Jack Jones – Swim Up

Oh, Jack Jones on ollut jo jonkin aikaa indiemaailman kiehtovin uusi hahmo. Saatat tuntea walesiläisnuorukaisen Trampolene-yhtyeen laulajana tai Peter Dohertyn taustabändin kitaristina.

Hurmaavia kitaristinuorukaisia tulee ja menee, kiehtovimman pitää olla jotain muutakin. Jonesilla se muu on runoilijuus – Jones on sellainen indiemaailman John Cooper Clarke. Muistat ehkä parin vuoden takaa Jonesin NME:lle kirjoittaman ja The Clashin Should I Stay or Should I Go? -kappaletta makustelevan Brexit-runon? Tai jos seuraat Pete Dohertyä sosiaalisessa mediassa, olet saattanut törmätä Jonesin BBC Walesille kirjoittamaan Swansean Wind Street -kadun ylistysrunoon. Niin soma!

Niin, Jones on vau. Eikä Pete Dohertya selvästi ihailevia, Dohertyn maneereja lainailevia runopoikia kai koskaan ole liikaa. Jonesin spoken word -kappaleet ovat kuuluneet jollain tapaa jo Trampolenen kuvastoon, mutta nyt artisti on päätynyt yhdistämään ihanan huokailevan runonlausuntansa musiikkiin ihan vain omalla nimellään. Tämä juuri tänään videoasun saanut Swim Up on loppukesän suloisin kappale, ehkä jollekin jopa liian suloinen. Jos tämän kappaleen nuori pariisilainen rakkaustarina ei värisytä, niin suosittelen kuuntelemaan sinkun b-puolen It’s Not My Thing.

Minun kaltaisen romantikonhan tämä tällainen tietty saa aivan sekaisin.

 

Inspiral Carpets – Let You Down ft. John Cooper Clarke

Inspiral Carpetsin uusi single ja  video. ”Cool as Fuck” lienee osuvin ilmaisu tähän.

Inspiral Carpets julkaisi viime vuoden lopussa kaikessa hiljaisuudessa uuden albumin – ensimmäisen 20 vuoteen! Yhtyehän hajosi 90-luvun puolivälissä, kun Madchester-maailma – ja ne yhtyeen menestyksen juuret – lopettivat olemasta. 2000-luvun alussa Carpetsit kuitenkin tulivat takaisin, minkä jälkeen kokoonpanoilu ja keikkailu ovat olleet vähän epämäärisiä.

Ehkä tuo olemassaolon häilyvyys on syys sille, että yhtye sai julkaista tämän viidennen albuminsa näinkin rauhassa. Tai ehkä kyse on taas siitä, ettei ikiaikaisuus kiinnosta?

Tätä uutta singlebiisiä kuunnellessa ja videota katsoessa mietin kuitenkin, että miten ihmeessä soin itsekin levylle lokakuussa niin vähän huomiota. Sillä tässä kappaleen ja videon yhdistelmässä on jotain taikaa!

Sellaista eleganttia ja kypsää cooliutta, mitä useimpien uusien artistien on mahdotonta tekemiseensä tallentaa. Ja mites sitten tuo (punk-)runoilija John Cooper Clarken roolittaminen mukaan? No aika jees!

Ja vaikka noita Northern Soul -visualisointeja ja muita kunnianosoituksia näkeekin juuri nyt vähän siellä ja täällä (alakulttuuri elää aistimani mukaan Britanniassa nyt jonkinlaisessa nosteessa (Lähde: Instagram)), ovat ne tämän kappaleen ja yhtyeen seurassa tietysti erityisen upeasti kohdillaan. Ikiaikaista, kuten sanoin.

Ja olisihan se nyt hienoa jos yhtye taas vaihteeksi nähtäisiin relevanttia uutta musiikkia tekevänä kokoonpanona, eikä aina vain yhtyeenä, joka teki This Is How It Feels -hitin tai jota Mark Collins ja Noel Gallagher roudasivat.

Ainakin levyn nimi Inspiral Carpets viittaa jonkinlaiseen uuden ajan alkuun.