HEY LYLA!
All things britpop
Luukku 13: Vuoden 2019 hahmo
Posted on 16.12.2019
Päätin jakaa vuoden hahmo -palkinnon tänä vuonna Liam Gallagherin nuoremmalle pojalle Genelle. Jos vuosi oli Liamin, niin oli se kyllä Genenkin!
Genessä on jotain salaperäistä. Tyyneyttä. Hiljaista karismaa. Nuorukainen ei ryntäile ja säntäile, ei pidä itsestään meteliä.
Tänä vuonna Gene saatiin pitkän suostuttelun jälkeen isänsä kanssa lavalle asti soittamaan rumpuja legendaarisen Later with Jools Holland -ohjelman livenauhoitukseen. Rakastan tuota, miten Gene piiloutuu tuon Guccin överin bucket hatin alle. Bongoja hän soitti jo isänsä toisella levyllä ihanalla One Of Us -kappaleella.
Lisäksi Gene hurmasi minut täysin Adidas Spezial -malliston kampanjakasvona. Rakastan noiden kuvien utuisuutta ja rauhaa, taideteoksellisuutta, maalaustaiteellisuutta, nonchalantia tunnelmaa ja modernia lädismiä.
Kuvat: adidas.fi
Luukku 4: Vuoden 2019 lempilevyt
Posted on 4.12.2019
Vuosi 2019 oli taas oikein kiva levyvuosi brittipop-mieliselle musiikinkuuntelijalle. Erityisesti muistan vuoden 2019 kolmesta isosta jutusta: Liam Gallagherin toisesta sooloalbumista, vanhojen brittipop-klassikoiden paluusta (Sleeper, My Life Story, Salad, Geneva…) sekä irlantilaisyhtye Fontaines D.C. :n erityisestä debyytistä.
Tässä minun lempilevyt vuodelta 2019.
Fontaines D.C. – Dogrel
Tämä albumi oli vuoden 2019 mindblowing -kokemus. On ollut ihana tuntea levyn kanssa sellaista samanlaista hurmioitumista ja ällikällä lyötyä fiilistä kuin aikoinaan The Libertinesin taikka Arctic Monkeysin debyyttien aikaan. Näitä tällaisia liki yliluonnollisia hullaantumiskokemuksia ja ilmiötuntemuksia tulee onneksi vielä toisinaan. Ei ehkä ihan joka vuosi, mutta onneksi nyt ainakin vuonna 2019.
Levy jää elämäni levyjen kaanoniin. Tästä blogin aiempaan juttuun.
Tässä pari tallennetta yhtyeen vierailusta Amerikkoihin.
Liam Gallagher – Why Me? Why Not.
Tykkään Liamin toisesta soololevystä todella paljon. Kappaleet ovat suurimmaksi osaksi hyviä, ja nekin, jotka eivät ole, on kuitenkin onnistuttu sovittamaan kiehtovasti.
Levyllä soi lempeämpi ja kypsyneempi Liam. Agressiivisuus ja uho eivät hallitse, vaan kappaleille on uskallettu tallentaa keveyttä, pehmeyttä ja raikasta musikaalisuutta. Mainot ja ihanan monipuoliset sovitukset sekä laadukas tuotanto nostavat simppelit biisit uudelle tasolle, ja Liamin tulkinta on kautta rantain priimaa.
Levyllä kuuluu se, että Liam on löytänyt oman juttunsa ja oikeita ihmisiä ympärilleen. Lopputulos on harmoninen ja jotenkin mahtavasti synkassa sen kanssa, mitä Liam on. Levy kuulostaa sellaiselta Liamilta, mistä tykkään.
Sleeper – The Modern Age
Huh, 90-luvun brittipop-klassikko tuli takaisin ja teki upean levyn. Näppäriä kappaleita, viimeistelty ja harkittu tuotanto. Levyltä kuuluu se, että on tavoiteltu priimaa lopputulosta – ja onnistuttu siinä, kiitos tuottajavelho Stephen Streetille. Levy ei juurikaan kalpene yhtyeen 90-luvun albumeiden rinnalla.
