Adidas goes vegan

No jo oli aikakin, saattoi joku huudahtaa, kun kuuli Adidas Originalsin veganisoivan muutaman klassikkomallinsa. Näinkin merkittäväksi alakulttuuritekijäksi on Adidaksen vegaani-panostus ollut kyllä hurjan heikkoa. Stella McCartneyn kanssa yhteistyössä pari vuotta sitten työstetyn vegaanisen Stan Smithin lisäksi Adidakselta on ollut mahdoton löytää vegaanisena nimenomaan tennariparia – lenkkareissa jotain tarjontaa on ollut. Nahan lisäksi tennareissa epävegaanista on liima – siksi edes kangastossuset eivät useinkaan ole täysin eläinperäisyydestä vapaita.

Eläinperättömän version ja Adidas Originals Vegan -logon kylkeensä kesäkuussa sai malleista Samba, Continental 80 ja Superstar parissa eri värissä. Naisille (eli siis pikkukoissa) tarjolla on myös Sleek.

Ihan vain tarjonnan vuoksi ja ostamisen ilosta ei tietenkään vegaanisiakaan tennareita kannata ostaa. Mikään ei ole niin eläin- ja maailmaystävällistä kuin ostamatta jättäminen. Myöskään ”vegaanisuuden kannatuksen vuoksi” näihin tarttuminen ei ole minusta fiksua. Adidaksen kokoisella tsiljoonabiljoonafirmalla on kyllä varaa valmistaa vegaanisia tennareita, jos tahtotilaa vain löytyy. Pitää olla!

Mutta mahdollisuus ostaa ja valita eläinystävällisemmät kengät norminahkaisten sijaan, se on edistyksellistä ja olennaista. Se, että tarjolla on juuri niistä samoista klassikkomalleista erilaisille kuluttajille erilaisia vaihtoehtoja, ja näin vegaanille mahdollisuus toteuttaa vaikkapa tämän tason alakulttuurisuuttaan oman maailmankatsomuksen, moraalin ja etiikan puitteissa, on mainiota. Toki jollekin vegaanille voi olla ylitsepääsemätön kynnys tukea valtavan suurta yritystä, joka valmistaa myös epävegaanisia tuotteita.

Mutta siis, jos vaikka en jo omistaisi nyt ainakin toistaiseksi riittämiin Adduja (omistan myös esim. Sambat ja Continentalit), jos tarvisin uudet tennarit ja jos olisin jo tovin kaipaillut eläinnäkökulmasta eettisiä, omaan tyyliini, elämäntapaani ja vibaani istuvia tennareita, hankkisin vegaaniset kolmiraitaiset.

(Tai, kun jossain vaiheessa koen tarpeelliseksi hankkia taas Superstarit.)

Sitten on tietysti vielä se Made in…-kysymys.

Luukku 1: Adidas Oslo 2019

Tänä vuonna ilmestyi niin monia upeita uudelleenjulkaisuja ja City-sarjakokoelman täydennyksiä Adidakselta, että ihan uuvuin tahtiin. Tuhlailin London-julkaisuihin, mutta ne eivät istuneet jalkaan, joten takas lähtivät. Malmö oli tavallaan nätti joo, mutta jätte svensk colourway sellainen, että jäisivät koriste-esineeksi – enää en harrasta sen tason tannarihankintoja.

Onneksi tuli Oslo, jotka saivat pään sekaisin. Oispa jo kevät! Kevyt, mutta istuva, miiamaisen retro, ikikiva colourway.

Tennareita: Adidas Hamburg (Made in Germany)

Yksi kenkähyllyni kauneimmista kenkäpareista on tämä Adidaksen Saksassa valmistettu Hamburg vuodelta 2015. Mallista valmistettiin tuolloin Made in Germany -uudelleenjulkaisu kahdessa värissä: tässä todella tummassa tummansinisessä sekä viininpunaisessa. Onneksi sain napattua parin itselleni – paljoa tämän kauniimmaksi ja sielukkaammaksi ei kenkä voi mennä!

hamburg_sivukuva_melkeinsama

Hamburg on nimensä mukaisesti osa Adidaksen klassista ja ikonista City-sarjaa ja se on valmistettu ensimmäisen kerran 1980-luvun alussa. Ja kuten kaikki City seriesin kengät, myös Hamburg on ollut läpi historiansa jalkapallokatsomoiden ja casual-kulttuurin suosiossa.

