Kolme kertaa huikea keikkataltiointi Youtubessa

Olen katsonut viime aikoina muutamia upeita keikkataltiointeja YouTubesta – tennarit jalassa.

Suurin suosikkini koko YouTuben tarjonnasta on varmaankin Arctic Monkeysin vuoden 2007 Glastonbury-keikka. Sheffieldin helmi on ollut Glastonburyn yksi kolmesta pääesiintyjästä kaksi kertaa – vuonna 2007 ja 2013. Molemmat keikat löytyvät netistä, itse katson niistä mieluiten nimenomaan tätä yhtyeen ensimmäistä pääesiintyjähetkeä. Tämä on minun Arctic Monkeys. Alex Turner moppitukassaan, kitara kainalossa. Matt Helders raitaverkkareissaan. Taianomainen ja erityinen keikka, uniikki energia, intensiivinen ja taidokas soitto. Siinä muutama kehu.

Arctic Monkeys, Glastonbury 2007, osa 1

Arctic Monkeys, Glastonbury 2007, osa 2

Vuosi tuon Arctic Monkeysin esiintymisen jälkeen Glastonburyn päälavalla nähtiin The Verve. Vuoden 2008 muut pääesiintyjät olivat Kings of Leon ja Jay Z – kuten Richard Ashcroft spiikissään muistuttaa.

Tämä yhtyeen ainoa Glastonburyn pääesiintyjyys ajoittuu bändin viimeisen come backin aikaan. Yhtye teki loppuvuodesta 2007 loppuunmyydyt paluukeikat, kesällä 2008 taas Love is Noise -single odotteli julkaisuaan. Kuukausi Glastonburyn jälkeen ilmestyi albumi Forth.

Klassikkoyhtyeiden paluut eivät ole aina kaikkien mielestä yksiselitteisen positiivinen juttu. Ehkä niihin liittyy pelko romahduksesta ja ei-niin-hyvästä? Niin tai näin, tämä The Verven keikka on upea. UPEA!

Soitto on jykevää, täyteläistä ja todella rock. Kitarointi on mahtavaa ja Richard Ashcroftin laulu upeaakin upeampaa. Paikalla olleista tuskin ketään harmittaa, että toisinaan vanhat klassikot tekevät paluita.

The Verve, Glastonbury 2008, koko keikka

En ole suuri Radiohead-fani. Kelpuutan yhtyeeeltä kuunteluun lähinnä Bendsin ja muutamia tiettyjä hetkiä OK Computerilta. Teoriassa Radiohead voisi olla minun sukupolvikokemukseni, mutta yhtye on aivan liian alternative minun makuuni. Ymmärrän, että Radioheadissa on sielua ja taikaa, mutta minulle se sielu ja taika ovat Bendsin brittipopahtavaa simppeliyttä ja ysäriajankuvaa lukuunottamatta vääränlaisia.

Mutta koska Bends ja juuri julkaistu OK Computer, on tämä vuoden 1997 Glastonburyn keikka soma. Huikea yleisö, 90-luvun keikkapuitteet, nuoruuttaan ja suurta nostetta elävä yhtye – ne ovat tässä taltioinnissa kohdallaan. Ysäri ja ajankuva – siinäpä tämän blogin käytetyimmät sanat.

Radiohead, Glastonbyry 1997, koko keikka

Artikkelikuva: Kon Karampelas/Unsplash

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s