Steve Mason – About The Light
Steve Masonin musikaalisuutta ja visionääriyttä ei voi muuta kuin ihailla. Skottiartisti pystyy jotenkin ihan ihmeellisesti tekemään aina vain kiehtovamman ja ihmeellisemmän albumin. Masonilla on taito löytää aina jokaiselle levylle uusi tulokulma ja musiikillinen ”teema”. Vaikka kaikki miehen tekeminen kuulostaakin Steve Masonilta, on jokainen miehen albumeista silti ihan erilainen.
Tällä tämän vuoden levyllä Mason tuo kappaleisiinsa torvia, uudenlaisen kitarasoundin, naistaustakuoron ja nousuja. Lisäksi albumilla on tietty mukana Masonin tavaramerkeiksi muodostuneita värisyttävän kauniita slovareita. Kuten aina, musiikilliset ratkaisut ovat tarkkaan harkittuja ja osuvia.
Jokainen kappale tuntuu omalta pieneltä taideteokselta.
Hurula – Klass
Ruotsalaisartistin aiempia levyjä vielä jopa tummasävyisempi ja melankolisempi. Hurulan hengästyttävän antaumuksellinen tulkinta ja melodiantaju yhdistettynä intensiiviseen soittoon toimii taas uskomattoman hienosti. Synkkyydestä tulee tällä levyllä kaunista.
Luukku 3: Vuoden 2019 lempikappaleet
Posted on 3.12.2019
Tänä vuonna ilmestyi taas valtavasti uutta hyvää musiikkia – jopa tällaisen kapean musiikkimaun omaavan tyypin mielestä. Oma lempimusiikkini löytyy soittolistojen, radiokanavien ja kriitikoiden arvoiden ulottumattomista, joten olen ihan kamalan sokea sille, onko joku biisi jotenkin yleisesti hyvä tai huono. Kappaleen ihanuus on usein niin kovin selittämättömistä asioista kiinni.
Siksi mitään vuoden parhaat -listaa en osaa tehdä. Mutta tässä 22 kappaletta, joita on ollut aivan erityisen kiva kuunnella vuonna 2019. Lopussa vielä Spotify-lista kappaleista.
- Fontaines D.C. – Liberty Belle. Vuoden huikein! Jää ikisuosiksiksi.
- Fontaines D.C. – Boys in A Better Land. Vuoden toiseksi huikein!
- Liam Gallagher – One of Us. Säv, san ja sov kaikki kohdillaan.
- DMA’s – Silver. Takuuhyvä DMA’s.
- Ride – Clouds Of Saint Marie. Niiiiiiin kaunis.
- Sleeper – Paradise Waiting. Ihana ihana brittipop ysäriklassikolta.
- Blossoms – The Keeper. Paras Blossoms tähän mennessä. The Charlatans meets Primal Scream.
- Hurula – Järnvägsbron. Synkän kaunis, koskettava ja riipaiseva.
- The Big Moon – Take A Piece. Huikea tyttöbändipoppikappale indieyhtyeeltä. Salainen pahe.
- Liam Gallagher – Now That I’ve Found You. Ihanan soma rallattelu. Yksinkertaisuudessaan tavallaan turha biisi, mutta lopulta kaikkea muuta.
- Steve Mason – Don’t Know Where. Kaunis, koskettava.
- Idlewild – All These Words. Tutun ja turvallisen kuuloinen Idlewild, heittää minut nuoruuteen. Malliesimerkki yksinkertaisuudessaan hyvästä kertosäkeen käynnistymisestä.
- The Big Moon – Your Light. Huikea, jänskä, cool.
- The Twang – It Feels Like (You’re Wasting My Time). Hyvä rytmi, svengi ja rullailu.
- High Hazels – Slow Dancers. Kaunis kappale ja ihana tulkinta.
- Temples – You’re Either On Something. Kaunis melodia ja upea sovitus. Kertsin lähtö säväyttää joka kerta.
