Ian Skelly – Captain Caveman

The Coral -rumpali Ian Skelly julkaisee toisen sooloalbuminsa heinäkuun lopussa. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluvan nuoremman Skellyn ensimmäinen soololevy Cut from A Star ilmestyi vuonna 2012. Lisäksi Skelly on julkaissut yhdessä The Zutonsin – ja nykyään The Coralissa soittavan – Paul Molloyn kanssa pari albumia Serpent Power -nimellä.

Tulevan albumin ensimmäinen sinkku, dreamy, pikkuisen folkahtava psykedeliaretki Captain Caveman ansaitsee oman postauksensa, biisi on nimittäin loistava! Tässä yksi ehdokas kesän 2020 kesäbiisiksi.

Ian Skellyn Drifter’s Skyline ilmestyy 31.7.

Temples – You’re Either On Something -video

Ihanaa, että tälle minun alkusyksyn lempikappaleelle on tehty myös videokuvitus. Biisi on nimittäin videon kera vielä entistäkin parempi!

Brittiyhtye Templesin kolmas studioalbumi ilmestyy ylihuomenna perjantaina. Odotan!

Minusta on aivan hurjan hienoa, miten ennakkoluulottomasti monelaista ja monen soundista kitararockia nämä 2010-luvun ja uuden polven yhtyeet meille tarjoavat. On tämä Templesin psykedelia.

On punkia, on perusrockia, on Oasis-soundeja. On klassista brittiläistä kitaraindietä, on räppirockia. Kuten muodissa, myös musiikissa tämän päivän hienous on siinä, että kaikkia menneitä hienoja vuosikymmeniä voi kierrättää ja lainata. Sekoittaa ja sotkea.

Temples – You’re Either On Something

Elokuu oli hyvä uuden musiikin kuukausi. Täällä soittolista, joka hurmaa.

Yksi juuri päättyneen kuukauden hienoimpia uusia kappaleita on tämä Templesin You’re Either On Something -biisi. Mahtava, kaunis, pop! Templesin retropsykedeliarock toimii mulle, vaikka kaikkea psykedeliakitarointia en jaksakaan. En innostu liian jaarittelevasta tunnelmasta, vaan tarvitsen a-, b- ja c-osia, kertsejä ja selkeitä laulumelodioita, olenhan kuitenkin poppari.

Nämä nuorukaiset saavat kuitenkin kappaleisiinsa sellaisen simppelin pop-ulottuvuuden, joka koukuttaa minut.

Templesin kolmas albumi Hot Motion ilmestyy 27.9. Jes!

Temples – Hot Motion

Oi, uutta musiikkia tältä äärimmäisen tyylikkäältä, taitavalta ja kiehtovalta psykedeliarock-yhtyeeltä!

Temples on kuulunut huikeasta Sun Structures -debyytistä (2014) lähtien minun vakiokuunneltaviin, joten mahtavaa, että tämä uusi Hot Motion toimii. Hieno ja todella Templesiksi tunnistettava lisäys yhtyeen biisikavalkadiin.

Uusi Hot Motion -albumi ilmestyy syyskuussa, oi tulispa takuuhyvää Templesiä! Bändin debyyttilevy on jäänyt aikakirjoihin kovasti kehuttuna ja kiiteltynä modernina mestariteoksena. Hieno kokonaisuus, jossa yksittäiset upeat hittikappaleet ja tarkkaan harkittu ja onnistuneesti toteutettu kokonaiskuva ovat upeasti tasapainossa.

Kakkoslevy on minun levyhyllyssä jäänyt vähän debyytin varjoon, sen albumin ansiot ovat minusta sellaisen komean kokonaisuuden sijaan muutamissa ihan hurjan hienoissa kappaleissa. Hieno levy siltikin.

Kuva: Laura A-F

Temples – Certainty

Juuri, kun muisteltiin ystäväni kanssa retropsykedelisrockin Templesin debyytin (Sun Structures, 2014) hienoutta ja ihmeteltiin, että missä tämä yksi viime vuosien kiinnostavimmista brittiyhtyeistä oiken luuraa, ilmestyy tämä.

