Kesä pakettiin: Make pretend it’s 1997 forever

standbyme

Brittipop ei kuole koskaan, senhän me kaikki tiedämme. Mutta ihan niin eläväksi en sitä kuitenkaan ollut ajatellut kuin miltä se porilaisessa heinäkuun perjantaissa tuntui.

Nimittäin. Matkalla Pori Jazzeille ja brittipopikoni Richard Ashcroftin keikalle tein 10 minuutin pyrähdyksen paikalliseen levykauppaan ja löysin mukaani Oasiksen Be Here Now -aikaisen Stand By Me -seiskan. How britpop is that, how 1997 is that, kysynpä vaan! (Tuo 15 euroa toki on enemmän 2016 kuin ysiseiska.)

Kun seuralaiseni vielä poimi kassan vierestä mukaansa Oasiksen Definitely Maybe -albumin singleboksin, sen sellaisen metallisen, olin jo tilaamassa taksia Camden Towniin ja The Good Mixeriin.

Lopulta, jossain Bitter Sweet Symphonyn kohdalla olin jo niin brittipopeissani tuosta kaikesta, että loppuillan luulinkin sitten olevani  Alex James, jonka vaatimattomana tehtävänä on juoda 2 miljoonan punnan edestä samppanjaa.

Tai valkoviiniä.

Perjantaibiisi: Fat Les – Vindaloo

Olkoon tämän kappaleen soittaminen blogissa (ja muutenkin) nyt sitten aina neljän vuoden välein toistuva traditio. Olen nimittäin ”fiilistellyt” kappaletta ensimmäisessä blogissani 22.6.2010, edellisten MM-kisojen aikaan.

Kappalehan nyt on mitä on ja homma muutenkin noh, vitsi. Musiikillisten hienouksien sijaan lienee syytä puhua symboliarvosta. Ja onhan se ihan veikeä.

Vuonna 1998 Cool Britannia -ilmiön jo hiivuttua tuon kulttuurihistoriallisen merkkikauden avainhahmot Alex ”Blurin basisti” James ja Keith ”Lilyn isä” Allen tekaisivat uuden jalkapallohoilotuksen. Fat Les -kokoonpanon Ranskan MM-kisojen alla äänittämä Vindaloo nousi brittilistalla lopulta kakkoseksi (ykkösenä listalla oli tuolloin Three Lions ’98, vuoden 1996 EM-kotikisoihin tehdyn Three Lions -kannatuskappaleen hieman muunneltu versio).

Ja symboliarvoa on myös videolla, eikä vähiten toisen symboliarvoisen videon, The Verven Bitter Sweet Symphony -kappaleen ikonisen filmatisoinnin parodioinnin vuoksi. Mukana videolla on tietysti soittohommissakin häärinyt taiteilija Damien ”Country House” Hirst sekä Pikku Britannian Matt Lucas ja David Walliams. Nuorta Lily Allenia en itse ole vielä pystynyt videolta paikallistamaan, mutta siellä hänkin jossain isänsä jalanjäljissä veljensä Alfien kanssa menee.

Näin coolia britanniaa siis vuonna 1998. Näin siinä käy, kun ihmisillä on hitosti rahaa ja vuosia jatkuneissa juhlissa pehmenneet päät. Ehkä ihan hyvä että ne juhlat loppuivat.

Artikkelikuva: Unsplash