Jotain uutta: Pastel

One to watch: Pastel.

Manchesteriläinen Pastel ei ole vielä tehnyt paljoakaan – Spotifyssa kappaleita on pari, debyytti-ep ilmestyy ensi kesänä. Pientä nostetta kuitenkin on havaittavissa, sillä radiolegenda, brittipop- ja indiemaestro Steve Lamacq soitti yhtyeen uutta kappaletta BBC Radio 6 Music -kanavalla muutama päivä sitten. Merkkijuttu monen aloittelevan bändin uralla. Toinen pikkusaavutus on saman biisin päätyminen Soccer AM -ohjelman taustamusiikiksi.

Niin ja sitten myös yksi Miia on kuunnellut tuota Deeper Than Holy -kappaletta Spotifyssa pienen kylän verran.

Kappale on mainio! Ei tietenkään super innovatiivinen, niin kuin ei tarvitsekaan. (Niin kuin ei oikeastaan juuri mikään mistä innostun.) Mutta ai että, miten hienosti biisissä soi ainakin alkuaikojen Verve sekä The Stone Roses ja The Charlatans – tai Manchester ylipäänsä. Ja vaikka Kasabiankin. Säkeistön alun vokaaleista mieleen tulee ehkä pikkuisen Primal Scream. Eli vaikutteet on kunnossa!

Alhaalla myös vähän vanhempi kappale She Waits For Me.

Sam Shingler – Fight or Flight

Kuva: Heta Saukkonen

Sam Shinglerin upea Fight or Flight oli minun alkusyksyn kuunnelluimpia kappaleita. Biisi on yhtä aikaa pieni ja suuri, Shinglerin antaumuksellinen ja vilpitön laulutulkinta tuo kappaleen kuuntelijan lähelle, jouset tuovat teosmaisuutta. Tällaiset herkät, mutta voimakkaat pop-kappaleet ovat minun juttu, sehän tiedetään.

Monissa kotimaisissa yhtyeissä ja kokoonpanoissa, viimeisimpänä The Lieblingsissä ja Treemerissä vaikuttanut Shingler julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa huomenna perjantaina 2.10. Tämän Fight or Flight -kappaleen lisäksi Strange Security -levyltä on julkaistu biisit In It Togehter ja The Invisible Man.

Kappaleet ovat keskenään kovasti erilaisia, ainakin sovituksellisesti ja tunnelmaltaan – Shinglerin pop-kuvasto on viehättävän moniulotteinen ja moneen taipuva. Fight Or Flightin aika klassisen pop-kauneuden lisäksi levyltä löytyy ainakin The Invisible Manin nopeatempoisuutta ja sähäkkyyttä sekä In It Togetherin raikkautta.

Kaikissa kappaleissa kuuluu melodiantaju ja ymmärrys hienojen kertsien päälle – nin kuin hyvässä pop-musiikissa pitääkin.

Temples – Paraphernalia

Psykedeelisen rockin ystäville uutta Templesiä! Paraphernia on ensimmäinen uusi Temples-kappale sitten syksylä 2019 ilmestyneen Hot Motion -albumin. Äärimmäisen retrosävyistä psykedeliarockia soittava yhtye kuulostaa edelleen itseltään, vaikka kappaletta sävyttääkin pienet disco-flirttailut.

Toivotaan, että uusi kappale enteilee uutta levyä. Yhtyeen kaikki kolme aiempaa albumia ovat kyllä aivan hurjan loistavia. Tempels on niitä yhtyeitä, joilla on todella vahva ja toimiva oma juttunsa, toivottavasti yhtye ei ikinä muutu!

Paraphernalia on kirjoitettu viime vuoden syyskuussa ilmestyneen Hot Motion -levyn äänitysten aikoihin ja sen on tuottanut Sean Lennon, joka muuten tunnustautuu yhtyeen faniksi.

Andy Bell – Love Comes In Waves

Ride-, Hurricane #1 – ja Oasis-hahmo Andy Bell julkaisee enimmäisen soololevynsä. Riden julkaisutauolla valmistunut The View From Halfway Down ilmestyy lokakuun 9. päivä. Bell on minun suuria muusikko- ja musiikkihahmosuosikkeja, tyyli-idolikin, joten ajatus muusikon soololevystä on ihana. Albumin teossa on avustanut toinen Oasis-legenda Gem Archer, mikä tekee kaikesta vain entistä mahtavampaa.

Belliltä ilmestyi kesällä kasettina äärimmäisen rajoitetusti myyty (100 kpl) Plastic Bag -sinkku, joka myytiin tietty hetkessä loppuun. Digitaalisena biisit toki saa. Alun perin tuo debyyttisingle ilmestyi loppuvuodesta 2019 osana levy-yhtiö Sonic Cathedralin Sngles Club -julkaisukampanjaa.

Lokakuussa ilmestyvän albumin ensimmäinen singlekappale on kuitenkin tämä hieno Love Comes In Waves. Tämä taitaa olla kaikista elokuussa ilmestyneistä uusista biiseistä minun suosikki.

