteva peliliike.

Toiseksi minusta aivan oma kiehtova ilmiönsä on se, miten brittialakulttuurit ovat ikiajat tehneet ns. funktionaalisista urheilu- ulkoilu- tai työvaatteista tyylikkäitä muoti-ilmiöitä. Sen lisäksi, että näin on käynyt monille klassisille brittiläisille vaatemerkeille, kävi niin myös eurooppalaisille – erityisesti italialaisille – sporttimerkeille. Siitä, että vaikkapa Filat, Kappat ja Sergio Tacchinit näyttävät joissain silmissä tyylikkäiltä ja ilmaisevat jonkinlaista casual- mod- tai vaikka brittipop-mielentilaa, on kiittäminen 70-luvun lopulla europeleihin matkustaneita Liverpool-kannattajia. Samoihin aikoihin myös nykyään niinkin ilmiselvä juttu kuin Adidas-tennarit saivat casual-statuksen. Sporttivaatteista tuli vähän vahingossa muotistatementejä. Ja sitten on tietysti parkat, Dr. Martensit, tennispaidat, vahakangastakit, duffelit, ämpärilakit…

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa esseen, joka tietty tarkastelisi myös brittiläistä luokkayhteiskuntaa ja sen tuomia merkityksiä tiettyihin merkkeihin pukeutumiseen, sekä muita ilmiön kääntöpuolia. Teen sen toiste. Nyt halusin oikeastaan vain sanoa, että cool, nämä tällaiset ovat omalla tavallaan osa tätä kulttuuria ja että ei ne ole vain vaatteita.

Artikkelikuva

3 Comments

  1. Aika shokkikamaa olleet kyl nää CP Companyn ja artistien kollaboraatiot. Tää Mind’s Eye ja se viime vuotinen Gorillaz-homma, heh. Siltikin mieluummin tämmösiä kuin jotain synkkiä Supreme / Nike -hommia niinko taas sit Massimo Ostin toisella siivellä Stone Islandilla ollu täs.

    1. Joo, minusta nämä on periaattessa kivojakun oikealla tavalla coolit jutut tekevät yhteistyötä. Mutta hutejahan näissä tulee myös paljon. Mites tuo C.P. Company x Adidas?

      1. No se oli kyllä aivan hyvä! En mää niitä takkeja koskaan hommais vaikka ne ihan hienoja olikin. Kengistä käteen jäi Tobaccot vaan mut jälkeenpäin harmitti etten hankkinu niitä sinisiä Samboja. Hypistelin niitä Lontoossa ja oli kyllä laadukkaat, ei vaan luonnollisesti kokoja enää jäljellä. Lenkkareissa nuo kollabot toimii monesti hyvin etenkin Adidaksen suhteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s