Tykkään mallista hurjasti, siinä on klassiset Adidas-yksityiskohdat kauneimmillaan ja suunnittelu onnistuneimmillaan. Perinteisen T-kärjen lisäksi Hamburgiin kuuluu pohjan uritettu sivuosa ja siihen kuvioitu Adidas-logo. Tässä julkaisussa on ruskea kumipohja ja super kiiltävä nahkapinta (leimallisimmin Hamburg on mokkanahkainen). Kengän takaosassa on metallinen merkki, jota koristaa Hampurin linnat. Toinen erityinen yksityskohta on kengännauhojen punaraidoitetut päät.

12343329_10154399864464689_1081049140_o(1)

hamburg_lähikuva2

Näitä kenkiä ihastellessa ja käyttäessä en voi olla toivomatta, että Adidas palauttaisi tuotantoaan Eurooppaan nykyistä laajemmalla skaalalla. Merkillä on huikea menneisyys ja jotenkin sen arvokkuudelle sopisi, että se käyttäisi rohkeasti resursseja tällaisten aivan erityisen paljon laadukkuutta, arvokkuuta, historiaa, tarinaa ja kenkien suunnittelua huokuvien parien valmistamiseen.

Super Furry Animals – BingBong

Super Furry Animals julkaisi tällä viikolla ensimmäisen singlensä seitsemään vuoteen. Jos Wales ei olisi mukana jalkapallon EM-kisoissa, tuskin löytäisin juuri tällaiselle BingBongin kaltaiselle ulostulolle perusteluja.

Mutta koska Wales on mukana kisoissa, tuntuu tämä kaikki psykedelinen jumputtelu jopa aika coolilta, hah!

Bing Bong is finally revealed to the world after its prolonged hibernation, released to bring colour and hope to Europe’s footballing, and semi- or non-footballing, nations. Bing Bong isn’t a song of victory or defeat, but a beacon of faith to return to when your best centre-forward gets sent off, or it rains at your festival.

Kivaa on tietysti se, että biisi on laulettu kymriksi, super tyylikästä se, että bändi on pukeutunut videolla Adidas-velho Gary Aspdenin  Adidas Spezial -sarjan Beckenbauer-verkkareihin.

Artikkelikuva: Unsplash

Feeling Manchester

Le Week-End! Eli liki loputtomasti aikaa keksiä tuhat ja yksi tapaa käyttää uutta parkaa!

Juuri nyt mieluisin seuralainen parkalle on pari Gazelleja. Taianomaisia nämä muutamat syksyn päivät, kun lämmittävä takki ei ole liikaa eivätkä tennarit vielä liian vähän.

Ja kun jalassa on Gazellet, tykkään, että lopputulos on Manchester. Eli toisin sanoen lahkeet saavat liehua ja roikkua. Siksi myös sopivan väljänkokoiset 501:set.

Ja sitten vain kädet taskuun ja nenä pystyyn.


Oasis-päivä

Sanotaan se nyt suoraan: tämä päivä on ollut ihan paska. Tähän mennessä.

Heräsin aamulla päässäni ajatus, että onko millään mitään väliä. Ja siitä se sitten lähti. Tai jatkui – eilen oli nimittäin aika sama fiilis.

Olen kuitenkin onnistunut skarppaamaan tänään kahteen otteeseen.

Ensin muutaman lohduttoman aamutunnin jälkeen skarppasin itseni ulos. Silloin, kun millään ei ole mitään väliä, on mahdottoman tärkeää pukea päälle, jotain, jolla on todella paljon väliä.

Minä valitsin tänään Adidas-verkkatakin, parkan ja vaaleat desert bootsit. Päähän lätsä. Sillä mitä Liamimpi sitä välimpi.

Parka näytti kulahtaneelta eikä hattu löytänyt luontevaa asentoa. Verkkatakki tuntui piukalta, housuista nyt puhumattakaan (Silloin, kun millään ei ole mitään väliä, on yleensä samanaikaisesti myös läskipävä, eli jollain kuitenkin on väliä: läskeillä. Sekopäistä!). Mutta skarppasin.

