Cornershop – Double Denim

Soma pienieleinen svengi ja vähäeleinen toteutus. Cornershopilla on minun mielestä huikea taito kuulostaa usein viehättävällä tavalla pikkuisen kotikutoiselta, vaikka tekeminen sinänsä onkin ammattimaista ja varmasti vimpan päälle ajateltua.

Bill Ryder-Jones – Mither

Brittiyhtye The Coralista vuosia sitten soolouralle irrottautunut Bill Ryder-Jones saattaa olla brittimusiikin varjelluimpia salaisuuksia ja aliarvostetuimpia tekijöitä.

Muusikko julkaisee uuden albuminsa marraskuussa, ja ainakin kaksi levyltä irrotettua singleä lupaavat hyvää. Sekä tässä Mither-kappaleessa että And Then There’s You -biisissä ollaan sellaisessa 90-luvun amerikkalaisen indien maailmassa – musiikillisesti, mutta myös visuaalisesti. Pavement nyt ainakin tulee mieleen. Samalla hommaan sekoittuu kuitenkin myös sellaista herkkää ja salaperäsitä laulaja-lauluntekijyyttä. Kiehtova kombo.

Tykkään molemmista biiseistä paljon, tunnelma on kummassakin todella kaunis. Ja onhan se nyt ihan kiva inspiroitua vaihteeksi vähän toisenlaisesta, itselle vieraammasta  soundista.

Art Brut – Wham! Bang! Pow! Let’s Rock Out!

Ai ai, Art Brutin debyyttilevyn Good Weekend -biisi (2005) oli yksi vaihto-opiskeluvuoteni indiediskojen tähtikappaleista. Wienin Chelsea-klubia on ikävä! Debyytin jälkeen yhtye on ollut osa minun elämää lähinnä yksittäisten biisien kautta. Mutta hei, muutamia huikeita sellaisia Eddie Argosilla kumppaneineen on!

Tätä uutta Wham! Bang! Pow! Let’s Rock Out! -kappaletta kuunnellessa mietin, että yhtyettä pitäisi ehdottomasti kuunnella enemmänkin. Argosin omintakeinen puhelaulu ja yhtyeen pieni performanssimeininki sekä soitannan indierock meets art punk nyt jotenkin toimivat.

Markus Krunegård – Så också i Finspång

Jos olet niin kuin minä, että brittipopin rinnalla kuljetat mukanasi jonkinlaista ruotsipop-rakkautta, tykkäät varmasi tästä Markus Krunegårdin uudesta kappaleesta. Krunegård on ollut nyt jo vuosikymmenen ajan naapurimaan olennaisimpia sooloartisteja, ennen soolouraansa hän soitti indierock-yhtye Laaksossa. Krunegårdin pop-käsitys on aika laaja, eikä hänen tekemisensä ole mitenkään genresidonaista. Ensimmäisillä soololevyillä tyyli on ehkä vähän enemmän ”indie” kuin myöhemmillä. Tällä Så också i Finspång -kappaleella kuultava rohkeasti suurehko ja jotenkin todella ruotsalaistyylinen pop on yksi Krunegårdille leimallisista tekemisen tavoista. Vähän Allsång på Skansen -henkistä, vähän Håkan Hellströmiä.

Minusta tämä biisi on Krunegårdin jo melko laajan ja monipuolisen kappalejoukon parhaimpia.

Razorlight – Sorry?

Okei, indieklassikko Razorlight vuonna 2018. Menestysvuosien kokoonpanosta mukana ainoastaan laulaja Johnny Borrell. Kuulostaa riskiltä, etenkin, kun Borrellin viisi vuotta sitten ilmestynyt soololevy oli floppi.

No, katsellaan. Olen aina tykännyt Razorlightista, Borrellistakin. Siitäkin huolimatta, että muusikko herättää monissa ristiriitaisia tunteita. Ongelma tässä on nyt varmaan vain se, ettei yhtye ehkä pysty olemaan uudelle indie rock -sukupolvelle relevantti, etenkään vuosien hiatuksen jälkeen ja etenkään tekemällä soundia, jota uuden polven indieyhtyeet eivät tällä hetkellä tee.

Me vanhukset, joille Razorlight merkitsee tai on merkinnyt jotain, sitten varmaan mietimme, että tarvitsemmeko elämäämme juuri nyt lisää Razorlightia. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kyllä maailmaan musiikkia mahtuu, ja että totta hitosssa muusikoilla on oikeus tehdä paluita ja toteuttaa itseään vielä menestysvuosienkin jälkeen. Etenkin kun kyse on lopulta näinkin harmittomasta biisistä.

Mutta ainakin tämän kappaleen perusteella voin sanoa, että minun mielestä huomattavasti paremmin itsensä tähän päivään tuon 2000-luvun alun indiehurmoksen bändeistä on tuonut vaikkapa The Libertines ja The Kooks.

Uusi levy ilmestyy lokakussa, neljä uutta biisiä on kuuneltavissa esimerkiksi yhtyeen YouTubessa.