Viisi kertaa unohtunut indie-suosikki

Kävin tänään juoksulenkillä 2000-luvun indieolennaiset -soittolistani tahtiin. Ai että, kulki hyvin, sekä juoksu että lista!

Tiedätte minut suureksi 2000-luvun kitaraindien rakastajaksi. Suuren osan brittipop-tietouttani ja harrastelija-asiantuntijuuttani olen hankkinut postuumisti, kirjoista, lehdistä, internetistä. Lukemalla, kuuntelemalla, katsomalla, ajattelemalla ja teorioimalla, aikaa uudelleen elämällä. Omat ensikäden brittipop-löydökset sijoittuvat vasta jonnekin vuosiin 1996 – 97. Kun Damon Albarn vuonna 1993 rakenteli brittipop-visioitaan, olin kymppivuotias ja kuuntelin vielä Tenavatähtiä.

2000-luvun kitaraindien ilmiön suhteen sen sijaan olen kokemusasiantuntija. Olen elänyt sen pyörteen ja hurmoksen keskellä, ollut omalla hurmioitumisellani rakentamassa hienoa sukupolvikokemusta.

No, se siitä. Tässä tekstissä halusin nostaa esiin tuolta juoksua ryhdittävältänsoittolistalta viisi vähän vähemmän tunnettua naughties-biisiä, jotka kaikkien soisin tuntevan.

The Enemy – We’ll Live And Die in These Towns (2007)

Yksi aikakauden upeimpia kappaleita. Biisin musiikillinen teosmaisuus ja lyriikoiden arkinen runollisuus sykähdyttävät aina vain. Kappale ja tulkinta ovat paljon velkaa The Jamille ja Paul Wellerille. Paikoin ihanan tarkkanaköinen miljöökuvaus ja englantilaiseen pikkukaupunkiin jumittuminen, nuoruus ja eskapismi taas tuovat The Jamin lisäksi mieleen myös Arctic Monkeysin debyytin maailmaan.

The Rifles – Sometimes (2009)

Tämä suosikki löytyy The Riflesin legendaariseltä Great Escape -albumilta, josta on muuten juuri tehty 10-vuotisjuhlapainos. Tämä kappale on kyllä hurjan hieno ajankuva, nuo kiertävät kitarat, renkutus ja rockiin yhdistynyt helppo melodisuus heittävät oitis 2000-luvun indieklubeille.

The Rifles on minun kirjoissa yksi ajan indiehurmoksen selviytyjistä. Yhtye on edelleen aktiivinen, ja mainioita levyjäkin on ilmestynyt useampi. Suuria suosikkejani aina ja ikuisesti!

Dogs Die In Hot Cars – Lounger (2004)

Skottiyhtyeen ainokaiseksi jääneen albumin kolmas sngle ja minun nuoruuden suuri hitti. Biisi on ihan totaalisen Razorlightl, eikä se tietenkään haittaa yhtään. Kappale saa minut ihan aina hyvälle tuulelle.

The Cribs – Men’s Needs (2007)

Jarmanin veljesten The Cribs ei ole minulle mikään syvälle sieluun tunkeutunut rakkaus – olen poiminut bändiltä elämääni lähinnä hitit.

Tämä kappale on minusta aivan erityisen mainio, se on täynnä toimivia ja sellaisella nuoruuden charmilla ryhditettyjä yksityiskohtia. Laulussa on aitoutta, särmää ja sielua. Kitara on raivostuttavan ihana. Ja mikä täkeintä: bändi näyttää just siltä, miltä ne ihanimmat just tuolloin näyttivät.

Biisi on juuri ja juuri ajalta ennen Johnny Marria.

The Ordinary Boys – Talk Talk Talk (2004)

Ai ai, olin joskus aika rakastunut The Ordinary Boysien Prestoniin. Niin söpö, niin tyylikäs! Tämä siis ennen kuin laulaja osallistui Celebrity Big Brotheriin, meni naimisiin kisassa mukana olleen glamourmalli Chantallen kanssa ja päätyi joka ikiseen juorulehteen.

Prestoniin liittyvä julkisuus on ollut vähän kyseenalaista, mutta ei se yhtyeen alkuvuosien mainioutta vähennä. Talk Talk Talk on minusta onnistunein biisi bändiltä ja sopisi 2000-luvun alun brittiläisen indie rockin määritelmäksi sanakirjaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s