- The Spitfires – Enough is Enough. Yllärilemppari pikkubändiltä. Kuuntele myös biisistä tehty Hard Fi -remix.
- Ian Brown – From Chaos To Harmony. Kappaleena ei mikään super hyvä, mutta koska on todella Ian Brown ja siksi cool, päätyi kovaan kuunteluun.
- Steve Mason – America Is Your Boyfriend. Kappale, joka tallentaa hyvin Steve Masonin erinomaisuuden ja erityisyyden.
- Ivory Wave – Uptown. Yllätyshyvä baggy pikkubändiltä.
- Miles Kane – Blame It On The Summertime. Soma, simppeli ja erittäin mileskane rallatus.
- Noel Gallagher’s Flying Birds – Wondering Star. Keskinkertaisen Noelin kelpo John Lennon -fiilistely. Täynnä kliseitä – varmaan just siks käy mulle. Oispa vielä vähän vähemmän kaikuisa ja kumiseva.
Mitä biisejä sie tykkäsit tänä vuonna kuunnella?
Liam Gallagher @ Later With…Jools Holland
Posted on 26.10.2019
Minun loppukesää ja syksyä on leimannut vahvasti sellainen ylitsevuotavaisen rakkaudellinen tunne Liamia kohtaan. Olen aina rakastanut Liamia sokeasti, pitänyt miestä viileenä ja kuumana.
Mutta aivan erityisesti nyt. Molly-tyttäreen lämmenneen suhteen vuoksi sekä toisen soololevyn, dokkarin ja Kaisaniemen keikan jälkeen olen ollut jotenkin uudella ja erityisellä tavalla sydän lämpöisenä kaiken sen edessä, mitä mies tekee.
Toki taas tämän Jools Holland -vierailun vuoksi olen ihan herkkänä ja liikuttuneena. Uudella levyllä One Of Us -kappaleella bongoja soittanut Gene Gallagher on vihdoin uskaltautunut lavalle rummuttamaan isänsä taustabändiin. Toki hattuun hukuttautuneena. Oooooooh!
The River kuulostaa minusta tässä upealta, samoin kuin teki myös Kaisaniemen keikalla. Biisi on edukseen livenä.
DMA’S – Silver
Posted on 26.10.2019
Kyllä. DMA’S on tällä hetkellä minun mielestä maailman paras bändi. Miten tämä uusi kappale on taas jotenkin niin hyvä?
Yhtye on onnistunut luomaan ihan oman musiikillsen estettiikkansa ja tunnistettavan tulkintatapansa, jossa soi keveys, herkkyys ja musiikillinen rauha. Se on tullut synnyttäneeksi uudenlaisen, freesin tavan tehdä 90-luvun brittipoppia. Yhtye flirttailee ysärilädismille, mutta ei tyydy olemaan kiusallinen brittipop-pastissi. Sillä on ihan oma auransa.
DMA’Sin kaltaiset yhtyeet varmistavat sen, ettei brittipopin ja brittipoppariuden tarvitse olla vain nostalgiaa. Jos yhtye jatkaa tällaisella huikeuden tasolla, on hyvin mahdollista, että se on pian uuden sukupolven brittipoppiesikuva.
Liam Gallagherin ohella.
Liam Gallagher – One Of Us
Posted on 28.8.2019
One of Us on minun mielestä Liam Gallagherin upein soolobiisi. Harmi, ettei sitä kuultu viime lauantaina Kaisaniemessä. Onneksi kappale on kuitenkin saanut arvoisensa videon.
