Alkuvuoden levylöytöjä

StarsailorSilence is Easy, 2003

Wiganilaisen post britpop -yhtyeen kakkoslevy löytyi Kampin Rolling Recordsista fiksuun hintaan. Sain levystä vinkin tutulta – kiva, että ihmiset tietää, mistä tykkään!

Minulle Starsailorin kaksi ensimmäistä levyä ovat klassikoita, debyyttilevy Love is Here löytyikin jo hyllystä vinyyliversionakin, joten tämän löydön jälkeen Starsailorin tärkeimmät on vinylipinoon löydetty.

Starsailorissa on ihanaa omintakeisuutta. Soitto on musikaalista, paikoin upean jylhäää, paikoi herkkää. Rakastan vahvoja koskettimia ja James Walshin persoonallista lauluääntä (ja ihanaa tukkaa). Levyn yhtenä tuottajana toiminut Phil Spector kohtasi albumin aikoihin murhasyytöksen. Hänet tomittiin myöhemmin. Spectorin tuotantoa kuullaan ainakin Silence is Easy – ja White Dove -kappaleilla.

Northern Uproar Northern Uproar, 1996

Myös tämä ysäriaarre löytyi Kampin Rolling Recordsista. Vuonna 1996 ilmestynyt brittipoppi-albumi kustansi höpsöt 15 euroa.

Levy sisältää muutaman kerrassaan mainion kappaleen. From A Window ja Livin’ It Up sekä niiden punkahtava powerpoppi, lädiballadi Town sekä Rollercoaster – siinäpä muutama pikkuhitti yhtyeeltä. Albumin nuoruutta ja 90-lukua huokuva energia on somaa.

Manicsien James Dean Bradfield on muuten ollut mukana tuottamassa levyn viittä kappaletta. Ehkä häntä on kiittäminen Townin Manics-jousista.

Ash1977, 1996

Ikinuoren klassikkoyhtyeen ikinuori klassikko löytyi Levykauppa Äxästä. Brittipop-kaanonin avainlevy ja oma ikisuosikki oli tietysti merkittävä löytö, aarre suorastaan! Levy, joka näyttää – ja tuoksuu – 90-luvulta. Kiitos sille tyypille, joka luopui tästä. Hinnakkain käytetty levy, minkä olen ostanut, mutta tietysti kaikkien pyydettyjen kymppien arvoinen lisä brittipoppikokoelmaani.

DMA’S – Life is a Game of Changing

Tämän hetken huikein yhtye DMA’S julkaisee kolmannen albumin huhtikuussa. Molemmat albumilta lohkaistut sinkkubiisit ovat omalla tavallaan mahtavia – ja omalla tavallaan DMA’Sia parhaimmillaan. Ei siis mitään syytä sille, etteikö The Glow olisi vähintään yhtä hieno levykokonaisuus kuin mahtavat Hills End ja For Now.

Aimmin talvella ilmetsynyt Silver on tuttu ja turvallinen DMA’S-balladi. Tommy O’Odell laulaa kuin enkeli ja bändi soittaa kuin maailmanluokan kitaryhtye. Biisin voimistuminen ja lentoon lähtö on taas jotain suurenmoista.

Hetki sitten ilmestynyt Life is a Game of Changing on sitten jo vähän yllättävämpi. Yhye nimittäin vie tanssimusiikkiutensa vielä askeleen pidemmälle, suorastaan ysäritanssibiisi-tasolle. Ja tekee sen onnistuneesti.

Savage Gardenia casual/brittipop-värinällä ja habituksella – siinä innovaatio, joka toimii mulle. Ja sitähän DMA’S on.

Luukku 17: Vuoden 2019 tärkeät 20-vuotiaat

Vuonna 1999 brittipopin valtakausi oli tullut päätökseen. Oasis oli julkaissut pari vuotta aiemmin överin Be Here Now -levynsä, jota pidetään yhtenä eran lopun symbolina. Viimeisin naula brittipop-hurmoksen arkkuun oli Blurin vuonna 1999 ilmestynyt 13.

