Soittolista: Elokuu 2020

Loppukesän uudet kappaleet soittolistalla. Listalla mm. Andy Bell, Sam Shingler, James Dean Bradfield, Gruff Rhys, Glasvegas, IDLES, Hurula ja Doves. Listaan pääset kuvaa klikkaamalla.

Doves – Carousels

Doves julkaisi reilu viikko sitten ensimmäisen uuden kappaleen 11 vuoteen, mikä on valtaisaa! Kyseessä on kuitenkin yksi musiikillisesti upeimmista yhtyeistä ehkäpä ikinä.

Carousels-nimeä kantavassa kappaleeessa on oikeastaan kaikki se, mikä tekee manchesteriläistriosta Dovesin. Ja Dovesista totaalisen rakastettavan ja ihailtavan. Kappele lentää ja leijailee, kuten yhtyeen biisit usein. Lisäksi siinä on tietenkin perkussioita, tanssirytmikkyys ja sellanen svengi, jonka löytää vain nurouuden Manchesteristä ja sen Hacienda-klubilta. Tunnelma kappaleessa on Dovesille ominaisesti sekoitus melankoliaa, haikeutta ja onnellisuutta – biisi istuu moneen eri mielentilaan.

Dovesia on ollu ikävä. Olen elänyt muutenkin vahvaa Doves- ja post britpop -kautta koko alkuvuoden. Tämä comeback ei siis voisi tehdä onnellisemmaksi. Jimi Goodwinilla ja Williamsin veljeksillä on uniikki taito tehdä musiikkia, jossa yhdistyy hurjan monipuolinen manchesteriläinen musiikkihistoria, ambienttimainen tunnelmabiiseys, universaali pop ja ennakkoluuloton kokeilevuus. Onnea on huomata, ettei tuo taito ole yhtyeeltä kadonnut kymmenessä vuodesssa mihinkään.

Carousels on itkettävän onnistunut ja onnellistava paluu.

Voi millenium

Millaisia musiikkimuistoja sinulle tulee mieleen sanasta millenium?

Minulle tulee Kemopetrol ja Laura Närhen punaiset nahkahousut. Eli toisin sanoen: Millenium, sinua ei ole ikävä.

Olin vuosituhannen vaihtuessa 17-vuotias ja löytänyt brittipopin vasta muutama vuosi aiemmin. Siksi olikin kamalaa seurata, miten brittipopin viimeisetkin soinnut hiljenivät ja aikamme hienoin ilmiö ja elämäntyyli siirtyi valtavirrasta marginaaliin. Siinä vaiheessa, kun olin vihdoin täysi-ikäinen ja tervetullut rokkikeikoille, niitä just oikeita keikkoja ei enää oikein ollut. Varsinkaan Lapissa.

Vuosituhannen vaihde – ja pari kolme vuotta siinä ympärillä – oli brittipopparille melko raskasta ja yksinäistä aikaa. Onneksi vuoteen 2002 tultaessa saimme jo ensimmäisen britpop revivalin, kiitos The Libertinesin ja kumppaneiden.

Mitä musiikkimuistoja brittipoppari sitten vuodesta 2000 voisi vaalia? Tässä siirtymä- ja välivaiheen olennaisimmat levyt. Kun tätä listaa katsoo, todella huomaa, miten överistä ja itsevarmasta brittipopista siirryttiin vähän herkemmän, tunteikkaamman ja melankolisemman kitarapop-ihanteen äärelle.

Come InsideFearless. Kotimaisen brittipop-ylpeyden toinen albumi on debyyttiä herkempi ja maalailevampi levy. Istuu hyvin ajankuvaan ja brittipopin jälkeiseen maisemaan. Elämäni kuunnelluimpia albumeita, löytyy Spotifysta.

Idlewild100 Broken Windows. Skottiyhtyeen toinen täyspitkä levy ja helpot viisi tähteä. Tällä levyllä Idlewild muutti tekemistään punkista vähän enemmän lyyrisen kitarapopin suuntaan. Laulunkirjoituksellisesti tajunnanräjäyttävä albumi

Richard AshcroftAlone With Everybody. Parhaita keulahahmojen soololevyjä ikinä. Levyn rakkaudellinen, orkestraalinen, syvällinen ja tunteikas tunnelma sopivat ajan kitarapopkäsitykseen hienosti.

EmbraceDrawn From Memory. Brittirokkareiden toinen albumi ja milleniumin brittipopein asia. Embrace kärsi valtavasti siitä, että hurmos brittipopin ympärillä hiipui juuri, kun he saivat hommansa käyntiin. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen siitä, että yhtye halusi olla olemassa ja uskalsi tehdä brittipoppiaan, vaikka ketään ei enää kiinnostanut. Balsamia haavoille.