Video säväyttää ja herkistää. Se näyttää hyvltä ja kuvittaa kappaleen reflektoivan tunnelman osuvasti: se mietiskelee meitä, meitä kolmea, loppua, muutosta ja aikaa, jota ei enää ole. Se muistaa sitä, miten jotain – Oasis – 28.8.09 eli tasan kymmenen vuotta sitten loppui.
adidas SPEZIAL x Liam Gallagher
Posted on 24.8.2019
Suunnittelija-visionääri Gary Aspdenin luotsaaman Adidaksen SPEZIAL -linjan ja Liam Gallagherin kumppanuus on maailman luontevin asia. Liam on ollut viime vuodet yksi Aspdenin brändin äänitorvista ja mannekiineista ja näin muutamien muiden muusikoiden ja casual-uskottavien hahmojen kanssa syy sille, että SPEZIAL-brändin yllä leijailee juuri se sellainen oikeanlainen hot ja cool aura.
Aspden itse on pitkän linjan jalkapallokannattaja ja musiikkifiilisitelijä – miehen tuttavapiiri on vaikuttava. Viimiestään nyt SPEZIAL-brändin myötä miehen asiantuntijuus ja rakkaus tennareita kohtaan on tehnyt myös hänestä jonkinlaisen Adidas-rocktähden. Kiintoisa tyyppi!
Padiham Spezial -malliin pohjautuva LG SPZL -tennari tulee myyntiin 30.8. Kenkä on nähty Liamin jalassa jo ainakin yhdellä keikalla.
Videolla aitoa iloa Liam Gallagherin ja Gary Aspdenin tyyliin.
Unelmien Liam-keikka
Posted on 23.8.2019
Liam Gallagher saapuu huomenna lauantaina Helsinkiin ja sfäärit ovat ainakin täällä sen mukaiset. Liamin näkemisessä on minulle kyse kamalan monista asioista. Tietenkin lavalla on Oasis-legenda, se on selvä. Mutta juuri tällä hetkellä näen tyypin myös ja ehkä jopa erityisesti relevanttina sooloartistina. Miksi tyytyä nostalgiaan jos voi saada aivan uuden, tässä ajassa ja paikassa elettävän musiikkikokemuksen? Minun mielestä Liam on onnistunut soolouransa rakentamisessa hienosti.
Oasis-legendan ja ajankohtaisen sekä kovin kiehtovan sooloartistin lisäksi lavalla on suuri tyyli-idolini sekä liki komediahahmon tavalla viihdyttävä rock-tähti. Tykkään myös siitä, miten näen juuri tämän hetken Liamissa nuoren sukupolven brittipop-idolin. En vain legendaa ja klassikkoa, vaan artistin, joka merkitsee monille brittipoppia juuri nyt.
Koska olen miettijä, analysoija, uneksija ja hölmö, rakensin itselleni etkolistaksi unelmien Liam-setin miehen tulkitsemista kappaleista. Lista näyttää tältä. Mitä biisejä olisi sinun unelmian Liam-setissä aivan ehdottomasti?
Columbia (Oasis) – Unelmieni Liam-setti alkaisi tällä biisilliä. Rrrrrrrrakastan Liamin laulua tällä kappaleella. Ensimmäisiin Oasis-kappaleisiin lukeutuva biisi huutaa kitaraan Noelia, tyyppiä, joka on anatanut kappaleelle sydämensä ja sielunsa. Siksi biisi ei ehkä todellisuudessa istu Liamin nyky-yhtyeen ja sen ammattimuusikoiden soitettavaksi.
Kappaleen melodiakulku saa Liamin laulun kuulostamaan huikealta.
Wall Of Class (Liam Gallagher) – Liamin soolobiiseistä se, joka on toiminut minusta liveseteissä hyvin.
Shockwave (Liam Gallagher) – Liamin parhaita soolobiisejä. Tykkään biisin simppelistä ja suoraviivaisesta rytmistä. Liamin painottava laulutyyli toimii.
Lyla (Oasis) – Lyla on yksi kaikkien aikojen parhaista Liam-tulkinnoista, väitän. Biisissä on miljoona yksityiskohtaa, jotka saavat minut hurmaantumaan. Esimerkiksi se, kun Liam laulaa ”Heaven help my mademoiselle” saa minut sulamaan. Ja mites kaikki ne biisin ihanat nasaalivenytykset! Neeeeeeaaaaaaar. Heeeeeaaaaaaar, Kappaleen hakkaava rytmi sopii Shockwaven perään ja The Riveriä ennen. Kaikissa kolmessa melkeinpä sama rytmin suoraviivaisuus.
