DMA’S – We Are Midnight

Suosikkiyhtyeeni DMA’S julkaisi juuri yllättäen neljän kappaleen ep:n I Love You Unconditionally, Sure Am Going To Miss You. Lippulaivakappaleeksi ja videobiisiksi on valikoitunut ihana We Are Midnight.

Yhtye on ottanut ep:n tuotannon omiin käsiinsä, mukana äänityksissä on ollut myös yhtyeen ystävä Dylan Adams, joka työsti aussiyhtyeen kanssa myös vuoden 2014 debyytti-ep:tä. Yhtye on kertonut tavoitelleensa jonkinlaista paluuta musiikillisille juurilleen. Ihana ajatus! Yhtye on työskennellyt urallaan useiden eri tuottajien kanssa ja selkeästi hakenut kaikille kolmelle albumilleen jonkinlaista kehittymistä, uudenlaista kulmaa ja erilaista tunnelmaa. Kitarabändistä on vuosien aikana kasvanut musiikillisesti monivivahteinen, monenlaisen popin tulkitsija.

Viehättävää, että jatkuvan kehittymisen ja uudistumisen sijaan yhtye on päättänyt tehdä jonkinlaisen käännöksen takaisin alkuun. Takaisin silkkaan bändimusiikkiin ja kitarapoppiin – ja tavallaan sulkenut ympyrän. Yhtyeen viime vuosien kirkkaimpiin ja heleimpiin pop-tuotantoihin verrattuna tämän ep:n soundi, tunnelmakin on kivasti rosoisempaa, kotikutoisempaa ja kaikuisempaa. Kivaa powerpopia ja shoegaze-viboja.

Jonkinlaista vision muutosta tai suunnan kääntöä symboloi varmaankin myös levyllä käytettävä uusi bändilogo, jota tuttavani kommentoi osuvasti jotenkin 2000-luvun alun vibat tuovaksi.

EP Spotifyssa.

Jotain uutta: DMA’s

Kiinnostavinta uutta musiikkia vähään aikaan: DMA’s. Tämä australialaisyhtye on tällä hetkellä se yhtye, jota suosittelen kaikille brittipoppariuteen taipuvaisille ystävilleni.

Niinku vaikka just sulle: Ihan parasta, älä jätä väliin.

Itse sain vinkin yhtyeestä tämän blogin lukijalta. Vaikka yhtye onkin valikoitunut jo esimerkiksi NME-lehden sivuille, olin onnistunut sivuuttamaan sen täysin. Hyi, miten kamala ajatus.

Niin, mitä sitä kaunistelemaan – olen ihan totaalisen lätkässä.

Kolmikon kuuden kappaleen ep on tehty sulle ja mulle. Ep:n ilmiselvin musiikillinen kunnianosoitus 90-luvun Britannialle on varmaankin aloituskappale Laced tai b-puolen aloittava Feels Like 37, joka saapi minun puolestani tulla kutsutuksi vaikkapa yhdeksi vuoden 2015 kivoimmista biiseistä.

Eikä tässä touhussa ole kyse vain musiikista, kitarapopista tai nuoresta Liam Gallagherista muistuttavasta laulusta, vaan laajemmasta ammentamisesta. Estetiikasta. 90-luvun paluusta. Lyriikoihin valikoituneesta retoriikasta.

I want you to staaaaaaayyyyy. It don’t shiiineee…

Ehtaa brittipoppia. Ihan parasta, sanoinko jo?

Koko ep löytyy Spotifysta.