Badly Drawn BoyThe Hour Of Bewilderbeast. Post-britpop -klassikko ja hieno esimerkki lempeästä ja herkästä vastareaktiosta brittipopin hedonismille ja överiydelle.

ColdplayParachutes. Katso edellinen. Suuri pieni levy, tätä Coldplayta rakastin.

OasisStanding On The Shoulder Of The Giants plus Familiar to Millions. Oasis 2.0 eli ehkä konkreettisin merkki siitä, että brittipop todella oli tehty ja eletty. Siltikin: Typeriä ne, jotka tässä vaiheessa hylkäsivät Oasiksen.

DovesLost Souls. Jälleen kerran hieno post-britpop-teos. Musiikillisesti brittipoppia huomattavasti kunnianhimoisempaa, musikaalisempaa ja monipuolisempaa tekemistä. Monen hienon Manchester-ominaisuuden sekametelisoppa.

Kuva: Unsplash, Anna Pascale.

Viisi kertaa tanssilattiakitarapop

Toisinaan tekee mieli tanssia. Minun maailmassani parasta tanssimusiikkia ei kuitenkaan ole tanssimusiikki, vaan kitarapop, joka saa raajat liikkeelle.

Tässä viisi unelmieni tanssibiisiä.

Courteeners – You Over Did It Doll (2010)

Pikkuisen diskomainen syke, mutta silti kappale on ensisijaisesti huikea kitarabiisi. Biisissä on ihana yökerhotunnelma ja vähän sellainen tuhma sävy. Ja tietysti biisi kertoo minusta. Muuten, minusta laulaja Liam Fray on tällä biisillä ja videolla hurmaavimmillaan. Palaisipa tyyppi takaisin tuohon brittipop-habitukseensa!

Tanssisin, ja mieluiten Liam Frayn kanssa.

Doves – Walk In Fire (2005)

Minulle brittiyhtye Doves on aina ollut ja tulee aina olemaan suuresti tanssibändi. Yhtyeen erikoisuus ja ihanuus perustuu minun korvissani paljon sille, että se antaa omasta Hacienda-nuoruudestaan tarttuneen rytmikkyyden ja tanssittavuuden soida ja kuulua. Viedä biisejä eteenpäin. Yhtyeen musikaalisuus ja rytmikkyys ovat omaa luokkaansa ja aivan erityisesti ne ovat sitä juuri tällä kappaleella. Kuuntele rohkeasti loppuun ja anna tanssin tulla.

Muuten. Seurustelin kerran soman dj:n kanssa, joka antoi tämän kappaleen pauhata Tampereen Klubin kesäyön villimpänä hetkenä. Tanssin!

Mando Diao – TV & Me (2006)

Mando Diao oli joskus ruotsalaisen kitarapopin ja garage-tulemisen huikein juttu. Vaikka en yhtyeen nykyisestä linjasta enää perustakaan, niin tuskin ikinä, ikinä lopetan rakastamasta yhtyeen kolmea taikka neljää ensimmäistä albumia.

Tämä TV & Me ei ole mikään yhtyeen suurin hitti, mutta minusta tämä saisi soida indiediskojen tanssilattialla. Hitaan alun jälkeen kappaleesta kehkeytyy aivan huikea veivausbiisi. Hienon hurmoksellinen meno.

La la laa la la la la laa la. Saispa tanssia!

Manic Street Preachers – Love Sweet Exile (1992)

Tämä Manicsien debyyttilevyn ränkytys on minun suuri pahe! Tässä on jotain, siis jotain muutakin kuin kornia. Omistan kappaleen seiskatuumaisena ja otan se ihan aina osaksi itsenäistä kotidiskoani. En nyt äkkiseltään osaa sanoa, miten tanssisin tätä jossain julkisessa tilassa, mutta kotona annan vain mennä. Ilmakitarakin saattaa heilahtaa.

Blur – Song 2 (1997)

No joo, ilmiselvä pompputanssibiisi, jonka tahtiin kaikki, eirtyisesti ihmiskuulailu on sallittua. Tanssiolemukseen kuuluu parhaimmillaan sellaiset (amerikkalaisen) old school collegenörtti-indien sisäänpäin kääntyneet jalat. Mutta oikeastaan ainoa pakollinen koreografia on itsensä lyöminen päähän

I got my head checked.

Viisi kertaa kevät

Jes, tänään on vihdoin se päivä, kun uskallan sanoa, että on kevät!

Ja keväällä tarkoitan sellaista uuden syntymisen kautta tulevaa elossa olemisen ja pelottomuuden tunnetta, jota voi fiilistellä takki auki.

Näihin viiteen biisiin on tallennettu minusta onnistuneesti minun kevään (2017) fiilis.