Ensinnäkin levy on erolevy: brittipopin kuningas ja kuningatar – Damon Albarn ja Justine Frischmann – erosivat vuosi aiemmin. Lisäksi yhtye ottaa levyllä etäisyyttä brittipop-visioonsa. Albumilla yhtye on brittipop-kauden poppia alternativempi, ja Graham Coxon saa enemmän tilaa omille musiikillisille mieltymyksilleen.

Lue lisää levystä täältä.

Muita tänä vuonna 20 vuotta täyttäneitä tärkeitä levyjä:

Stereophonics – Performance and Cocktails

Mainio kakkoslevy walesiläisyhtyeeltä.

Suede – Head Music

Arvostelukatastrofi, mutta minusta ei todellakaan mikään farssi. Toki meno on välillä levotonta ja musiikillisesti hermoja raastavan meluisaa ja sähköistä, mutta levyllä on muutama yli-ihana hetki. Tämä levy on Sueden uralla samantyyppinen lakipiste ja täyteen pakattu ylilyönti kuin Be Here Now Oasiksen uralla. Rakastan molempia.

Levy on minun nuoruus ja loppujen lopuksi se albumi, jonka kautta aloin Suedea ottaa suuremmin haltuun.

Supergrass – Supergrass

Oxfordilaisten kolmas albumi todistaa, että yhtye toimii myös ilman brittipop-viitekehystä. Hieno albumi yhtyeeltä, joka kehitti tekemistään levy levyltä. Hurjaa, että yhtyeen jäsenet ovat tälläkin levyllä vasta noin 23-vuotiaita. Uskomattoman kypsää ja hienoa tekemistä.

Shed Seven – Going For Gold

No okei, tämä on kokoelmalevy, mutta brittipop-klassikon uralla olennainen sellainen. Levystä ilmestyi tänä vuonna 20-vuotisjuhlapainos. Disco Down on albumin uusi biisi,

Travis – The Man Who

Tämä levy on mestariteos ja mahdollisesti yksi kauneimmista levyistä ikinä. Kiteyttää hienosti sen, miltä postbritpop -kuulosti. Totaalisen rakastettava klassikko ja taideteos.

Luukku 12: Travis vuonna 2019

Travisin rakastaminen ei ole tainnut olla coolia enää aikoihin, liekö koskaan!

Mutta ai ai, mulle yhtye on kyllä aina ollut todella merkityksellinen. Mitä sitä kiistämään.

Monille skottibändin tuotanto tuntuu näyttäytyvän yhtenä harmittomana debyyttinä ja kahden hittialbumin mittaisena hyvänä kautena. Sen jälkeen ura tuntuu monien mielestä olleen pelkkää laskusuhdannetta. Tällaisella Travis-muijalla on tietenkin aivan eri käsitys.

Minun maailmassani yhtye on tehnyt hienon ja vähintäänkin tasaisen hyvän uran. Kahdeksan studioalbumin joukkoon mahtuu minun mielestäni noin kaksi heikompaa ja vähän epäonnistunutta levyä.

Ainoa syy siihen, miksi esimerkiksi vuoden 2007 mahtava The Boy with No Name -albumi tai vuonna 2013 ilmestynyt ihan lempparein Where You Stand -levy eivät kuulu listoille tai radiosoittoon, on se, ettei Travisin soittama pehmeä post-britpop ole ollut vuoden 2001 jälkeen suuren maailman mielestä kiinnostavaa. Tai trendikästä.

Yhtyeessä ja levyissä ei ole mitään vikaa.

