HEY LYLA!Luukku 9: Vuoden 2019 remaster
Posted on 9.12.2019
Vuoden 2019 ihmeellisyyksiin voi laskea skotlantilaisen Genevan paluun. 90-luvun lopussa voimakkaalla brittipopilla hurmannut yhtye palasi lavoille ja julkaisi kahdesta albumistaan uusintaversiot.
Vuoden 1997 Further on elämäni levyjä. Kyllä, sekin! Andrew Montgomery on tulkitsijana 90-luvun ilmiselviä erityisiä ja yhtyeen kappaleet ajan estetiikan vaatimukset täyttäviä. Oikestaan kaikesta, mitä vaikkapa näille yhtyeen videoille on tallentunut, tulee ikävä 90-lukua, ikävä muusikoita tennareissa ja collegeissa, ikävä aikaa, kun tällainen musiikki sai joukot yhteen.
WHY?
Further out, Further in.
Further back?
It seems it’s time. Why do bands reform?
A million reasons.
But one above all.
Because they can. Because they want to. Because it feels good.
Because it’s worth doing and no-one else can do it.
Unfinished business? Maybe so. Geneva was something special.
Geneva is something special.
Where will it lead? Who knows? If the journey is exciting, the destination can wait.
Back again, enjoying the confusion.
Be honest, have you seen the horizon lately?
Tästä Further-albumiin. Puolitoista tuntia jousihurmosta, hittejä ja b-puolia.
Geneva-rakkautta
Posted on 12.2.2019
Salad, Sleeper, My Life Story… ja nyt myös Geneva!
Tuossa muutamia brittpop-yhtyeitä, jotka ovat palanneet yhteen tai aktivoituneet vuosien tai vuosikymmenen jälkeen.
Suuri tekijä tällaisten pieniensuurien Cool Britannia -kauden bändien paluissa on ollut brittipopille omistettu Star Shaped -festivaali. Neljän vuoden ajan tämä soma sisäfestari on kerännyt kansanjuhalmaisesti yhteen brittipop-kauden ihastelijat ja sitä yhä edelleen elävät. Samalla tämä hurmosmainen tapahtuma on tarjonnut uransa jo päättäneille ysäriyhtyeille syyn palata lavoille, äärimmäisen rakastavan ja onnellisen yleisön eteen.
Tänä vuonna Star Shaped -festareita varten rivinsä takaisin yhteen kokoaa tosiaan Geneva. Upea ja tärkeä yhtye, jonka näkisin mieluusti livenä.
Upeita kappaleita, ikimuistoista brittipop-estetikkaa ja laulaja Andrew Montgomeryn omaleimainen lauluääni.
Täyden kympin brittipop-muisto.
Ja myös nämä rähjäiset livevideoinnit – silkkaa rakkautta!
Elämäni levyt: Geneva – Further
Posted on 7.2.2016
Tässä juttusarjassa iloitaan parhaista ystävistä – tärkeistä levyistä. Ei missään järjestyksessä.
Ystävä: Skotlantilaisen Genevan Further-debyytti
Ilmestymisvuosi: 1997
Erityisen ihanaa: Stadionmaisen isouden, tuntuvien kitaroiden, väristyksiä aiheuttavien melodioiden ja laulaja Andrew Montgomeryn lauluäänen yhdistelmä.
Ystävä silloin kun: Haluan kuulla, miltä aliarvostettu yhtye kuulostaa. Tai kun haluan muistuttaa itseäni siitä, miten Adidaksen Superstareja oikeaoppisesti käytetään.
Näin:
Aberdeenissa perustetun Genevan Further-debyytti kuuluu minusta ehdottomasti 90-luvun erityisiin. Musiikillisesti se istuu ajan kitarapopin ja isojen kappaleiden ihanteeseen, mutta on kuitenkin samalla melko uniikki – kiitos laulajan omaleimaisen lauluäänen.
90-luvun alussa perustettu Geneva imaistiin mukaan brittipop-skeneen, kun erityisesti Sueden levy-yhtiönä tunnettu Nude Records tarjosi sille levytyssopimusta vuonna 1996. Yleisölle yhtye esiintyi ensimmäisen kerran lämpätessään Suedea yhdellä sen salakeikoista.
Furtherin ilmestyttyä Genevasta povattiin isoa, Manicsien aloittaman stadionkokoisen brittiläisen popin seuraavaa suurta, mutta loppujen lopuksi sen ura jäi aika lyhyeksi: yhtye julkaisi kaksi levyä ja katosi sitten kartalta uuden vuosituhannen kynnyksellä, samaa matkaa koko brittipop-skenen kanssa.
Jos ajatellaan brittipop-kauden kitaramusiikin maisemaa, rinnastuu Geneva tuossa erilaisten sävyjen joukossa hyvin Puresscenceen ja ehkä Marioniinkin. Raskaahko tunnelma ja dramaattinen laulutyyli lainautuivat minusta myöhemmin erityisen onnistuneesti irlantilaisen JJ72-yhtyeen tekemiseen (ks. esim JJ72, 2000). Niin, ehkä Genevassa soikin jo aavistus 90-luvun lopusta, jopa vuosituhannen alusta, sen brittipoppia vähän alternativemmasta musiikki-ihanteesta.
Let us be happy while we’re still young
Let us be happy while we’re still young
Minulle Further on ehdottomasti yksinäisyyden levy, ehkä siksi, että en tunne ketään toista, kenelle levy olisi samalla tavalla tärkeä. Mitä vainminumpi, sitä rakkaampi. Kuuntelen levyä usein silloin, kun tuntuu, että kukaan ei ymmärrä, mistä minut on tehty tai kun muuten vain tunnen itseni ulkopuoliseksi. Se on myös kaipauksen ja melankolian levy, sillä vaikka levyn hitein aines onkin melko poppia, on albumi osittain myös aika vaikerteleva, kauniilla tavalla.
Minun brittipop-kuplassani Geneva on paikkansa löytänyt ja ansainnut, mutta tuntuma on, että tämän yksiön ulkopuoella yhtye on pahasti aliarvostettu.
Furtherilla on oikeastaan kaikkea, mihin olen heikkona. 90-luvulle luontevasti asettuvat kitarat, jousia, melodiat, jotka menevät hienoudessaan yli ymmärryksen. Pientä musiikillista dramaattisuuttakaan en säikähdä. Lisäksi yhtye näyttää aika lailla siltä, miltä yhtyeet minun maailmassani usein näyttävät. Just oikealta siis. Lädi-lookin ja herkän popin yhdistelmä on vastustamaton.
Soittolista: vuosi 2021
HEY LYLA! 