Alkuvuoden uusia kappaleita

RAT BOY – Don’t Hesitate

RAT BOY eli Jordan Cardy on vain niin huikea! Tuotteliaisuuden lisäksi nuorukainen onnistuu myös laadussa. Biisi biisin perään ulos tulee jotain todella näppärää ja koukuttavaa.

RAT BOY on onnistunut luomaan oman universuminsa, juttunsa, jossa yhdistyy monta kiehtovaa elementtiä. On Beastie Boys -vaikutteet, (britti)räpin otetta, Damon Albarnin brittipop-kauden mockney-laulua, Jamie T:n kaltaista uudehkoa britti-indiesoundia ja on Happy Mondaysista muistuttavaa tanssirockia. Scum-universumin viimeistelee vahva ja tunnistettava visuaalinen ulosanti, jossa mässäillään 90-luvun estetiikalla, katutaiteella ja nuoruuden räihnäisyydellä.

Don’t Hesitate on taas luottolaatuinen RAT BOY -biisi. Mahtis ysärimaailma ja kitarat, jotka muistuttavat Happy Mondaysin Step Onista. Välikilkatukset taas tuovat minulle spontaanisti mieleen Gomezin Whippin’ Piccadillyn klassiset välikilkatukset.

Kuuntele myös rockimpi ja aggressiivisempi, Jamie T:stä kovasti muistuttava Chip On My Shoulder.

Sleaford Mods – Kebab Spider

Sleaford Modsia parhaimmillaan. Biisi täyttää kaikki hyvän Mods-biisin vaatimukset: minimalistinen ja junnaava tausta, pieni melodinen tarttuva hetki, painava sana ja joku mieleenpainuva kertsihokema.

Ihan super hyvä! Uusi levy Eton Alive ilmestyy 22. helmikuuta.

Catfish and the Bottlemen – Longshot

Walesiläinen Catfish and the Bottlemen ei ehkä ole teidän kaikkien juttu. Yhtye voi tuntua brittipopparille ja brittirokkarille vähän liian geneeriseltä yleisrockilta. Minulle yhte on kuitenkin uponnut kivasti, ja erityisesti vuoden 2014 debyyttilevy Balcony teki vaikutuksen. (Toinen albumi olikin sitten aika plääh.)

Vaikka yhtyeen tekemisestä ehkä puuttuukin sellainen brittirock-eetos, niin joku tässä minua viehättää. Laulaja Van McCannin poikamainen laulu pelastaa lopputuloksen sellaiselta yleisäijärock-vibalta ja popahtavat kertsit ja melodiat hellivät popparin ja kitaraindien ystävää.

Longshot on perushyvä Catfish and The Bottlemen -kappale. Helppo hitti, jota ei kauheasti tarvitse pureskella.

Ian Brown – From Chaos to Harmony

Tämä viimeisin uusi Ian Brown on minun mielestä kolmesta jo julkaistusta kappaleesta paras. Vaikka ensimmäinen single First World Problems on myös huippu, niin tässä on enemmän jotain jänskää. Tykkään siitä, miten riisuttu kappale suurimman osan ajasta on. Jotenkin mainiota myös, että biisin wah-wah:t on itse Godlike Geniusin soittamia. Brown kun ei ole varsinaisesti mikään soittaja.

Kappaleen lyriikat ovat myös jotenkin todella Ian Brown -tavalla onnistuneet. Mielenrauhaa, enkeleitä, kaaosta, harmoniaa, leviävää iloa, kiviksi muuttuvia ruusuja. Koko kuvasto todella Ian Brown. Sellaista samanlaista yksinkertaista ja ilmiselvää elämän pohdintakuvastoa ja helppoa spirituaalisuutta, mitä Richard Ashcroft ja vähän myös soolo-Liam Gallagher harrastavat. Sopii legendoille ja uppoa minuun. Olenhan käytännössä ainakin puoliksi keski-ikäinen brittimies.

Ripples-albumi ilmestyy 1.helmikuuta.