Brittipopklassikko: Naiset

90-luvun ja brittipop-ajan olennaisuuksia: naisten keuloittamat yhtyeet. Tässä muutama olennainen niistä. Hyvää naistenpäivän iltaa!

1. Justine Frischmann, Elastica

Suuri tyyli- ja cooliusidolini (ja miesmaku-). Aikoinaan ekä Brett Andersonin että Damon Albarnin heila, ei yhtä aikaa (ihan). Brittipopin kuningatar, jonka kunnianhimoinen suhtautuminen yhtyeen tekemisiin inspiroi.

2. Louise Wener, Sleeper

Naisen olennaisuudesta kertoo jotain ehkä se, että yhtyeen aktiiviaikoina syntyi termi ”Sleeprbloke”. Toisin sanoen Sleeper on yhtä kuin hehkeä Louise Wener ja ”ne jotkut pojat”. Justine Frischmannin viileyttä maanläheisempi ja viehkompi karisma. Lisäksi Wener ja minihame = brittipopklassikko.

3. Saffron, Republica

Omaleimaisen sähäkkä, yksi 90-luvun mieleenpainuvimmista keulahahmoista. Polkkatukkaidoli.

4. Sonya Madan, Echobelly

Tunnettu kantaaottavista kommenteistaan ja suorapuheisuudestaan haastatteluissa.

5. Cerys Matthews, Catatonia.

Soitin kerran Catatonian Mulder and Scullyn dj-keikalla ja joku yleisöstä kysyi ”Onko tämä The Crash?”.

6. Lauren Laverne, Kenickie

Nykyään BBC:llä radiossa vaikuttavan Lauren Lavernen Kenickie oli hieno, hieno esimerkki brittipop-kauden kepeydestä ja ohimenevyydestä. Yhtye tuli, teki pari levyä, tukullisen keikkoja, nautti hetken maineesta ja kunniasta ja katosi sitten. Ei mitään turhan vakavaa, ihan vain pop-musiikkia.

7. Sarah Blackwood, Dubstar

Newcastlelaisyhtyeen dreampop/tanssi-indie yhdistettynä Blackwoodin sievään ja kirkkaaseen lauluääneen viehättää.

8. Miki Berenyi, Lush

Shoegaze-yhtyeeksi alunperin identifioitunut Lush brittipoppiintui vuoden 1996 Lovelife-albumilla. Miki Berenyi on jostain syystä minulle salaperäisyys-idoli.

9. Marijne van der Vlugt, Salad

Yksi brittipop-ajan unohdetuimmista yhtyeistä, veikkaan. Pari albumia julkaiseen yhtyeen Motorbike To Heaven -kappale nyt vähintään kuuluu brittipopkaanooniin.

 

Perjantaibiisi: Catatonia – Road Rage

Tykkään niin näistä viikoista, kun torstaina tuntuu perjantailta ja perjantaina lauantailta. Mutta lauantaina ei kuitenkaan vielä sunnuntailta!

Minulla on nyt selvästi meneillään jonkinlaiset Wales-viikot. Viikon ensimmäiset päivät olivat vahvasti Manic Street Preachers -teemaiset, pari viimeistä päivää olen omistanut Super Furry Animalsille ja Catatonialle. Olen ehkä myös katselluta muutaman kuvasen näyttelijä Rhys Ifansista (en ymmärrä sitä Ryan Gosling -juttua, mutta onneksi on Rhys).

Ja kylläpä vain muuten onkin kuulostanut Catatonia vuonna 1998 ilmestynyt kakkoslevy International Velvet jälleen ihan törkeän hyvältä. Hyvät kappaleet, toisinaan iso ja kunnianhimoinen soundi (ei kuitenkaan millään Be Here Now -tavalla…), Cerys Matthewsin ääni sekä 90-luvun tyttöbändeiltä lainatut taustalaulut ja vähän rumpujututkin – jes!

Levy on myös loisto esimerkki siitä, kuinka 90-luvulla todella hallittiin kertosäkeet sekä sellaisten herkkien mutta mahtipontisten slovareiden tehtailu. Tänään sitten illan viimeiseksi hitaaksi vaikka Strange Glue.

Mulder and Scully (videolla Rhys) on soitto- ja settilistojeni vakkari, mutta tänään huikeimmalta on kuulostanut tämä yhtyeen toinen hitti. Niin, tuo kertsi!