Travis julkaisi albumin viimeksi vuonna 2016. Nyt, vuonna 2019 yhtye kunnioittaa 20-vuotiasta The Man Who -hittilevyään sekä tuoretta dokkariaan uudella kappaleella. Biisi ei nyt mikään yhtyeen huipuin ole, mutta voi että tuota videolla vilahtelevaa nostalgiaa! Tuntuupa ihanalta harmaantua samaan tahtiin Fran Healyn kanssa. (Sain vuonna 2019 ensimmäiset harmaat hiukseni.)

Kappale on tosiaan tehty yhtyeestä kertovan elokuvan sanansaattajaksi. Almost Fashionable – A Film About Travis -dokkari tullee laajempaan levitykseen ensi vuonna.

Erittäin travis (ja erittäin Miia) muuten tuo leffan nimi.

Luukku 2: Vuoden 2020 levyjä

Muutamia vuonna 2020 ilmestyviä levyjä:

Courteeners – More. Again. Forever.

Tiedätte, että manchesteriläinen Courteeners on minun elämäni rakkauksia. Siksipä yhtyeen kuudes studioalbumi, heti tammikuussa ilmestyvä More. Again. Forever. on minulle yksi ensi vuoden odotetuimmista.

En ensin kamalasti hurmaantunut tästä albumin ensimmäisestä singlestä, mutta nyt voin kyllä jo tunnustaa tykkääväni. Kappale kajahtelee valtavasti yhtyeen vuoden 2013 Anna-levyä, jotain samaa on myös Falcon-albumin You Overdid It Doll -biisin kanssa.

Vaikka kappale kovasti Courteeners onkin ja ihan kelpo muutenkin, niin toivon kyllä, että tämä ei ole uuden albumin parhaita raitoja.

The Big Moon – Walking Like We Do

The Big Moon on yksi kiinnostavimpia uudehkoja yhtyeitä. Vähän sellainen astetta miiamaisempi versio Wolf Alicesta. Olen kehunut aiemminkin, miten tykkään laulajan Justine Frischmann -tavalla vähän lesosta laulutyylistä.

Syksyllä ilmestynyt Your Light on tämän vuoden parhaita kappaleita, Take A Piece taas ehta poppikappale (ja video tietty rakastettava). Odotan hienoa kakkoslevyä!

Blossoms – Foolish Loving Spaces

Stockportin ylpeys julkaisee uuden albumin tammikuun 31. päivä. Kiinnostavaa on se, että levyn toisena tuottajana on toiminut The Coral legenda James Skelly. Olen tykännyt levyltä lohkaistuista sinkuista enemmän kuin yhdestäkään yhtyeen aiemmasta, joten toivon ja odotan lisää tällaista vähän uudistettua soundia.

Yllättäen yksi vuoden odotetuimpia tämäkin, kiitos näiden mainioiden kappaleiden.

Circa Waves – Sad/Happy

Liverpolilainen kitaraindieyhtye julkaisee alkuvuodesta kaksi albumia, joista toinen kantaa nimeä Happy ja toinen Sad. Yhtye on kovin tuottoissalla tuulella, edellinen albumi ilmestyi viime huhtikuussa. Vaikka bändi ei kuulukaan niihin kaikista unohtumattomimpiin indieyhtyeisiin, niin onhan se nyt aika ihanaa, että joku vielä uskoo tällaiseen. Kelpo sinkkubiisi.

Kasabian

Yhtye on kertonut työstävänsä uutta albumia, toivottavasti se ehtii ilmstyä ensi vuoden puolella. Ei malttais odottaa! Edellinen albumi Crying Out Loud oli yhtyeen parhaita.

Jake Bugg

No, tähän en ole saanut mistään varmistusta, mutta pari viikkoa sitten ilmestyi tämä hurjan hyvä uusi kappale. Myös keväälle ilmestynyt Brittikiertue kielii uudesta matskusta.

Muita kiinnostavia (tai melko) ensi vuonna uuden levyn julkaisevia yhtyeitä tai artisteja: Pet Shop Boys, King Krule, Nada Surf, Idles, The 1975, Mystery Jets, The Killers.