The River (Liam Gallagher) – Aluksi en niin syttynyt tästä Liamin uusimpiin biiseihin kuuluvasta kappaleesta, mutta olen alkanut tykätä. Kappale on hyvällä tavalla tuttu, mutta siihen on tuotu mukaan myös ripaus jotain uutta. Kappaleen saluunatunnelma toimii minulle. Ja biisi on tosiaan mainio sisarkappale Lylalle.
It’s Gettin’ Better (Man!!) (Oasis) – Jälleen Liamin tulkintaa parhaimmillaan. Tykkään siitä, miten biisissä yhdistyy jotain tosi rockia ja jotain tosi poppia. Ehdottomasti unelmieni Liam-setin helmi.
My Big Mouth (Oasis) – Minusta tällainen rämähtävä punk-Oasis sopisi Liamin nykyisen bändin settiin. Suuri Oasis-suosikkini ja jälleen biisi, jonka melodia kuljettaa Liamin laulua aivan erityisen sytyttävästi. Tuskin tullaan koskaan kuulemaan Liamin setissä, joten fiilistellään nyt.
Morning Glory (Oasis) – Biisi kuuluu tälläkin hetkelllä Liamin settii, hyvä niin. Liam-laulun klassikko, joka päättää tämän minun unelmasetin kolmen biisin räminävaiheen.
Chinatown (Liam Gallagher) – Ei ole mikään salaisuus, että minun mielestä nyky-Liamille istuu sloverit aivan erityisen hyvin. Chinatown on ollut alusta asti minun suosikkikappaleita. Levyllä Liamin laulu on saatu soimaan todella kauniisti ja helposti. Laulussa on kiva sävy ja sointi.
I’m Outta Time (Oasis) – Tämä kappale kuuluu minua Oasis-kappaleiden top 10 -listalle. Biisi on äärimmäisen Liam – ja äärimmäisen John Lennon. Tämä kappale voisi olla ihan hyvin myös Oasista seuranneen Beady Eyen biisi tai Liamin uudesta soolotuotannosta.
Once (Liam Gallagher) – Nätti John Lennon -balladi. Ja tosiaan, minusta soolo-Liam on pahaimmilan juuri tällaisissa slovareissa. Helmi.
The Roller (Beady Eye) – The Roller on Beady Eye -helmi ja yksi upeimmista Liamin laulamista biiseistä. No kuuntele nyt noita nasaaleja!
For What It’s Worth (Liam Gallagher) – Pidän tätä kappaletta jonkinlaisena uudesti syntyneen soolo-Liamin ilmentymänä. Lisää näitä! Jälleen erittäin The Beatles, erittäin John Lennon. Tälle kappaleelle on minusta saatu tallennettua Liamin musiikillinen estetiikka ihan suoer hienosti. Beady Eye yritti tehdä jotain tällaista, totetuttaa Liamin Lennon-rakkautta, mutta ei ihan onnistunut. Onneksi tämä biisi tekee sen.
Paper Crown (Liam Gallagher) – A a a aaaaaaaa.
Songbird (Oasis) – Ei unelmien Liam-settiä ilman tätä kappaletta! Olen kirjoittanut tämän pienen suuren biisin ihanuudesta useita kertoja, joten ehkä nyt riittää jos totean, että kertoispa tämä biisi minusta.
D’You Know What I Mean (Oasis) – Minusta on ollut ihanaa aistia soolo-Liamissa pientä nöyryyttä ja pehmeyttä. Tässä Oasis-klassikossa sen sijaan ei ole nöyryyden häivääkään. Ja sekin on tietenkin ihanaa.
