Kate Nash, popmusiikin riot grrl

Yle Areenassa vietetään naisten maaliskuuta. Yksi teemaan kuratoiduista elokuvista on vuonna 2018 valmistunut dokumentti Kate Nash, popmusiikin riot grrl (Kate Nash: Underestimate the Girl), joka kokoaa brittiartisti Kate Nashin tähänastisen uran draamankaarelliseksi tarinaksi.

Amy Goldsteinin ohjaama dokumentti ei ole mitenkään hurjan kikkaileva tai kokeileva, vaan sellainen aika perinteisesti koottu muusikkotarina siitä, miten hunajaisen äkkisuosion jälkeen tulee kipuilua, kriisejä, vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja petetyksi tulemisia, mutta lopussa palaset taas loksahtelevat paikoilleen ja maailmaan laskeutuu rauha.

Dokumentin kulmana on artistin taiteellinen kasvaminen ja mahtumattomuus levy-yhtiön muottiin. Tästä kumpuaa Nashin uran ja taiteilijuuden ydin: tinkimättömyys taiteen ja oman vision suhteen, oman taitelijaäänen käyttämisen tärkeys ja siitä kumpuava onnellisuus. Kova työ ja uhraukset sen eteen, että pystyy olemaan muusikko omilla ehdoilla.

Nash on aktiivisesti tuonut urallaan esiin musiikkiteollisuuden epätasa-arvoa. BRIT Awardsin palkintopuheessaan (Best British Female Solo Artist) parikymppinen Nash kiittää muita ehdolla olleita naisia ja muistuttaa maailmaa siitä, ette female on musiikkigenre.

Muusikon tarinan lisäksi elokuvassa kuuluu naisen kasvutarina, mikä ainakin minua resonoi kovasti. Kate Nash on osa nuoruuttani ja olemme liki saman ikäisiä. Tunnistan monet kasvukivut ja identiteettikriisit. Tunnistan myös uran syntyvaiheen ajankuvan, maailman, jossa artistit ja yleisö kohtasivat MySpacesissä – suosiota rakennettiin levy-yhtiöherrojen ulottumattomissa.

Dokkaria on moitittu joissain viestintävälineissä pitkäksi, mutta itse en kokenut elokuvaa niin. Minusta jokainen leffan minuutti antaa lisää ääntä taiteilijalle, joka kuuluu omassa ammattikunnassaan vähemmistöön.

Elokuva Areenassa

Luukku 8: Gorillaz: Reject False Icons

Vuosi 2019 oli vänkä – sain uuden ystävän! Viime viikonloppuna varattiin liput ensi kesälle Glasgow’n TRNSMT-festareille, ensi maanantaina vietetään pikkujoulua Tennispalatsissa Gorillaz-dokkarin äärellä.

Vaikka vuoden tärkein musiikkielokuva onkin tietty ollut liki siirappisen täydelliseksi vimeistelty ja just ihanan överisti Liamin puolia pitävä Liam Gallagher: As It Was, niin eiköhän myös valkokankaan kokoinen Damon Albarn herkistä.

GORILLAZ: REJECT FALSE ICONS pyörii maailmanlaajuisesti leffateattereissa ensi maanantaina 16.12. Finnkinolla on dokkarista neljä näytöstä. Dokumentissa seurataan Gorillazin neroutta kolmen vuoden ajan. Tuona aikana valmistuu kaksi albumia (Humanz ja The Now Now) ja yksi maailmankiertue. Elokuvan on ohjannut Gorillaz-isä Jamie Hewlettin poika Denholm Hewlett.

Tulossa: Juliet, Naked

Jo olet Nick Hornbysi lukenut, odotat elokuun lopussa laajan levityksen saavaa (elokuva esitettiin tammikuussa Sundance-festivaaleilla) Juliet, Naked -elokuvaa varmaankin yhtä kovasti kuin minä. Elokuva perustuu Hornbyn samannimiseen, vuonna 2009 ilmestyneeseen kirjaan. Leffan pääosissa ovat Rose Byrne, Ethan Hawke ja Chris O’Dowd.

Nick Hornbylle sopivaan tapaan tarinan keskiössä on elämän prioriteettien, rakkauden ja venyneen aikuistumisen kanssa painiskeleva mies, tai noh, ainakin vähän ikuinen poika. Fanipoika. Tässä tarinassa Duncan (O’Dowd) fanittaa obsessiivisesti (eli enemmän kuin tyttöystäväänsä Annieta) uransa jo lopettanutta rock-tähti Tucker Crowe’ta (Hawke). Ja tyttöystävä on tähän tietysti kovasti väsynyt. Sitten tarinaan ilmestyy Crowe’n akustinen albumi Juliet, Naked, ryppyjä rakkauteen, ilmielävä Crowe, kipinöitä toiseen rakkauteen, isyyskipuilua ja sellaista.

Tällaiset lämminhenkiset, pikkuisen nokkelat romanttiset elokuvat ovat minun juttu, siksi olen jo nyt aika varma, että tykkään tästäkin. Tällä hetkellä odotan eniten englantilaisen merenrantakaupungin maisemia, sitä, kuinka australialainen Byrne välittää English rose -viboja, millaista karmismaa Ethan Hawke huokuu vähän ränsistyneenä rokkitähtenä,  sekä sitä, kuinka O’Dowd selviää roolistaan Hornby-miehenä. John Cusack High Fidelityssä ja Hugh Grant Pojassa olivat niin ylivetoja, että sappaat ovat isot.