HEY LYLA!Levy: Supergrass – The Strange Ones 1994 – 2008
Supergrassin uusi kokoelmalevy on huikein juttu hetkeen.
Levyn kappaleet kulkevat kronologisesti käänteisessä järjestyksessä – kokoelma alkaa yhtyeen uran loppuvaiheen kappaleilla. Tämä muodostaa kokoelmalle upean musiikillisen kaaren. Alussa soi aikuistuneen yhtyeen klassinen rock, kypsä svengi ja psykedelia. Levyn edetessä päästään 2000-luvun aliarvostettuihin kappaleisiin (St. Petersburg, Grace, Seen The Light) ja niistä vielä edelleen biiseihin, joiden hammond aikoinaan mullisti yhtyeen soundin.
Loppupuoliskolla soivat sitten tietysti ne brittipop-kauden valtavirtahetket, jotka muistuttavat siitä, miksi kaikki aikoinaan rakastivat yhtyettä. Debyytin intensiiviseen nuoruuden voimaan, ihanasti siloittelemattomaan Buzzcocks-vauhtiin tultaessa kuulija on totaalisen mykistynyt yhtyeen uran musiikillisesta upeudesta ja monipuolisuudesta.
Supergrass on mykistävä yhtye. Ja mykistävien yhtyeiden kokoelmalevyjä ei koskaan ole liikaa. Supergrass is 10 -kokoelma vuosikymmen sitten paketoi yhtyeen uran erityisesti meille aikalaisille. Tämä uusin kokoelma toivottavasti opettaa myös uutta brittipop-sukupolvea ihastelemaan oxfordilaisten neroutta.
HEY LYLA! 
Täytyypä kuunnella tähänkin tapaan järjestetty kokoelma! Niin kuin sanoit, toi Supergrass is 10 oli kanssa hieno, ja hyvin rytmitetty kokoelma, sitä kuunnellessa huomasin että olin ollut vähä liiankin I Should Coco ja In It for the Money – keskeinen, upeaa upeaa musiikkia löytyy myöhemmiltäkin levyiltä.
Sama! Tämä kokoelma kyllä tosiaan taas muistutti yhtyeen kokonaisvaltaisesta hienoudesta.