Feeling Manchester

Le Week-End! Eli liki loputtomasti aikaa keksiä tuhat ja yksi tapaa käyttää uutta parkaa!

Juuri nyt mieluisin seuralainen parkalle on pari Gazelleja. Taianomaisia nämä muutamat syksyn päivät, kun lämmittävä takki ei ole liikaa eivätkä tennarit vielä liian vähän.

Ja kun jalassa on Gazellet, tykkään, että lopputulos on Manchester. Eli toisin sanoen lahkeet saavat liehua ja roikkua. Siksi myös sopivan väljänkokoiset 501:set.

Ja sitten vain kädet taskuun ja nenä pystyyn.


Kokonaisvaltainen hienoke

gazellet

Mistä tietää, että on talvi? No ei mistään! Olen asunut kymmenen vuotta pois kotiseudultani Tornionlaaksosta, enkä oikein vieläkään ole oppinut siihen, ettei täällä etelässä talvi tule, vaan se täytyy ottaa. Siihen täytyy ryhtyä.

Eniten tästä kaikesta etelän hämmenyksestä on kärsinyt varmaankin isäni. En ole nimittäin vuosiin onnistunut reagoimaan isänpäivään kovinkaan arvokkaalla ja suunnitelmallisella tavalla. Kun eihän se nyt tennarit jalassa tule! Unohtuu vain.

Koska pidentynyt syksy tuntuu nyt jotenkin ihan yhtä jumittavalta konseptilta kuin tämä saakelin pidentynyt nuoruus, ryhdyin talveen ajatuksella ”vähemmän tennareita jaloissa, enemmän pöydällä.” Samalla tulin kiteyttäneeksi kuvaan sisustusfilosofiani.

Vähän niin kuin kokonaisvaltaiset hyvinvointi-ihmiset eivät välitä puhdistaa ja voidella itseään asioilla, joita eivät ole valmiita pistämään myös suuhunsa, en minäkään halua vuorata itseäni asioilla joita en ole valmis nostamaan pöydälle. Tai seinille tai hyllylle. Tai myttyyn tuolille.

Sillä enhän mitenkään halua viedä miltään Gazellien kaltaiselta kauniilta mahdollisuutta olla kokonaisvaltainen hienoke.