Ridea rakastavia tämä miellyttänee.

Glasvegas – Keep Me A Space

Glasvegasin uusi kappale yllätti. Se on upea!

En ole enää aikoihin pitänyt Glasvegasin uusia tekemisiä itselleni relevantteina. Jos ihan totta puhutaan, kadotin yhteyden skottibändiin varmaankin melkein heti ensimmäisen albumin jälkeen. Glasvegas (2008) oli jotain niin mykistävää, ettei kakkoslevy Euphoric Heartbreak pystynyt enää tekemään minuun vaikutusta. Siirtymä debyytin maailmasta oli minulle vääränlainen.

Ja niin jäin jumiin vuoden 2008 Glasvegasiin.

No, nyt tämä vuoden 2020 Glasvegas ja Keep Me A Space sitten koskettavat ja kovasti. Onneksi päädyin kuuntelemaan. Saatoin myös viikonloppuna vähän kiinnostua uudella tavalla Euphoric Heartbreakistä, kun lueskelin yhtyeen Tim’s Twitter Listening Partyyn lähettämiä, kovin kiehtovia juttuja albumista. Ehkä sillekin löytyy minun elämästä vielä tila.

Glasvegasin neljäs studioalbumi Godspeed ilmestyy ensi keväänä. Tuntuupa hyvältä, olla taas innostunut yhtyeestä.

The Cribs – Running Into You

Indierock-yhtye The Cribs julkaisi juuri uuden singlekappaleen, ensimmäisen sitten vuoden 2017. Yhtyeen omien sanojen mukaan paluu uuden musiikin saati kokonaisen levyn kera ei ollut mikään itsetsäänselvyys. Vielä viime vuoden lopulla yhtye oli lopettamisen partaalla.

Running Into You on todella hyvä ja uppoaa varmasti kaikkiin The Cribs -faneihin. Minulle seitsemän studioalbumia julkaissut, garage revival -huumasta hienosti selvinnyt yhtye kelpaa aina. Huojentavaa siis, että hajoamisen sijaan saimme Jarmaneilta uutisia uudesta levystä. Night Network ilmestyy marraskuussa.

Fontaines D.C. – Televised Mind

Irlantilaisyhtye Fontaines D.C. julkaisee toisen albuminsa ensi perjantaina. Post-punkkareiden reilun vuoden ikäisen Dogrel-debyytin runolliset ja vokalisti Grian Chattenin puhelauluin tulkitsemat Dublin-kuvaukset mykistivät niin median, yleisön kuin palkintokomiteakriitikotkin. Dogrel oli minulle vuoden 2019 tapaus, hurmoksellinen hurahtaminen. Sellainen muutaman kerran muutamassa vuodessa kohdalle osuva aivan erityinen debytti-ilmiö. Albumin romanttinen tarinankerronta yhdistettynä tiukkaan soittoon ja muutamaan anthemiksi yltävään superkappaleeseen herätti minussa samoja hullaantumisen tunteita kuin Arctic Monkeys ja The Libertines debyyteillään aikoinaan. Ja se on paljon se!

Debyytin menestys vei yhtyeen hurjaan pyöritykseen ja keikkasumaan, mikä yhtyeen omien sanojen mukaan hiersi bändin jäsenten välejä. Vasta tänä keväänä eletyt eristyskuukaudet toivat yhtyeelle hengähdystauon kiertue-elämästä – ja mahdollisuuden reflektoida debyytistä käteen jäänyttä. Kakkoslevyn julkaisun alla mediassa näkyy ja kuuluu analyyttinen yhtye, joka hyvällä tavalla vähät välittää debyytin tuomista paineista ja siitä, mitä ihmiset heistä oikeastaan ajattelevat.

Kakkoslevystä on saatu esimakua kolmen kappaleen verran. A Heros’s Death, I Don’t Belong ja viimeisimpänä Televised Mind. Kappaleet tukevat sitä käsitystä, minkä haastatelut ja median kirjoittelu ovat antaneet: kakkoslevy A Hero’s Death haastaa kuulijan päivittämään käsityksensä yhtyeestä. Tulossa ei ole toista Dogrelia.

James Dean Bradfield – The Boy From The Plantation

Julistan aina säännöllisin väliajoin Instagramisssa, että James Dean Bradfield on minun suosikki Manic Street Preacher. Pidän todella paljon miehen lauluäänestä ja laulutavasta, joka vaihtelee upeasti lempeän, vihaisen ja painokkaasti sanovan välillä. Jamesissä on tyyneyttä ja pienieleisyyttä, joka näyttäytyy minulle charmina.

James Dean Bradfield julkaisee uuden soololevyn Even In Exile elokuun 14. päivä. Kyseessä on Manics-vokalistin toinen soololevy, The Great Western ilmestyi vuonna 2006. Tuleva albumi on chileläisestä runoilijasta, laulaja-lauluntekijästä, teatteriohjaajasta ja aktivistista Victor Jarasta inspiroitunut konseptilevy. Levyn kappaleiden lyriikat ovat Bradfieldin ystävän, walesiläisen runoilijan ja näytelmäkirjailijan Patrick Jonesin kynästä. Jones on myös Manicsien basisiti-sanoittaja Nicky Wiren veli.

