Bill Ryder-Jones – Yawn

Liverpoolilainen Bill Ryder-Jones on aina ollut lahjakas ja näkemyksellinen muusikko, jolle on ollut ominaista inspiroitua musiikista laaja-alaisesti. Erityisesti Ryder-Jones on hakenut tuotantoonsa vaikutteita klassisesta musiikista. Tällä neljännellä levyllään muusikko on kuitenkin hylännyt orkesterisovitukset ja päätynyt tekemään melko simppelin ja riisutun albumin. Musiikillisten visioiden sijaan albumia tuntuukin ohjaavan henkilökohtaisuus ja tarve kirjoittaa. Tarve käsitellä koettua ja elettyä elämää.

Yawn onkin avoin ovi Ryder-Jonesin maailmaan. Levyn parhaimpiin kappaleisiin lukeutuvalla Mither-kappalella Ryder-Jones laulaa äidistään, John-kappleella isästään. Lisäksi jo aiemmassa tuotannossa kuulunut tarve käsitellä Daniel-veljen kuolemaa muuntuu tälläkin levyllä lyriikoiksi ja melodioiksi.

Yawnin musiikillinen maisema on kauniisti yhtä kappaleiden omakohtaisuuden ja siitä seuraavan herkkyyden ja vilpittömyyden kanssa. Intiimin soitannan ja lähelle päästävän, kuiskailevan laulun yhdistelmä on kaunis ja haavoittuvaisen kuuloinen. Ryder-Jonesin laulun lisäksi levyn musiikillisessa pääroolissa on sello, joka onneksi on roolitettu melkein jokaiselle kappaleelle. Huikeimmillaan sello vie samanlaiseen tunnelmaan, kuin Riden Vapour Traililla. Erityisesti rakastan niitä levyn kohtia, joissa sello jää kappaleen lopuksi pauhaamaan yhdessä kitaroiden kanssa.

Tykkään levyllä myös  siitä, miten sillä yhdistyy laulaja-lauluntekijyys ja tunne bändilevystä. Selkeälinjainen ja riisuttu lopputulos on laulajan tulkinnalle tilaa antava, mutta toisinaan taas välillä luulee kuuntelevansa Pavementistä inspiroituvaa indiebändiä, joka antaa kitara-aaltojen puskea ja purkautua. Kauniin ja herkän melodisuuden ja rähisevän noiserockin vuorottelu sävähdyttää.

Minusta Ryder-Jonesin päätös repiä itsensä levylle auki, paljastaa itsensä ja haavoittuvaisuutensa kuulijan edessä, on tämän vuoden parhaita asioita. Yawn vie hänet laulunkirjoittajana aivan uudelle tasolle. Vaikka olen pitänyt Ryder-Jonesia olennaisena tyyppinä jo vuosia, aina hänen The Coral -ajoistaan lähtien, koen vasta nyt tämän levyn myötä saaneeni hänestä irti jotain sellaista, joka todella osuu ja koskettaa.

Siihen, että löydän levystä todella paljon tarttumapintaa ja merkitsevyyttä, saattaa vaikuttaa se, että olemme Ryder-Jonesin kanssa samanikäisiä ja selvästi samanlaisessa itsereflektion täyteisessä elämänvaiheessa. Minusta onkin ihanaa kunnella Yawnia teoksena 35-vuotiaalta toiselle 35-vuotiaalle.

Voi Bill, olisitpa täällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s