Unohtuneet levysuosikit: Starsailor – Love Is Here

Minun sunnuntaihini kuuluu olennaisena osana kaikenlainen haahuilu – myös musiikillinen. Tänään levyhyllyssä haahuileva katse pysähtyi brittiyhtye Starsailorin Love Is Here -debyytin kohdalla. Tämän unohtuneen lyvysuosikin kannen avatessa törmäsin kultaisella tussilla ja (ja teinikäsialalla) kirjoitettuun tekstiin ”Reetalta 15.1.2002 <3”. Ja siitä se sitten lähti. Muistelu.

IMG_20140323_203152

Sain tosiaan levyn 18-vuotislahjaksi hyvältä ystävältä. Albumi oli ilmestynyt pari kolme kuukautta aiemmin ja tullut tutuksi tietysti Jyrki-ohjelman kautta. Muistan Alcoholic-kappaleen tummanpuhuvuuden ja dramaattisuuden aiheuttaman hämmennyksen. Joka lopulta vaihtui ihasteluun.

Jotenkin olen aina ajatellut, että Starsailor oli etenkin uransa alkuaikoina omaleimainen yhtye. Siitäkin huolimatta, että 2000-luvun alun henkeen ja post-brittipopin maisemaan tuntui kuuluvan melankolia ja herkkyys. Mutta kai ne sitten olivat ne yhtyeen musiikissa vaikuttavat ja paikoin jopa dominoivat koskettimet, jotka tuntuivat 90-luvun kitaravuosien jälkeen raikkailta.

Niin, pidän edelleen todella paljon siitä, kuinka yhtyettä kuunnellessa tulee olo, että koskettimilla ei tehdä vain äänimattoa taustalle täytteeksi, vaan jotain kappaleiden kannalta todella olennaista. Kyseessä on samankaltainen tunne kuin se, mikä seuraa The Charlatansin kuuntelua. Mylvivät urut ja kipittävät koskettimet – joku niissä kiehtoo.

Minusta Starsailor on hurmaavimmilaan juuri tällä debyytillään. Myös kakksolevy on vielä varsin hyvä, mutta kyllä tämä ensimäinen säväyttää jotenkin eri tasolla. Kahdelta viimeisimmältä levyltä mieleen on jäänyt oikeastaan vain tämä (ihana) kappale.

Vaikka Love Is Here on selvästi aikansa lapsi, on siinä minusta rutkasti myös sellaista ajatonta musikaalisuutta, viehätysvoimaa ja sielua. Ja kyllä, olen isojen, äärimmilleen kasvatettujen kappaleiden ystävä. Tykkään, edelleen. Siitäkin huolimatta että Liam ja Noel olivat yhtyeestä mieltä.

Nämä kaksi kappaletta olivat suosikkejani 15.1.2002 ja ovat sitä myös 23.3.2014 (12 vuotta, mitä hittoa!).

 

Ash-tripillä

– Charlotte on ihana.

– Olisin halunnut olla Charlotte.

Bloggaamisessa parasta? Hyvän päälle ymmärtävät lukijat!

Tämän tytön Ash-trippi sen kuin jatkuu. Tämä yhtyeen Jools Holland -veto on itselleni se legendaarisin. Esitys löytyy nimittäin Later… With Jools Holland Presents Cool Britannia -kokoelmalta. Dvd:ltä, joka toimitti itselleni aarteen virkaa aikana ennen YouTubea.

Haluaisin olla Charlotte.

Sometimes it happens feelings die

Päivän levy on ollut Ashin Free All Angels. Ikisuosikki ja yksi isoimmista identiteettini rakentajista.

Tuskin mitkään käytössämme olevat rakastamisverbit pystyvät riittävän hyvin kiteyttämään sitä rakkauden määrää, mitä tunsin Tim Wheeleriä kohtaan levyn ilmestyessä keväällä 2001. Lähimmäksi totuutta intensiteetin kuvailussa päästään varmaankin toteamalla, että rakastin Tim Wheeleriä tuolloin niin paljon kuin 18-vuotias tyttö voi sinusta ja minusta laulavaa rokkitähteä ja idoliaan rakastaa.

Kun yhtälöön lisätään vielä ne ihailevat katseet, joilla kitaristi Charlotte Hatherleyta tarkkailin, voi todellakin puhua vaikuttavasta musiikkikokemuksesta.

Miksi juuri Free All Angels? Eikä vaikka sitä edeltävä Nu-Clear Sounds -albumi? Tai 1977? No nekin toki. Mutta Free All Angels koska se on erityisen paljon isoin kertosäkein ja huikein melodioin sekä tunteisiin vetoavin brittipopjousin somisteltu levy. Ja koska sillä lauletaan rakkausjutuista. Erityisen paljon.

Ja kaikki, jotka ovat joskus olleet 18-vuotiaita tyttöjä, tietävät, mikä vaikutus ihmiseen voi olla sillä, kun söpö 24-vuotias popparipoika laulaa You have always been a thorn in their side, but to me you’re a shining light.

Tai:

I miss your warm skin, beside me at night
I miss your flesh, in the dawn light
Sometimes, sometimes

Sometimes it happens feelings die
Whole years are lost in the blink of an eye

Se saa toivomaan sydänsuruja. Ja seurustelua vain jotta voisi erota ja kuunnella, kuinka Tim laulaa juuri minulle ja minusta. Se saa tuntemaan vähän liian isosti suhteessa elämänkokemukseen sekä olemaan mustasukkainen Nicolelle.

Jos jotain haluaisin tuolle nuorelle tytölle sanoa, olisi se, että ole huoletta, aikuisuus toteuttaa kyllä toiveesi. Et ehkä saa Tim Wheeleriä, mutta kuolevia tunteita, ikävää ja niitä sydänsuruja kyllä.