Kate Nash, popmusiikin riot grrl

Yle Areenassa vietetään naisten maaliskuuta. Yksi teemaan kuratoiduista elokuvista on vuonna 2018 valmistunut dokumentti Kate Nash, popmusiikin riot grrl (Kate Nash: Underestimate the Girl), joka kokoaa brittiartisti Kate Nashin tähänastisen uran draamankaarelliseksi tarinaksi.

Amy Goldsteinin ohjaama dokumentti ei ole mitenkään hurjan kikkaileva tai kokeileva, vaan sellainen aika perinteisesti koottu muusikkotarina siitä, miten hunajaisen äkkisuosion jälkeen tulee kipuilua, kriisejä, vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja petetyksi tulemisia, mutta lopussa palaset taas loksahtelevat paikoilleen ja maailmaan laskeutuu rauha.

Dokumentin kulmana on artistin taiteellinen kasvaminen ja mahtumattomuus levy-yhtiön muottiin. Tästä kumpuaa Nashin uran ja taiteilijuuden ydin: tinkimättömyys taiteen ja oman vision suhteen, oman taitelijaäänen käyttämisen tärkeys ja siitä kumpuava onnellisuus. Kova työ ja uhraukset sen eteen, että pystyy olemaan muusikko omilla ehdoilla.

Nash on aktiivisesti tuonut urallaan esiin musiikkiteollisuuden epätasa-arvoa. BRIT Awardsin palkintopuheessaan (Best British Female Solo Artist) parikymppinen Nash kiittää muita ehdolla olleita naisia ja muistuttaa maailmaa siitä, ette female on musiikkigenre.

Muusikon tarinan lisäksi elokuvassa kuuluu naisen kasvutarina, mikä ainakin minua resonoi kovasti. Kate Nash on osa nuoruuttani ja olemme liki saman ikäisiä. Tunnistan monet kasvukivut ja identiteettikriisit. Tunnistan myös uran syntyvaiheen ajankuvan, maailman, jossa artistit ja yleisö kohtasivat MySpacesissä – suosiota rakennettiin levy-yhtiöherrojen ulottumattomissa.

Dokkaria on moitittu joissain viestintävälineissä pitkäksi, mutta itse en kokenut elokuvaa niin. Minusta jokainen leffan minuutti antaa lisää ääntä taiteilijalle, joka kuuluu omassa ammattikunnassaan vähemmistöön.

Elokuva Areenassa

Soittolista: tammikuu 2019

Tammikuun uudet julkaisut löytyvät nyt taas Spotify-listalta!

Parhaat ystäväni: Kate Nash – My Best Friend Is You

Zemanta Related Posts Thumbnail

Tässä juttusarjassa iloitaan parhaista ystävistä – tärkeistä levyistä. Ei missään järjestyksessä.

Ystävä: Laulaja-lauluntekijä ja mockneykuningatar Kate Nashin kakkoslevy My Best Friend Is You

Ilmestymisvuosi: 2010

Ystävä silloin, kun: tuntuu siltä, että kaikki muut tytöt ovat ihanampia, tai että kaikilla muilla tytöillä on jotain ihanaa mitä haluan, mutten voi saada.

That girl is giving you the eye, and I and I and I
Don’t like it how she makes you laugh so much
How when you’re talking, that you touch
She’s instantly more pretty and more interesting that me
She is thinking before she speaks
She is not all red and angry
I bet she doesn’t like to eat
I bet her feet don’t even stink!

Erityisen ihanaa: Suorasukaiset ja karskin rehelliset lyriikat. Jos en tedä, mitä sanoa tai jos en uskalla sanoa ääneen sitä, mitä ajattelen, voin antaa Kate Nashin puhua. Sieltä se ajatus kuitenkin jossain vaiheessa tulee, sensuroimatta.

I think she’s a bitch. 

Kate Nashin viehätys perustuu paljon heleän ja kepeän laulannan ja suorapuheisen lyriikoinnin väliseen ristiriitaan.

Everybody thinks that girl’s so fine
Everybody’s like, I’ll make her mine
Everyone thinks she’s a bit of alright
But I think that she’s not so nice

Every guy’s looking in her eyes
Every guy’s checking out her thighs
Everyone thinks that girl’s a lady
But I don’t, I think that girl’s shady

Mutta vaikka minun ja levyn välinen ystävyys perustuukin pitkälti sille, että sen kanssa voi olla katkeransuolainen ja vihainen – muille tytöille, välillä pojille, välillä ehkä vähän itselle, välillä ei oikein tiedetä kenelle, mutta ollaanpa kuitenkin –  niin on levy myös hieno musiikillinen kokonaisuus.

Vuonna 2007 ilmestyneeseen Made Of Bricks -debyyttiin verrattuna on liikahdettu askelman verran pois sellaisesta rouheasta, jammailevasta ja pienieleisestä laulaja-lauluntekijyydestä kohti viimeistellympää, tuotetumpaa ja isompaa popmusiikkia. Levy ihastuttaakin esimerkiksi harkituilla girl group -vaikutteilla.

Kate Nash ja piano kuuluvat yhteen, sen opetti jo laulajattaren debyytti. Myös kakkoslevyllä on tästä todisteita, esimerkiksi jopa ihan sataprosenttinen pianokappale, herttainen (ja toki myös vähän vihainen) Pickpockets. Ja vaikka levyllä on viimeistelyn makua, ei se edelleenkään mitään geneeristä popmusiikkia ole. Nashille on jätetty tilaa huutaa ja karjua jos siltä tuntuu. My Best Friend Is You kuulostaakin uskottavasti Kate Nashin omalta projektilta, tekijänsä näköiseltä maailmalta.

Ja ehkä vähän minunkin. And later on I’ll cry my stupid eyes out, later on I’m crying like a baby…

My best friend is you, Kate Nash.

My Best Friend Is You Spotifyssa.

Soittolista: Vuosi 2013

Olen kuunnellut tänä vuonna enemmän uutta musiikkia kuin ehkä ikinä sitten 90-luvun. Välillä olen jopa miettinyt, että laiminlyönkö nyt jotenkin ysärityttöidentiteettiäni…

Kokosin vuonna 2013 ilmestyneistä jutuista Spotifyhin soittolistan, enkä malta olla jakamatta sitä täällä. Joukossa on kuitenkin paljon myös sellaista, joista jäi kirjoittamatta tänne blogiin.

Kyseessä ei sitten ole mikään vuoden parhaat kappaleet -kokoelma, vaan ennemminkin sellainen sekava setti uusia juttuja, jotka ovat ilahduttaneet vuoden aikana. Mutta ei anneta listan kuitenkaan hämätä – tärkeimpiä tapauksia tänäkin vuonna ovat olleet ne vanhat parhaat ystävät: Oasis, Blur, Manics, Elastica, Embrace, Stone Roses ja sen sellaiset.

Jos jotain haluaisin vuodesta 2013 muistaa niin sen, että although we’re tongue-tied and breathless we won’t let our worries dictate who we are.

Don’t forget who you are.

Mutta hitto. Katostaan nyt tuliko tästäkään vuodesta lopulta opittua mitään. Sen näkee sitten ensi vuonna.

Ja kuten soittolistat yleensä, myös tämä on liian pitkä ja silti puutteellinen sekä tietysti kummallisesti poukkoileva.

Mutta niin oli vuosi 2013 muutenkin.

Ja hei, kertokaa nyt tekin, mikä vuonna 2013 soi!