I Hope, I Think I Know (Oasis) – Tämä on minun Oasis-suosikkeja! Jos oisin tatskatyttöjä, voisin leimata itseeni tekstin ”Life is hit and miss”. Kappaleen pop-melodia, musiikillinen kaaos ja Liamin Be Here Know -eran laulutyyli ovat ihania yhdessä.
The Girl in the Dirty Shirt (Oasis) – Tämä biisi on minun salainen pahe. Kappale on oikeastaan aika tylsä suurilta osin, mutta kertsi saa minut aina sekaisin. Liamin laulu biisin kertosäkeessä on minusta totaalisen uniikki. Tykkään kertsin hitaasta valssahtavuudesta ja siitä, miten Liam sen laulelee. Tässä on jotain tosi nonchalantia.
One of Us (Liam Gallagher) – Tämä ihan uusi kappale on minusta Liamin soolobiiseistä paras. Tässä on jotain hyvällä tavalla erilaista. Hyvä biisi, mainio svengi, upea sovitus ja huikeat jouset! Erityisen ihanaa on se, että Liamin poika soittaa kappaleella bongoja.
Universal Gleam (Liam Gallagher) – No, takuuvarma Liam-biisi. Tykkään gospelihtavasta fiiliksestä ja siitä, miten kappale lähtee pienen alun jälkeen elämään.
Greedy Soul (Liam Gallagher) – Tässä kappaleessa kuuluu minusta hyvin uuden soolo-Liamin se sellainen vähän kireä rock-laulutyyli. Tavallaan biisi on ärsyttävä renkutus, mutta samalla salakavalasti kiehtova.
Come Back To Me (Liam Gallagher) – Tällä kappaleella kuuluu kivasti Liamin monet eri tulkintatyylit. On pehmeyttä ja melodista laulua, on melkein puhelaulelevaa sanomista ja vähän rockiakin.
I’m Just Saying (Beady Eye) – Ihana lallatus ja minun Beady Eye -suosikkeja.
Go Let It Out (Oasis) – Uudenlaisen millenium-Oasiksen hienoimpia hetkiä ja Liamin laulutulkinnoista hienoimpia.
Second Bite Of An Apple (Beady Eye) – Tykkäsin loppujen lopuksi aika paljon Beady Eyen toisella levyllä käytetystä soundimaailmasta ja siitä, miten Liamin laulu on tallennnettu useimmilla levyn kappaleilla tuollaiseksi efektimäiseksi. En osaa yhtään nyt käyttää tässä mitään oikeaa termiä, mutta varmasti tiedät, mitä tarkoitan.
Tällä biisillä on taas kivasti Liamin laulusta monta eri puolta, tykkään.
Start Anew (Beady Eye) – Liam Gallagher laulamassa kehtolaulua, joka kasvaa nasaalijammailuksi. Vau.
Whatever (Oasis) – Unelmien Liam-setissä tämä tietysti vedettäis selkäranka lytyssä tuulitakki päällä. Biisi on tietenkin mahtava, joten kaikki versiot kelpaa. Rakastin kappaletta jopa Noelin laulamana Tukholmassa muutama kesä sitten.
Digsy’s Dinner (Oasis) – Lasaaaaaggggnnnnnaaaaaaa.
Stop Crying Your Heart Out (Oasis) – Tässä biisissä liki liian hidas tempo, herkkä melodia ja Liamin äänen roso ja karheus synnyttävät sydäntä särkevän ihanan yhdistelmän.
Hello (Oasis) – Tämä kappale on minusta huikea setin loppuvaiheen statement. Minun Oasis-suosikki ja klassisen upea Liam-laulu.
Bold (Liam Gallagher) – Ei nyt mikään maailman paras biisi, mutta jonkinlainen Liamin soolouran tunnari. Tähän olisi hyvä lopettaa.
Jotain uutta: George Hennessey
Posted on 19.8.2019
Olen tykännyt viime aikoina kovasti brittiläisen George Hennesseyn uudesta Soul Destroyed -kappaleesta. Hennessey on vielä varsin pieni ja tuntematon artisti, mutta onnistuu minusta tällä kappaleella sen verran hyvin, että toivon muutaman biisin kokoisen puuhastelun kasvavan uraksi.