TravisFlowers In The Window (2001)

Söpöilevä heräämisen, uuden nousun ja kukoistuksen biisi.

There is no reason to feel bad
But there are many seasons to feel glad, sad, mad
It’s just a bunch of feelings that we have to hold
But I am here to help you with the load

Wow look at you now
Flowers in the window
It’s such a lovely day

DovesThere Goes The Fear (2002)

Pienemmän pelkäämisen, vapauden, avonaisen parkan ja lennokkaan eteenpäinmenemisen tunnari. Kevätbiisien ruhtinas!

Ocean Colour SceneThe Day WeCaught The Train (1996)

Oh oh la la. Tässä on sellainen ihana vapaana ja elossa olemisen taika. Aurinkoa, tuulta, rannikkoa ja huolettomuutta.

StereophonicsDakota (2005)

Tämän tahtiin tekee mieli autoilla, pyöräillä tai juosta kevätauringossa. Raikas ja lennokas tunnelma, teksteissä lempeän rakkaudellinen ja raikas muisto nuoruudesta.

You made me feel like the one
The one

EgotrippiTällaisena iltana (2000)

Heipat sille yhdelle tyypille! Ja niin tämä talvella rikkoutunut sydän on päässyt yli ja sykkii taas, ja vielä ensisijaisesti tyypeistä tärkeimmälle – mulle itselle!

 

Millaisia kevätkappalerakkauksia sinulla on?

Sekalaista sakkia

Kokoelma jäsentelemättömiä ajatuksia asioista, jotka tapahtuivat jo tovi sitten tai jotka ovat jollain muulla tavalla pikkuisen raukkoja. Kuulostaa niin paljon tältä blogilta, että menköön.

Temples

Templesin Sun Structures -debyytti ilmestyi helmikuussa. Kuten joku saattaa muistaa, odotin kovasti. Levy on hyvä, todella hyvä. Ei kuitenkaan ihan täydellinen. Alku on todella vahva, upeita kappaleita. Toisella puoliskolla homma vähän tasapaksuuntuu ja alkaa jäädä äänimaiseman varaan. Valopilkut harvenevat. Mutta on levy soinut paljon ja ihanasti. Nyt kolahtavat erityisesti nimikappale ja Test Of Time.

Jimi Goodwin 

Doves-miehen Odludek-soolodebyytti ei ole käynyt ihan niin tutuksi, mitä suunnittelin. Sekava levy, josta ei meinaa jäädä mieleen mitään muuta paitsi levottomuus. Albumi tuntuu kirjavalta kokoelmalta Goodwinin kokeiluja, joita yhdistää ainoastaan miehen lauluääni. Välillä muutama koukuttava hetki, useimmiten tunnelma jollain tapaa kummallista. Tämä musiikillinen matka vaatii vähän lisätyöstämistä. Tai ehkä vain totean, ettei se ole kovin hyvä?

Superstarit

Luin jostain muotilehdestä, että Adidaksen Superstarit ovat tulleet niin sanotusti takaisin muotiin. Väite sisältää hölmön oletuksen siitä, että ne olisivat joskus menneet pois muodista. Ei minun maailmassani! Tytölle, joka on (melkein) valmis tatuoimaan The Verven Urban Hymns -albumin kansikuvan tisseihinsä, Superstarit ovat aina muotia! Ihme touhua.

Ja nyt pelkään, että ne minun ysärifarkut leimataan jotenkin nostalgisiksi, trendikkäiksi tai ironisiksi, vaikka oikeasti käytän niitä, koka Damonkin käyttää. No okei, käytti. Mutta silti: itsestäänselvyys, ei nostalgialla leikittelevä hupaisa trendi.

Svengali

Svengali-leffaa saa Anttiloista kympillä! Hankittu on, katsottu ei vielä. Mutta Vicky McClure kuulemma on ihana, taas. Ja elokuvan soundtraciltä löytyy muuten mm. tämä Miles Kanen hieno coverointi muutaman vuoden takaa.

Artikkelikuva: Unsplash

Lauantaihurmos

Mistä tietää, että olen tullut vanhaksi?

No, siitä, että rumpaleita enemmän on alkanut kiinnostaa ne rummut.

Mistä tietää, että on kevät?

No, siitä kun Dovesin There Goes The Fear aiheuttaa sen verran elävän olon, ettei paluuta pimeään ja kylmään sen jälkeen enää yksinkertaisesti ole.

Mistä tietää, että olen tullut vanhaksi ja että on kevät? No, kun lauantain kohokohta on There Goes The Fearin rummuttelun tahtiin suoritettu hurmoksellinen juoksulenkki (niiden rumpalipoikien katselun sijaan).