Jaran elämä ja kuolema (1973) ovat inspiroineet taiteilijoita vuosikymmenet, myös rock-musiikkimaailmasta löytyy runsaasti viittauksia, tuttuja ovat ainakin U2:n One Tree Hill ja The Clashin Washington Bullets.

Bradfieldin albumi sai alkunsa siitä, kun James alkuvuodesta 2019 näki Jonesin Jarasta inspirotuneita tekstejä. Jones oli kirjoittanut niitä ihan kirjoittamisen ilosta ja tarpeesta, tekstien ei siis ollut tarkoitus päätyä mihinkään tai tulla julkaistuksi. Bradfield kuitenkin inspiroitui teksteistä ja Jarasta, ja ehdotti Jonesille, että voisi tehdä teksteistä musikkialbumin.

Patrick Jonesin ja James Dean Bradfieldin yhteistyö vaikuttaa kiehtovalta. Bradfield on tuntenut Jonesin lapsesta asti, ja Bradfieldin mukaan Jonesilla on ollut suuri vaikutus häneen ja Manicsien meininkiin.

Rock-yhtyeissä vaikuttavien artistien soolotuotannon vertailu yhtyeen tuotantoon tuskin on kovin mielekästä. Lähtökohdat ja tarpeet musiikin tekemiselle on noissa tapauksissa niin erilaiset. Bradfield esimerkiksi kertoi NME:lle antamassa haastattelussa, kuinka hän on vuosikymmenet Manicsien kanssa toteuttanut sitä kaavaa, että levylle tehdään aina ne pari kolme sinukkubiisiä – tarttuvan indiehitin tekeminen on itsestäänselvä juttu. Sellainen biisi tulee varmaan jo jostain selkärangasta. Tämän levyn kohdalla mitään tuollaisia luovuutta ohjailevia toiveita tai vaatimuksia ei ole ollut. Kappaleita ei myöskään ole tarkoitus soittaa livenä, eikä niitä ole tarvinut tehdä bändille – Bradfield soittaakin albumilla itse liki kaiken.

Mutta ei tässä kovin kaukana olla Manic Street Preachersin tekemisistä, ja ainakin minua nimenomaan Manics-fanina tämä kappale ja ihan koko konsepti puhuttelee suuresti.

The Boy From The Plantation on tulevan albumin ensimmäinen sinkku. Videon on ohjannut Kieran Evans ja se on upea.

Ian Skelly – Captain Caveman

The Coral -rumpali Ian Skelly julkaisee toisen sooloalbuminsa heinäkuun lopussa. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluvan nuoremman Skellyn ensimmäinen soololevy Cut from A Star ilmestyi vuonna 2012. Lisäksi Skelly on julkaissut yhdessä The Zutonsin – ja nykyään The Coralissa soittavan – Paul Molloyn kanssa pari albumia Serpent Power -nimellä.

Tulevan albumin ensimmäinen sinkku, dreamy, pikkuisen folkahtava psykedeliaretki Captain Caveman ansaitsee oman postauksensa, biisi on nimittäin loistava! Tässä yksi ehdokas kesän 2020 kesäbiisiksi.

Ian Skellyn Drifter’s Skyline ilmestyy 31.7.

Doves – Carousels

Doves julkaisi reilu viikko sitten ensimmäisen uuden kappaleen 11 vuoteen, mikä on valtaisaa! Kyseessä on kuitenkin yksi musiikillisesti upeimmista yhtyeistä ehkäpä ikinä.

Carousels-nimeä kantavassa kappaleeessa on oikeastaan kaikki se, mikä tekee manchesteriläistriosta Dovesin. Ja Dovesista totaalisen rakastettavan ja ihailtavan. Kappele lentää ja leijailee, kuten yhtyeen biisit usein. Lisäksi siinä on tietenkin perkussioita, tanssirytmikkyys ja sellanen svengi, jonka löytää vain nurouuden Manchesteristä ja sen Hacienda-klubilta. Tunnelma kappaleessa on Dovesille ominaisesti sekoitus melankoliaa, haikeutta ja onnellisuutta – biisi istuu moneen eri mielentilaan.

Dovesia on ollu ikävä. Olen elänyt muutenkin vahvaa Doves- ja post britpop -kautta koko alkuvuoden. Tämä comeback ei siis voisi tehdä onnellisemmaksi. Jimi Goodwinilla ja Williamsin veljeksillä on uniikki taito tehdä musiikkia, jossa yhdistyy hurjan monipuolinen manchesteriläinen musiikkihistoria, ambienttimainen tunnelmabiiseys, universaali pop ja ennakkoluuloton kokeilevuus. Onnea on huomata, ettei tuo taito ole yhtyeeltä kadonnut kymmenessä vuodesssa mihinkään.

Carousels on itkettävän onnistunut ja onnellistava paluu.