Viime aikojen uusia lempibiisejä

Kerroin viikonloppuna, etten ole oikein ihastunut Noel Gallagherin uuteen kappaleeseen. Mutta mitäpä tuosta, monta muuta uutta koukuttavaa suosikkia on löytynyt. Tässä niitä.

Fontaines D.C. – Liberty Belle

Olen kehunut irlantilaisyhtyeen vastikään julkaistun ja somasti punkahtavan debyyttilevyn instagramissa maasta taivaaseen, mutta täällä blogissa en ole albumin huikeutta ennättänyt alleviivata. Nyt kuukauden vanha Dogrel on minulle tämän vuoden tapauksia, ja levyltä löytyvä Liberty Belle kevään 2019 tunnareita. Huikea! Jää elämäni suosikkibiisien kansioon.

Idlewild – All These Words

Idlewildilla on ikuisesti minun elämässä aivan erityinen rooli. Identiteettiyhtye, nuoruuden rakkaus, fanitytön päiväuni, paras ystävä ja sen sellaista. Parikymmentä vuotta sitten alkanut rakkaus on välillä vähän hiipunut ja siirtynyt takaa-alalle – yhtyeen viime vuosien jutut eivät ole koskettaneet.

Tämä uuden albumin biisi kuitenkin on saanut sydämeni lepattamaan. Biisi on sitä Remote Part -ajan Idlewildia, jota rrrrrrrrrakastan. Kappale ei sinänsä ole mitenkään kovin jänskä, mutta siinä on aika lailla täydellisesti kohdillaan kaikki ne simppelit asiat, mitä onnistuneessa kitarabiisissä tarvii olla. Kappale sopii minusta aika hyvin viime vuoden Manics-albumin rinnalle, etenkin jos lyriikoissa olisi sellainen Manics-kulma.

Ride – Future Love

Ihana ihana kitarapoppis Ridelta! Olen tosi onnellinen siitä, miten vahva yhtyeen viime vuosien paluu on ollut. Tosi minua kerrassaan tämä kappale! Elokuussa ilmestyvä uusi albumi on nyt tietysti vuoden odotetuimpia.

SleeperParadise Waiting

Voi taivas sentään, miten täydellinen brittipoppikappale! Klassikkoyhtyeen The Modern Age -paluulevyn avausraita on kyllä lyönyt totaalisen ällikällä. Huikea!

Täydellisen popin lisäksi rakastan tietenkin Louise Wenerin yhä niin uniikisti soivaa lauluääntä plus kappaleen tooooodella sleepermäisiä lyriikoita hänestä.

Tämä biisi muistuttaa myös siitä, miksi Egotripin Alter Ego on minun mielestä yksi upeimmista Suomessa ikinä julkiastuista brittipop-levyistä. Ihan egotrippi tuo intro!

Viisi kertaa kevät

Jes, tänään on vihdoin se päivä, kun uskallan sanoa, että on kevät!

Ja keväällä tarkoitan sellaista uuden syntymisen kautta tulevaa elossa olemisen ja pelottomuuden tunnetta, jota voi fiilistellä takki auki.

Näihin viiteen biisiin on tallennettu minusta onnistuneesti minun kevään (2017) fiilis.

TravisFlowers In The Window (2001)

Söpöilevä heräämisen, uuden nousun ja kukoistuksen biisi.

There is no reason to feel bad
But there are many seasons to feel glad, sad, mad
It’s just a bunch of feelings that we have to hold
But I am here to help you with the load

Wow look at you now
Flowers in the window
It’s such a lovely day

DovesThere Goes The Fear (2002)

Pienemmän pelkäämisen, vapauden, avonaisen parkan ja lennokkaan eteenpäinmenemisen tunnari. Kevätbiisien ruhtinas!

Ocean Colour SceneThe Day WeCaught The Train (1996)

Oh oh la la. Tässä on sellainen ihana vapaana ja elossa olemisen taika. Aurinkoa, tuulta, rannikkoa ja huolettomuutta.

StereophonicsDakota (2005)

Tämän tahtiin tekee mieli autoilla, pyöräillä tai juosta kevätauringossa. Raikas ja lennokas tunnelma, teksteissä lempeän rakkaudellinen ja raikas muisto nuoruudesta.

You made me feel like the one
The one

EgotrippiTällaisena iltana (2000)

Heipat sille yhdelle tyypille! Ja niin tämä talvella rikkoutunut sydän on päässyt yli ja sykkii taas, ja vielä ensisijaisesti tyypeistä tärkeimmälle – mulle itselle!

 

Millaisia kevätkappalerakkauksia sinulla on?

Parhaat ystäväni: Egotrippi – Alter Ego

Parhaat ystäväni

Tässä juttusarjassa iloitaan parhaista ystävistä – tärkeistä levyistä. Ei missään järjestyksessä.

Ystävä: Egotripin kolmas albumi Alter Ego

Ilmestymisvuosi: 1998

Ystävä silloin, kun: haluan viettää aikaa teinivuosien ystävän kanssa, jonka tunnen läpikotaisin, mutta jota tapaan nykyään turhan harvoin.

Erityisen ihanaa: Vieterit, tuo suomalaisten oma Song 2!

Jos Egotripistä puhuttiinkin yhtyeen Superego-albumin ja sen Unihiekkaa-hitin aikaan Suomen Manic Street Preachersinä, näin niin kuin kertosäkeiden isouteen viitaten, on Vieterit kyllä ihan silkkaa Blurin Song 2 -klassikkoa. Ja hei, kesto 2:20.

90-luku oli hienoa aikaa. Silloin myös suomenkielinen kitarapoppi sai rauhassa olla kitarapoppia, ilman iskelmöitymisen uhkaa. Kotimaisista pophelmistä erityisesti Egotripin kolme ensimmäistä albumia ovat olleet isossa roolissa minun poppariksi kuoriutumisen prosessissani. Ystävin tuli Alter Egosta.

Muistan, kun hankin levyn vuonna 1998 syyslomareissulta Oulusta. Pellolaisen silmin katsottuna Oulussa oli kaikki, mitä ihminen onneensa tarvitsi: Anttilan levyosasto ja R-Collectionin myymälä. Ja niin oli Alter Egossakin: historiallisen hienoja melodioita, esimerkillisiä kertsejä, harmonista stemmalaulua, sopivasti meininkiä, sopivammin melankolisuutta. Vieterit– ja Flipperikuningas-ilottelujen vastapainoksi levyllä hehkuukin sellainen uljas, suorastaan Kent-hengessä tallennettu melankolisuus. Niin kuin tässä:

Mutta ei Alter Ego – niin kuin eivät muutkaan 90-luvun hienot jutut – tarvitse mitään nostalgiapuuskaa tuekseen. Hyvä poplevy on ajaton ja toimii vuodesta toiseen. Vähän niin kuin ne R-Collectionin anorakit.

Levyn ansioiksi on mainittava vielä yksi hienoimmista kotimaisista coverversioista ikinä (Eppu Normaalin Lautturi) sekä yksi mainio power pop -veto, Suklaasydän.

Niin ja tietysti ihan paras Pois Minusta Paha Henki, tuo suomenkielisen brittipopin aarre.