Tiedän, olen ennenkin kirjoittanut Dovesista samoin sanakääntein: hurmosta ja rummutteluihailua. Kaikuja Haçienda-nuoruudesta. Pakko tanssia, ilmarummuttaa tai juosta. Tai muuten vain lähteä lentoon. Mutta minkäs teet. Rytmirakkaus mikä rytmirakkaus. Ja herkullisimminhan se rytmittely huipentuu livenä, vaikka tässä Later… with Jools Holland -taltioinnissa:

Tästä manchesteriläisyhtyeen kevätsinfonian ilmestymisestä on noin viikkoa vaille kaksitoista vuotta. Ja kahdentoista vuoden ajan se on ollut minulle se kevätlaulu. Ensimmäiseen kappaleen aiheuttamaan hurmokseen liittyy muisto Briteissä vietetystä vuodesta. Pyöräily Amershamin aurinkoisilla nummilla, jalassa uudet tennarit. Takki auki.

Niin että kuulkaas, ei se kevät mistään terasseista starttaa, vaan auringon alla kävelystä, tämän biisin tahtiin. Uudet tennarit jalassa, takki auki.

Kaksi huikeaa miestä yhdellä iskulla

Vuosi 2014 tarkoittaa ainakin kahta odottamisen arvoista soolodebyyttiä. Doves-mies Jimi Goodwin julkaisee Odludek-nimeä kantavan debyyttisoolonsa 24. maaliskuuta, Blur-legenda Damon Albarn Everyday Robots -levynsä huhtikuun lopussa.

Tällainen yhteispostaus lienee hyvä kohta miettiä, että mikä näitä kahta huikeaa miestä oikein voisi yhdistää. Ensimmäisenä tulee mieleen artistius. Molemmilta löytyy sellaista erityislaatuista ja artistimaista musiikkitaiteellista näkemystä, joka saa lopputuloksen kuulostamaan noh, näkemykselliseltä. Astetta pidemmälle viedyltä. Tavanomaisen yli ajatellulta.

Toiseksi tulee mieleen sielua hellivän lämpöinen lauluääni. Ja sitten kolmanneksi ehkä se charmantti partatyylikkyys.

Ennakkotiedot viittaavat siihen, että odotettavissa on parin levyllisen verran omakohtaisuutta. Goodwinin luonnehdinnan mukaan Odludek is not trying to be wilfully eclectic; it’s just a reflection of how I schizophrenically devour music. Albarnin tuotosta puolestaan on kuvailtu tyyliin his most soul-searching and autobiographical yet, explores nature versus technology. Albarnin tuntien tuo voi olla mitä vain.

Näiden ensimmäisten lohkaisujen perusteella vaikuttaa lisäksi siltä, että myös artistien menneisyys saa levyillä soida. Goodwinin Oh Whiskey! -kappaleen lopussa seikkailee hieno dovesmainen rytmikkyys, eikä Damon Albarnin Everyday Robots -albumin nimikkoraidankaan maisema loppujen lopuksi mikään vieras ole: pianovetoinen laulanta vangitsi viimeksi Blurin vuoden 2012 Under the Westway -singellä, koliseva ja vähän haahuileva äänimaailma muistuttaa Think Tankin mystisyydestä.

Lainaukset NME.com

Perjantaibiisi: Walk In Fire

Jos jotain haluaisin näin bloggarina saada aikaan, niin ehkä yhden sellaisen ihailevan, palolla kirjoitetun ja arvokkaan tekstin manchesteriläisestä Dovesista. Mutta koska näistä isoimmista rakkaustapauksista kirjoittaminen on niin hiton vaikeaa, ei tämä teksti nyt vielä ole sellainen.

Mutta koska on vuoden ensimmäinen perjantai, on minusta hyvä aika kirjoittaa hurmoksesta. Ja juuri siihen tämä Dovesin Walk In Fire liittyy. Kyseessä on nimittäin mielestäni hurmosbiiseistä hienoin.

En tiedä, kuuletteko te muut tässä sitä taikaa, joka tekee minun elämänilolleni ihmeitä. Saa minut innostumaan ja ajattelemaan jatkumista päättymisen sijaan. Tekemään juttuja, jotka yleensä tuntuvat liian noloilta, vaikeilta tai pelottavita. Lähettelemään hölmöjä, mutta vilpittömiä tekstiviestejä ja avaamaan vielä sen toisenkin pullon (vaikka viettäisin uutta vuotta yksin veljen sohvalla).

Kappale on oikeastaan aika salakavala. Alku on sellaista odotuksia herättelevää hissuttelua ja seesteistä rytmikkyyttä, sitten tulee pikkuhiljaa kasvamista ja neljän minuutin jälkeen löydätkin itsesi keskeltä elämäsi hurmosta.

Ja tämä on aina pakko tanssia. Ja ilmarummuttaa.