IMG_20141004_174658 IMG_20141004_165104

Toisen kerran skarppasin, kun kaupungilla merkityksettömänä pyöriessäni ostinkin lohtukarkkipussin sijaan uuden huulipunan. Mietin, että kuules Miia, ostaisko Liam tällaisessa tilanteessa karkkia, josta tulee huonompi fiilis, vaiko huulipunan, josta tulee parempi fiilis?

Skarppasin ja veikkasin, että huulipunan.

Ajattelin skarpata tänään vielä kolmannen kerran. Mennä Lepakkomieheen Oasis-vuosijuhlaan. Vaikka kuinka tuntuis, ettei silläkään ole mitään väliä.

Mutta Liam menisi. Laittaisi sitä uutta huulipunaa ja menisi.

Sillä Liamin mielestä ”Oasis-päivä” kuulostaa paremmalta kuin ”paska päivä”.

IMG_20141004_122254

 

Kesä pakettiin: Kesäkenkiä

It’s either Gola or Adidas. Näin olen saattanut joskus blogissani julistaa.

Melkein totta. Paitsi että jos kyse on kesäkengistä, kelpuutan tennariympyröihini myös Supergat.

Ja tänään sitten pakkasin kesän palvelleen parin beigejä Supergoja laatikkoonsa. Toimittakoon nyt sisustuselementin virkaa aina ensi toukokuuhun asti.

IMG_20140902_191104

Mitä sitten Golaan ja Adidakseen tulee, niin tämä kesä tapahtui yllättävän herkullisissa väreissä.

Oli nämä Golat. Vanha liki unohdettu pari, josta innostuin uudelleen. Ja ei, väriltään nämä kengät eivät ole turkoosit, ne ovat Adidas-laatikon väriset! Eli siis todellakin superherkulliset.

IMG_20140823_192656

Pari on malliltaan ”Harrier” ja se on peräisin ajalta, jolloin kyseistä kenkää tehtiin vielä valkopohjaisena. Nykyään kaikki Golan Harrierit taitavat olla ns. indoor-pohjalla. Sekin toki toimii.

Brittimerkki Gola on ehdottomasti yksi suosikkini tennarimerkeistä. Merkin tie minun garderoobiini on sama kuin muillakin tennareillani: klassinen urheilukenkämerkki, joka saa uuden roolin ja alakulttuuriuskottavuuden 80-luvun casual- eli jalkapallokannattajakulttuurin myötä. Ja 90-luvun brittipopin – new ladism ja niin edelleen.

Gola edustaakin minulle kutakuinkin samoja asioita kuin Adidas, eli tiivistettynä: Paul Weller/Noel Gallagher/Alex James/kukatahansabrittipoppari suosii niitä, niissä on jotain modia/poppia ja ne kuuluvat yhteen parkan kanssa. Ihan yhtä Manchester ja lädi Gola ei ehkä ole kuin Adidas, muttei toisaalta myöskään ihan niin suuri brittipoppari- tai casual-klisee.

Golalle on pakko antaa pari fiksuuspistettä siitä, että se on nyt ehkä vuoden ajan valmistanut yhtä malliaan Englannissa. Made In England – näyttää aina hyvältä, kun vaateteollisuudesta puhutaan. Arvostan.

Adidas. Ylivoimaisin suosikkini Adidaksen malleista on Gazelle 2.0. Mallissa on samaa jykevyyttä, kiitos dominoivan pohjan, kuin Superstarissa. 90-luvun ja cool britannian rakastamia malleja molemmat, kuin myös minun.

Keväällä hankin kuitenkin kesäkengiksi hyvällä alennuksella nämä Gazelle Ogit. Perusvärejä rakastava näki tuollaisessa korallinpunaisessa tilaisuuden hassutella ja innostui. Ja ovathan ne nyt ihan super nätit!

IMG_20140809_183259 IMG_20140712_175112

Tämä Gazelle Og on olemukseltaan sirompi, kepeämpi ja retrompi kuin Gazelle 2.0 ja nykyään kai se myydympi tai ainakin helpommin ja monipuolisemmin saatavilla oleva Gazelle-malli. Se, kumpi noista kahdesta on kauniimpi, tuntuu olevan vähän koulukuntakysymys.

Niin ja sitten tosiaan ne Supergat. Ne kesäkengät 2014.