Kappale on tunnelmaltaan ja sävyltään aavistuksen modernimpi kuin yksikään yhtyeen aiemmista biiseistä, ehkä vähän sellaisella MGMT:n ja yhtyeen Congratulations-levyn tavalla. Erityisen paljon pidän Templesin kohdalla siitä, että kyse ei edelleenkään ole vain soundeista, vaan myös kappale on koukuttava.

Minulle Certainty toimii – olkoon maaliskuussa ilmestyvä VOLCANO-levy täten yksi ensi vuoden odotetuimmista.

Vuonna 2016: Kula Shaker – K 2.0

kula_2_copy

Vuoden 2016 Kula Shaker on niin Kula Shaker! Ensimmäinen ajatus onkin, että tässä yhtye nyt parodioi itseään. Minuutin ajan tosin mietin, että missä on rock, mutta tuleehan sekin sieltä, minuutin ja puolentoista kohdalla.

Himmailevan alun jälkeen tykkään siitä, miten kappale käynnistyy ja rockiutuu loppua kohden.

Brittipop-kauden klassikkoyhtyeen ura on ollut sen verran repaleinen, että helmikuun 16. ilmestyvä K 2.0 on järjestyksessään vasta sen viides levy. Edellisestä albumista on jo vuosia.

Yhtye lopetti uransa 90-luvun lopulla, kahden albumin jälkeen (K, 1996 ja Peasants, Pigs & Astronauts, 1999) ja teki paluun vuonna 2007 Strangefolk-albumilla. Viimeisin levy Pilgrims Progress ilmestyi sitten vuonna 2010 – ja on muuten yksi lemppareistani. Levy on jännästi melko riisuttu yhtyeen tavaramerkeistä, sitarista ja muusta intialaisvaikutteesta. Tunnelmaltaan se onkin jotenkin brittiläisempi, klassinen. Pop, mod.

Tänä vuonna ilmestyvä K 2.0 voisikin sitten ainakin tämän Infinite Sun -kappaleen perusteella olla paluu Kula Shakerin ytimeen, 20 vuoden taakse K-albumiin. Niin, kaipa tuo albumin nimikin viittaa jonkinlaiseen toiseen versioon tutusta, omasta itsestä. Paluusta alkuun.

The Coral – Chasing The Tail Of A Dream

The Coral on jälleen tekemässä jotain hienoa. Ainahan se!

Vaikka yhtyeen vuonna 2014 yllättäen julkaistu, vuonna 2006 äänitetty ja silloin julkaisematta jätetty The Curse of Love -albumi olikin hyvä ja hieno lisä yhtyeen tuotantoon, odotan tätä uuden uutta The Coralia nyt kyllä aika erilaisella jännityksellä. Uusi Chasing The Tail Of A Dream -kappale ainakin kuulostaa huikealta – ja kiehtovan itsevarmalta, kiitos ronskin psykedelian. Mikään hissukka välialbumi sieltä ei selvästikään ole tulossa.

Olen aina pitänyt liverpoolilaista The Coralia jotenkin todella uniikkina yhtyeenä. Se tekee sellaisella omalla hiljaisella tavallaan huikeita musiikillisia levykokonaisuuksia, vuodesta toiseen. Yhtye ei pidä meteliä itsestään, ei koreile tai kukkoile, vaan fokus tuntuu olevan musiikillisessa ilmaisussa, musiikillisten visioiden toteuttamisessa. Jotenkin yhtye on onnistunut pysymään riippumattomana. Ajasta, paikasta, trendeistä, odotuksista. Sillä on selkeästi oma juttunsa ja identiteettinsä, mutta silti se osaa yllättää, herättää aina uuden kiinnostuksen.

Jollain jännällä tavalla The Coralissa on jotain vähän vinksallaan. Hyvällä tavalla. Vähän outolintua. Visionäärejä ja musiikillisia ajattettelijoita taitavat olla.

The Coralin kahdeksas studioalbumi Distance Inbetween ilmestyy 4.3.

Ps. Minulle tuli tuosta Chasing The Tail Of A Dream -kappaleesta mieleen tämä Miles Kanen debyyttisoolon biisi. Vaikka Kanen kappale tuota The Coralin esiintuloa kesympi ja viattomampi onkin, kuulen kaikuja samanlaisista valinnoista ja näkemyksistä menneen suhteen, 60-luvun. Ehkä se on tuo ratsastuskomppi, joka lähti tuota ajatusta synnyttämään.