George Hennessey voisi olla sinunkin uusi innostus jos nautit Liam Gallagherin laulumaneereista, demoversiolta kuulostavasta Oasiksesta, DMA’sista ja noh, ylipäänsä sellaisesta lädihenkisestä brittirockista.
Vaikka saarivaltiossa tehdäänkin jatkuvasti suuria määriä kitaramusiikkia, on minun fiilis se, että tämä tällainen kliseinen Oasis-rock ja liamgallagherismi on jäänyt tällä vuosikymmenellä muunlaisen soundimaailman jalkoihin. Ehkä Liamin hehkuva sooloura ja DMAsin menestys alkavat synnyttää uusia casual-rockia tekeviä yhtyeitä ja seuraavaa juuri tästä estetiikasta innostuvaa sukupolvea.
Takit, oi takit
Posted on 11.2.2019
Viime viikon maanantai oli kamala. Ilmassa oli sellaista post-krapulamasentelua. En ole mikään suuri arjesta ahdistuja, mutta nyt kivan kaveriviikonlopun jälkeen oli kyllä alakuloinen olo. Sitten jossain vaiheessa puhelimessa eteen lävähti mainos Liam Gallagherin ja Richard Ashcroftin elokuussa tapahtuvasta Kaisaniemen-retkestä.
Ja muistin taas, mikä elämässä on tärkeää ja iloa tuovaa: musa ja takit.
Tieto siitä, että Sueden Sideways-keikalla alkava kesä huipentuu kahden suuren idolihahmon ja yhden mainion yhtyeen live-keikkaan, antoi lähitulevaisuudelle ihanasti lisämerkityksiä. Kesällä on nyt aika täydelliset raamit ja maailman eniten itseltä tuntuva teema:
Britpop never dies.
Vaikka on vasta helmikuu, tunnen jo, miten eeppinen tuosta elokuisesta lauantaista tulee. Kansanjuhlat. Liam ja Turun Tall Ship Races plus raamatulliseksi muodostunut As You Were -liikehdintä, asenne ja ilmiö, joka ei vielä Turun keikkaan mennessä ollut ehtinyt puhjeta täyteen loistoonsa. Toisin sanoen Liam ja Turun Tall Ship Races potenssiin sata.
On mahdollista, että kesän fiilistelystä, asujen miettimisestä ja tunnelman herättelystä riittää inspistä koko kevääksi. Mutta niihin hetkiin, kun usko loppuu ja maanantai-nihkeys palaa, meillä on tämä herra Ashcroftin cooleista coolein video.
Yksi pieni maailman richardashcroftein kappale ja siihen mahdutetut tsiljoonat takin vaihdot. Rotsit, maailman richardascrofteinta sekin.
Ja liamgallaghereinta.
Kesän teema:
Britpop never dies
ja takit.
In The Park 19: Liam Gallagher, Richard Ashcroft ja Franz Ferdinand
24.8, Kaisaniemen puisto
Viisi kertaa Oasis-dupe
Posted on 18.10.2018
Viisi kappaletta, joissa irotellaan oasismaisuuksilla.
Travis – Turn (1999)
Oikeastaan Travisin ja Oasiksen tekemisissä on todella erilainen fiilis ja ote. Travisin edustaman herkän, heleän ja hellän post-brittipopin voi nähdä jopa vastareaktiona itsevarmalle ja nöyristelemättömälle Oasis-rockille.
Mutta skottiyhtyeen hittikappale Turn on kyllä aivan suoraan Oasis-katalogista. Liki puhdasoppinen Noel-rock. Sen lisäksi, että sävellys voisi olla vanhemman Gallagherin kynästä, on Noel todella helppo kuvitella myös kappaleen laulajaksi. Fran Healyn kovaa ja korkealta vetämät lauluosuudet melkein vaativat Noelin huutavaa laulua, minkä lisäksi vahvat Oasis-vibat tulevat alkusoitosta (biisi alkaa videon kohdasta 1:11). Kitarasoundeja vähän säätämällä noista viboista saisi vielä vähän vahvemmat.
