Parivaljakko: Stay Young

Yksi syy sille, miksi haluan ja aion olla ikuisesti poppari, on se, että popmusiikki nuorentaa. Ja tämä ei ole mikään lappilainen tai edes kalliolainen sananlasku, vaan fakta!

Kitarapop sulkee ihmiset ihanaan ajattomaan aikakapseliin, missä väliä ei ole iällä tai vuosiluvuilla, vaan melentilalla. Ja no, ehkä vähän myös sillä, että tukka on hyvin ja takit ja tennarit tikissä ja pop.

Ja tietty sillä, että kertsi on näppärä ja laulun sanoma selvä –

pysy nuorena.

Sugarplum FairyStay Young (2004)

OasisStay Young (1997)

Parivaljakko: Kielimies Damon Albarn

Blurin uusi The Magic Whip -albumi ilmestyy maanantaina. Apua! Ensimmäisiä julki tuotuja ajatuksia levystä voi lukea vaikkapa täältä. Oivaltava ja pidettävä teksti, eikä onneksi aivan liian paljon (uutta albumia) avaava ja analysoiva tai super informatiivinen. Tykkään nimittäin tehdä ensitulkinnat aina niin sanotusti ihan itte.

Tässä taloudessa onkin ollut viime aikoina meneillään Blur-viikot. Erityisesti työn alla on ollut Parklife-albumi, sillä nimenomaan tuon levyn äänimaailmaan kaikki kuulemani The Magic Whip -albumin kappaale ovat minut heittäneet. Go Out esimerkiksi: silkkaa London Lovesia. Ooho ooot ja rämähtävä kitara. Ja jonkinlaista kilkattelua. Ja sitten on se sellainen kova taikka terävä, Parklifea läpi leikkaava ja nyt sitten ilmiselvästi The Magic Whipilläkin vaikuttava rumpusoundi. Ehkä tiedät, mistä puhun tai sitten et lainkaan! Mutta siinäpä joka tapauksessa yksi musiikillinen piirre, joka minun mielestäni tekee Blurista Blurin.

Yleensä en niin välitä kilpailuttaa keskenään Bluria ja Oasista, molemmissa on erityisyytensä. Mutta jos nyt joskus ihan vain vähän, niin sanotaan vaikka että Oasis voittaa b-puolien laadukkuudessa. Vaikka Blurillakin on ne omat b-puolihelmensä niin kyllä yleislinja noiden suhteen on Blurilla heikompi kuin Oasiksella. Yleensä se heikkous tarkoittaa hassuttelua tai kikkailua, joskus ihan vain noh, b-puolta.

Tässä noista b-puolista nyt kuitenkin kaksi, molemmat Parklifelta. People in Europe on Girls and Boysin b-puoli – ja ilmiselvä tarinan jatke tai täydennys – ja toinen on ihana To The End ihanasti ranskaksi.

Ja nyt kysymys kuuluukin: Damon italiaksi, saksaksi, ruotsiksi ja espanjaksi vai Damon ranskaksi?

Parivaljakko: Love/Kiss You Better

Mielessä tänään pari oman elämäni pikkuklassikkoa. Kaksi keskenään erilaista niin sanottua indierock-kappaletta, joista toisessa rakastetaan, toisessa taas pussaillaan paremmin. Koska tänään on tehnyt mieli huutaa, että kyllähän minä rakastaisin ja pussailisin, hyvin tai vaikka paremminkin, jos vain joku niin haluaisi.

And I will love you better, I will love you better
I will love you better, I will love you better
I will love you better

You know I’d kiss you better

The Maccabeesin Love You Better on vuodelta 2009 ja Maximo Parkin Newcastle-aksentein koristeltu Kiss You Better vuodelta 2005. Muistatko?

 

Parivaljakko: Lucky Man

90-luvulla miehet olivat tyylikkäitä – ja onnekkaita.

Kaksi eri kappaletta, yksi nimi. Molemmat kappaleet vuodelta 1997. Kumpi toimii paremmin? No, minusta tämä on aika selvä peli.

Vaikka kuinka ihastelenkin tuota Hurricane #1 -yhtyeen kappaleen alun kitaramurinaa ja melodisuuskin toimii, niin eihän se nyt mitenkään vedä vertoja The Verven onnekkuudelle. Ja vaikka kuinka pidänkin ensin mainitusta enemmän kuin useimmat, niin ei voi mitään. Noissa The Verven Urban Hymns -levyn jousisovituksissa on kuitenkin kyse brittipopklassikosta.

Hurricane #1 muuten ilmoitti jokin aika sitten comebackistä. Ymmärtääkseni alkuperäisestä kokoonpanosta paluuseen ei ole osallistumassa laulajan lisäksi juuri ketään. Tai ainakin kitaristi Andy Bell palaa lavoille mieluummin Riden riveissä, kuten tiedetään.

Parivaljakko: The Only One I Know

Olen miettinyt viime aikoina Mark Ronsonia, kuten varmasti moni muukin. Minua ei kuitenkaan ole kiinnostanut tuottaja-muusikon viime aikojen saavutukset, vaan vuonna 2007 ilmestynyt Version-albumi. Pidän levystä edelleen paljon. Ehkä juuri siksi, että kyseessä ei ole vain cover-levy, vaan nimensä mukaisesti versio-levy. Coverit ovat kääntyneet liki toisiksi kappaleiksi ja alkuperäisartistien itsensä esittämät ei-coverit (esim. Kasabian L.S.F) uusiksi versioiksi.

Sisäänheittosinglen tavoin hurmanneen Amy Winehousen Valerien (alunperin The Zutons-yhtyeen kappale) ja Lily Allenin Kaiser Chiefs -versioinnin lisäksi suosikkini on tietty tämä muunnos The Charlatans -klassikosta. Robbie Williams goes The Charlatans goes funk-motown.

Muuten. Pian levyn äänittämisen jälkeen Robbie Williams läksi vieroitukseen, eikä päässyt esittämään kappaletta Glastonbury-festareille Ronsonin yhtyeen mukana. Niinpä lopulta The Charlatansin laulaja Tim Burgess esitti kappaleen.

Tai siis coveroi coverin, joka coveroi hänen kappalettaan. Veikeä kuvio.