Alkuvuoden levylöytöjä

StarsailorSilence is Easy, 2003

Wiganilaisen post britpop -yhtyeen kakkoslevy löytyi Kampin Rolling Recordsista fiksuun hintaan. Sain levystä vinkin tutulta – kiva, että ihmiset tietää, mistä tykkään!

Minulle Starsailorin kaksi ensimmäistä levyä ovat klassikoita, debyyttilevy Love is Here löytyikin jo hyllystä vinyyliversionakin, joten tämän löydön jälkeen Starsailorin tärkeimmät on vinylipinoon löydetty.

Starsailorissa on ihanaa omintakeisuutta. Soitto on musikaalista, paikoin upean jylhäää, paikoi herkkää. Rakastan vahvoja koskettimia ja James Walshin persoonallista lauluääntä (ja ihanaa tukkaa). Levyn yhtenä tuottajana toiminut Phil Spector kohtasi albumin aikoihin murhasyytöksen. Hänet tomittiin myöhemmin. Spectorin tuotantoa kuullaan ainakin Silence is Easy – ja White Dove -kappaleilla.

Northern Uproar Northern Uproar, 1996

Myös tämä ysäriaarre löytyi Kampin Rolling Recordsista. Vuonna 1996 ilmestynyt brittipoppi-albumi kustansi höpsöt 15 euroa.

Levy sisältää muutaman kerrassaan mainion kappaleen. From A Window ja Livin’ It Up sekä niiden punkahtava powerpoppi, lädiballadi Town sekä Rollercoaster – siinäpä muutama pikkuhitti yhtyeeltä. Albumin nuoruutta ja 90-lukua huokuva energia on somaa.

Manicsien James Dean Bradfield on muuten ollut mukana tuottamassa levyn viittä kappaletta. Ehkä häntä on kiittäminen Townin Manics-jousista.

Ash1977, 1996

Ikinuoren klassikkoyhtyeen ikinuori klassikko löytyi Levykauppa Äxästä. Brittipop-kaanonin avainlevy ja oma ikisuosikki oli tietysti merkittävä löytö, aarre suorastaan! Levy, joka näyttää – ja tuoksuu – 90-luvulta. Kiitos sille tyypille, joka luopui tästä. Hinnakkain käytetty levy, minkä olen ostanut, mutta tietysti kaikkien pyydettyjen kymppien arvoinen lisä brittipoppikokoelmaani.

2 Comments on “Alkuvuoden levylöytöjä

  1. Minäkin haluan 1977:n vinyylinä!!!! Kerkesin onneksi juuri ennen koronaa käydä tsekkaamassa Ashin keikkakunnon Tukholmassa. 👍

    • Tämä oli kyllä löytö! Bongasin levyn Levykauppa Äxän nettikaupasta, kun olin tilaamassa yhtyeen uutta kokoelmaa. Minun oli tarkoitus nähdä Ash heinäkuussa, mutta ne festarit peruuntuivat nyt. Upeaa, että ehdit ennen poikkeustiloja keikalle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s