Embrace – I Want The World (1998)
Tämä kappale on yksi täydellisimmistä brittirokeista ikinä. Mutta vaikka biisi onkin ihan tällaisenaankin täydellisen huikea, huomaan joskus visioivani tämän Oasiksen ryöpyttämäksi. Biisin paksu rokki menee täysin siitä rokeimmasta Oasiksesta. Erittäin D’You Know What I Mean.
Mieti nyt: Noel Liamin oikealle puolelle viileästi aurinkolaisessa ja takissa vetämään tuota alun ja välien kitarakuviota. Ja lopun irrotteluun ehkä vähän jotain korkealta soivaa taustalauluhuutoa. Sitten Liam mikin taakse lesoilemaan. Parka, aurinkolasit ja uskomaton itsevarmuus.
Cause I´m a million strooooong. And so’s the light I’ve found – kuulostaispa hyvältä ja oikealta nasaallilla ja manchesteriksi laulettuna.
Itse asiassa laulun lyriikat ovat alusta loppuun sellaista Oasiksen ihanaa rock-nonsenseä.
Yeah, don’t you doubt me
If you’re wise
Then spread the word
If you’re alive then why aren’t you living
And I want the world
Kent – Saker Man Ser (1997)
Tämän kappaleen Oasis-vaikutteista olen varmasti kirjoittanut blogiin aiemminkin. Mutta biisi nyt vain kuuluu listalle. Kappaleen alkusoitto on What’s the Storyin asia heti What’s the Storyn jälkeen. Ja ihanaihana brittipop-komppi kruunaa kaiken.
DMA’s – Dawning (2018)
DMA’s on tehnyt pari levyllistä Oasis-kunnianosoituksia, joten vaikea valita vain yhtä biisiä. Mutta ihan varppina joku DMA’s tällaiselle listalle kuuluu. Timeless, For Now, Step Up The Morphine – kaikki jollain tavalla Oasista.
Valitsin tähän nyt kuitenkin kappaleen yhtyeen viimeisimmältä levyltä. Kokonaisuutena kappale on ehkä aika pop ollakseen Oasis, mutta minulle Oasis-vibat syntyvätkin pääosin Tommy O’Dellin laulusta ja Noel-kitaroista.
The Casbah – Flowers (2012)
Olen kirjoittanut tästä kappaleesta blogiin ennenkin, varmaankin melko samoin sanoin. Suomalaisyhtyeen Flowers on musiikillisesti paljon sellaista What’s The Story -kauden Oasista – ainakin nopeasti analysoituna. Biisiä enemmän kuunnellessa se alkaa kuitenkin kuulosta enemmän ja enemmän Oasis-kliseitä ja yhtyeen uraa läpileikkaavalta kollaasilta, yhteenliitetyiltä Oasis-palasilta ja -ominaisuuksilta.
Tämä on vähän niin kuin sellainen ”Oasis kolmessa minuutissa” -tiivistelmä. Ja siis hyvällä tavalla vain!
Somaa tässä on myös se, miten vallattomasti kappaleella ja videolla kierrätetään sitä samaa The Beatles -estetiikkaa, mitä Oasis on aina tekemisessään suosinut.
Listalle kuuluisi myös Sugarplum Fairyn Sweet Jackie, mutta biisi on pyörinyt täällä blogissa niin pajon, että jätin sen nyt listauksesta pois.
Mitkä on sinun mielestä onnistuneimmat tai muuten mainioimmat Oasis-huijaukset?
Miia, brittipoppari
Hey Lyla! on maksetuista mainoksista ja provokaatiosta vapaa, lempeämielinen musiikki- ja elämäblogi.
Hey Lyla! rakastaa vanhaa ja luo uutta brittipopkulttuuria.
heylylablogi at gmail.com