Toivottavasti lista täydentyy viellä vaikkapa Jamie T:n nimellä.

Mitäs muuta?

Voi millenium

Millaisia musiikkimuistoja sinulle tulee mieleen sanasta millenium?

Minulle tulee Kemopetrol ja Laura Närhen punaiset nahkahousut. Eli toisin sanoen: Millenium, sinua ei ole ikävä.

Olin vuosituhannen vaihtuessa 17-vuotias ja löytänyt brittipopin vasta muutama vuosi aiemmin. Siksi olikin kamalaa seurata, miten brittipopin viimeisetkin soinnut hiljenivät ja aikamme hienoin ilmiö ja elämäntyyli siirtyi valtavirrasta marginaaliin. Siinä vaiheessa, kun olin vihdoin täysi-ikäinen ja tervetullut rokkikeikoille, niitä just oikeita keikkoja ei enää oikein ollut. Varsinkaan Lapissa.

Vuosituhannen vaihde – ja pari kolme vuotta siinä ympärillä – oli brittipopparille melko raskasta ja yksinäistä aikaa. Onneksi vuoteen 2002 tultaessa saimme jo ensimmäisen britpop revivalin, kiitos The Libertinesin ja kumppaneiden.

Mitä musiikkimuistoja brittipoppari sitten vuodesta 2000 voisi vaalia? Tässä siirtymä- ja välivaiheen olennaisimmat levyt. Kun tätä listaa katsoo, todella huomaa, miten överistä ja itsevarmasta brittipopista siirryttiin vähän herkemmän, tunteikkaamman ja melankolisemman kitarapop-ihanteen äärelle.

Come InsideFearless. Kotimaisen brittipop-ylpeyden toinen albumi on debyyttiä herkempi ja maalailevampi levy. Istuu hyvin ajankuvaan ja brittipopin jälkeiseen maisemaan. Elämäni kuunnelluimpia albumeita, löytyy Spotifysta.

Idlewild100 Broken Windows. Skottiyhtyeen toinen täyspitkä levy ja helpot viisi tähteä. Tällä levyllä Idlewild muutti tekemistään punkista vähän enemmän lyyrisen kitarapopin suuntaan. Laulunkirjoituksellisesti tajunnanräjäyttävä albumi

Richard AshcroftAlone With Everybody. Parhaita keulahahmojen soololevyjä ikinä. Levyn rakkaudellinen, orkestraalinen, syvällinen ja tunteikas tunnelma sopivat ajan kitarapopkäsitykseen hienosti.

EmbraceDrawn From Memory. Brittirokkareiden toinen albumi ja milleniumin brittipopein asia. Embrace kärsi valtavasti siitä, että hurmos brittipopin ympärillä hiipui juuri, kun he saivat hommansa käyntiin. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen siitä, että yhtye halusi olla olemassa ja uskalsi tehdä brittipoppiaan, vaikka ketään ei enää kiinnostanut. Balsamia haavoille.

Badly Drawn BoyThe Hour Of Bewilderbeast. Post-britpop -klassikko ja hieno esimerkki lempeästä ja herkästä vastareaktiosta brittipopin hedonismille ja överiydelle.

ColdplayParachutes. Katso edellinen. Suuri pieni levy, tätä Coldplayta rakastin.

OasisStanding On The Shoulder Of The Giants plus Familiar to Millions. Oasis 2.0 eli ehkä konkreettisin merkki siitä, että brittipop todella oli tehty ja eletty. Siltikin: Typeriä ne, jotka tässä vaiheessa hylkäsivät Oasiksen.

DovesLost Souls. Jälleen kerran hieno post-britpop-teos. Musiikillisesti brittipoppia huomattavasti kunnianhimoisempaa, musikaalisempaa ja monipuolisempaa tekemistä. Monen hienon Manchester-ominaisuuden sekametelisoppa.

Kuva: Unsplash, Anna Pascale.