Supergat kesässä tai parissa. Miksi? No koska casualkulttuuri. Ja mainoskasvoina Alexa Chung (Alex Turnerin exä) ja viime aikoina myös Suki Waterhouse (Miles Kanen exä). Itse suosin nimenomaan Cotu Classic -mallia.

Kuten niin monet muutkin italialaiset sporttimerkit, myös Superga sai casual-leiman joskus 80-luvulla. Tiedän, en näytä nämä kengät jalassa sen enempää rokkarin exältä kuin kasikytluvulla Italiaan suuntautuneella vierasreissulla itsensä vaatettaneelta jalkapallokannattajaltakaan.

Vaikka kovasti toki yritän.

IMG_20140704_160232

Juhannuspuvusto

IMG_20140619_075916

Juhannuspuvustoni saattaa näyttää siltä, että olen menossa reiveihin, mutta tuntuu siltä, että edessä on kolmen päivän loma. Nimittäin kaupunkiloma Tampereella.

On kaapin löysimmät housut, väljämallisin t-paita. Gazellet. Bucket hat päähän, niin ei tukasta niin väliä. No okei, kokonaisuus on varmaankin vielä kuorrutettava parkalla. Ja villapaidalla. Ja hanskoilla.

Mutta silti.

Hyvää juhannusta, pysykää pinnalla!

Pillifarkut, my ass

embrace_farkut

En tule oikein toimeen pillifarkkujen kanssa.

Vielä kymmenisen vuotta sitten tämä ei ollut lainkaan ongelmallista, ja sainkin viettää varsin miellyttävän ja liehulahkeisen popparinuoruuden ja vielä opiskelijaelämän alkutaipaleenkin. Mutta sitten tapahtui jotain. Tuli vuosi 2005, eikä mistään saanut enää muita kuin pillifarkkuja.

Niinpä on vähintäänkin ikuistamisen paikka, kun käsiin tarttuu pari farmareita ajalta, jolloin farkut vielä olivat farkkuja eikä legginsejä. Nämä Levi’s-yksilöt elikkäs ysäribootcutit löysin viime viikolla. Toisen roska, brittipopparin aarre (kuin myös kaikki ne muiden hylkäämät viisnollaykköset)…

Höpsöt, sanoo muotitietoinen, britpop never dies, sanon minä!

Puolustukseksi on kyllä todettava, ettei väri todellisuudessa ole ihan noin ysäri.

No niin tai näin, nyt mulla kuitenkin on taas hetken jälkeen Manchester-farkut (ens kerralla jalkaan Gazellet)! Tottelevat myös nimeä Embrace-farkut.

Tai miten olis Gomez-farkut?

 

Kokonaisvaltainen hienoke

gazellet

Mistä tietää, että on talvi? No ei mistään! Olen asunut kymmenen vuotta pois kotiseudultani Tornionlaaksosta, enkä oikein vieläkään ole oppinut siihen, ettei täällä etelässä talvi tule, vaan se täytyy ottaa. Siihen täytyy ryhtyä.

Eniten tästä kaikesta etelän hämmenyksestä on kärsinyt varmaankin isäni. En ole nimittäin vuosiin onnistunut reagoimaan isänpäivään kovinkaan arvokkaalla ja suunnitelmallisella tavalla. Kun eihän se nyt tennarit jalassa tule! Unohtuu vain.

Koska pidentynyt syksy tuntuu nyt jotenkin ihan yhtä jumittavalta konseptilta kuin tämä saakelin pidentynyt nuoruus, ryhdyin talveen ajatuksella ”vähemmän tennareita jaloissa, enemmän pöydällä.” Samalla tulin kiteyttäneeksi kuvaan sisustusfilosofiani.

Vähän niin kuin kokonaisvaltaiset hyvinvointi-ihmiset eivät välitä puhdistaa ja voidella itseään asioilla, joita eivät ole valmiita pistämään myös suuhunsa, en minäkään halua vuorata itseäni asioilla joita en ole valmis nostamaan pöydälle. Tai seinille tai hyllylle. Tai myttyyn tuolille.

Sillä enhän mitenkään halua viedä miltään Gazellien kaltaiselta kauniilta mahdollisuutta olla kokonaisvaltainen hienoke.