Unelmien keikkoja: Martin Rossiter ja hyvästit

2000-luvun alussa lopettaneen Gene-yhtyeen laulaja ja sooloartisti Martin Rossiter kertoi juuri tekevänsä ensi kesänä jäähyväiskeikan. Artistin muusikonuran päättävällä keikalla kuullaan Rossiterin ja jonkinlaisen kokoonpanon esittämänä sekä brittipop-klassikko Genen tuotantoa että Rossiterin soolomateriaalia.

Kesäkuinen O2 on varmasti täynnä Rossiterin erityisyyttä ja Genen kappaleiden upeutta kunnioittavia brittipoppareita. Olisi ihanaa olla mukana – Rossiter tulkitsemassa Geneä vielä kerran on tietysti brittipopparin unelmalistalla.

Rossiter on ehdottomasti koko 90-luvun kitarapopin upeimpia tulkitsijoita. Herkkä, pehmeä ja runollinen ääni, joka saa toisinaan karjahtelevia kierroksia.

Genen kappaleista kuulisin vielä livenä mieluiten nämä:

Perjantaibiisi: Gene – Sleep Well Tonight

Oasis ei suinkaan ole ensimmäinen ja ainoa 90-luvun niin sanotuista brittipopyhtyeistä, joka julkaisee tätä nykyä klassikoitaan päivitettyinä versioina. Blur urakoi koko tuotantonsa tuoreemmiksi painoksiksi parisen vuotta (?) sitten, Suede vähän myöhemmin. Re-issue-versioita on tullut myös Castilta ja viimeisimpänä esimerkiksi Geneltä.

Niille jotka eivät Genen tuotantoa tunne, kerrottakoon, että yhtyeestä tuskin on kirjoitettu yhtään ainoaa juttua ilman ”90-luvun The Smiths” -mainintaa. Eikä kirjoitettu näköjään nytkään. Jokainen voi nyt sitten tykönään päättää, miten paljon tuollaisesta vertailusta haluaa ilostua tai muuten hyötyä.

Gene on muuten havaintojeni mukaan toinen niistä cool britannia -sesongin yhtyeistä, joka päätyy aina, ihan mitä tahansa tehdessään ja miten rajusti tahansa revitellessään, kuulostamaan sievältä. Toinen on The Bluetones. Jujuna tässä on varmaankin yhtyeiden keulahahmojen lauluäänien tietty herkkyys. Ja joo, onhan erityisesti Genen meno muutenkin vähemmän lad kuin monen muun ysäriyhtyeen. Tähän perustunee myös se Genen Martin Rossiterin ja Morrisseyn vertailu.

Tänään perjantaina kuunnellaan siis sievää poppia. Eihän tämä nyt mikään iso menokappale ole, mutta käy mulle hyvin. Kun ei tämä perjantaikaan mikään varsinainen menoperjantai ole: töistä kotiin ja Richard Ashcroftin ja iltapalavoikkareiden kanssa sänkyyn. Ja sitten sleep well tonight.

Kappale löytyy vuonna 1995 ilmestyneeltä Olympian-debyytiltä (singlenä se ilmestyi vuonna 1994) ja on ehdottomasti yksi yhtyeen parhaimmista. Myös video on mieluisa. Ja kyllähän tästäkin kuulee, että sievää on. Jopa tuo ärhäkäksi naamioitu kertsi pohjimmiltaan. Vaikka yrittääkin kaikin voimin kasvaa 90-luvun kertosäevaatimusten kokoiseksi.