Steve Mason – Stars Around My Heart (ja vähän artistin ylistystä)

Steve Masonin uusi kappale on aina ilonaihe. Lisäksi se pistää taas miettimään, että miten ikinä pystyn sanallistamaan Masonin hienouden niin, että koko maailma sen tajuaisi.

Yritän.

The Beta Bandista soolouralle siirtymisen jälkeen skotlantilainen Mason on julkaissut omalla nimellään kolme soololevyä. Ensi tammikuussa ilmestyvä About The Light on siis artistin neljäs.

Mason on onnistunut luomaan soolouransa aikana itselleen vahvan artisti-identiteetin. Ensinnäkin Masonin musiikillinen ydin on helppo kuulla ja tunnistaa. Kaiken tekemisen perustana on samat ydinelementit, joita hän kierrättää ja soveltaa taitavasti. On vihaisenakin pehmeä lauluääni, herkkä tulkinta, elegantti svengi, omintakeinen rytmikkyys, heleys ja modernit gospel-vaikutteet. Näiden päälle Mason rakentaa jokaisella albumilla jotain vähän uutta. Kakkoslevy oli vähän anarkistinen ja vihainen konseptialbumi, viimeisin taas baggy-rytmejä hyödyntä pop-levy. Tälle uudelle kappaleelle on tuotu torvet ja taas uudenlainen tulkinta svengistä ja rytmistä. Mason osaa uudistua tyylillä, luopumatta ydinminästään. Tekemisestä jää olo, että kaikki kumpuaa jostain aidosta tarpeesta, muusikkoudesta. Että mikään mitä hän tekee, ei ole tekemällä tehtyä tai väkisin rakennettua.

Lyriikoiden tasolla Masonia ovat yhtälailla omakohtaiset surut ja kivut kuin yhteiskunnallinen vaihtoehtoisuuskin. Teksteissä on elettyä elämää ja tunteita, ei vain sanoja. Hahmona ja tekijänä Mason on tinkimätön ja periaatteellinen tekijä, vilpitön. Sellainen tyyppi, jota on helppo arvostaa maailmassa, jossa liki kaikki on myytävänä.

Yksinkertaisesti Masonin hienous piilee varmaankin siinä, että hän osaa tehdä pop-musiikista taidetta. Hänen yllään leijuu artistin aura. Joku sellainen muusikkous, näkemyksellisyys ja osaaminen, joka herättää suurta arvostusta ja kunnioitusta. Ja tuollainen aura ei ole mitenkään itsestäänselvä juttu. Itse asiassa olen päätynyt viime aikoina siihen tulokseen, että esimerkiksi Noel Gallagherilta sellainen puuttuu. En keksi mitään muuta syytä sille, miksi sinänsä hyvän tekijän soololevyistä jää kerta toisensa jälkeen puuttumaan se viimeisin taianomaisuus. Joku selittämättömän ja käsittämättömän hyvä juttu.

Mutta Steve Masonin taianomaisuus, se tekee minut jatkuvasti onnelliseksi, ehkä sinutkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s