HEY LYLA!Unohtuneita brittipop-suosikkeja: Soda
Posted on 24.4.2021
Unohtuneita brittipop-suosikkeja, eli brittipop-yhtyeitä valtavirran laitamilta. Aiemmin pikkuyhtyeistä huomiota ovat saaneet Kenickie ja LICK.
Hullilaisen Sodan ura oli monille 90-luvun obskuureille brittipop-yhtyeille ominaisesti lyhyt ja ytimekäs – yhtye oli aktiivinen parisen vuotta, 1995-97. Soda julkaisi muutaman singlen, lämppäsi brittipop-ajan kuumimpia yhtyeitä ja sen taustalla vaikutti samoja joukkoja kuin brittipop-ajan menestyjällä Shed Sevenillä. Yhtye oli kuitenkin niiiiiiiin täydellisen paljon brittipop, aikansa ja ympäristönsä tuote, että kun brittipop-huuma alko hiipua, hiipui myös yhtyeen ympärille syntynyt varovainen loisto.
Itse asiassa bändi ei ehtinyt edes julkaista työstämäänsä debyyttileyä, ennen kuin se jo alkoi vaikuttaa levy-yhtiöiden silmissä epäajankohtaiselta ja epäkiinnostavalta. Artficial Flavour -albumi julkaisiin lopulta nostalgian saattelemana vuonna 2016.
Yksi lempiasioitani koko 90-luvun brittipop-ilmiössä on juuri tällaiset kuplan synnyttämät kliseiset ja ah niin mainiot brittipop-yhtyeet, joiden merkitys ja olemassaolo perustuu todella tiukasti tuohon brittipop-hetkeen, parin vuoden aikaikkunaan. Ne muistuttavat brittipop-ilmiön ohimenevyydestä sekä musiikillisesta yltäkylläisyydestä ja ylitarjonnasta.
Brittipop-kuvastossa ja -aikajanalla, musiikillisessa kartastossa Soda sijoittuu ilmiön alkuvuosien ihanteen mukaisesti Camden-skeneen ja sen estetiikkaan, sanoisin, että yhtye on todella 95. Siinä ei ole merkkejä brittipopin myöhemmin kokemasta lädiytymisestä tai jalkapallokannattajaestetiikasta, vaan se on häpeilemättömän värikäs, ysäri ja pop. Tamburiini, jouset, kappaleiden tarttuvuus ja pop-vetoisuus. Assosioin yhtyeen Menswearin ja Sleeperin kanssa kimppaan – One Track Mind -balladi voisi olla Menswearin levyltä, kuvien poser-meininki Menswearin promokuvista.
Sodassa ei ole mitään ajatonta ja universaalia rock-hyvyyttä, kuten Oasiksessa, vaan se on totaalisesti ajankuva ja aikansa klisee, häpeilemättömän brittipop, niin musiikillisesti kuin ulkomusiikillisesti. Soda kuulostaa ja näyttää siltä, miltä brittipopista syntynyt bändi ysiviisysikuus kuulostaa. Yhtyeen Instagram, promokuvat ja musiikkivideot tarjoavatkin silmiä hivelevät tyyli-inspiraatiot ysäripopparille.
Omia suosikkikappaleitani yhtyeen ianokaiselta levyltä ovat Down, Inside, Let Mysef Slip ja The Young Own The Town. Yhtye muuten julkaisee syksyllä uudelleen debyttisinglensä Slave To The Fashion Page.
Luukku 4: Vuoden 2019 lempilevyt
Posted on 4.12.2019
Vuosi 2019 oli taas oikein kiva levyvuosi brittipop-mieliselle musiikinkuuntelijalle. Erityisesti muistan vuoden 2019 kolmesta isosta jutusta: Liam Gallagherin toisesta sooloalbumista, vanhojen brittipop-klassikoiden paluusta (Sleeper, My Life Story, Salad, Geneva…) sekä irlantilaisyhtye Fontaines D.C. :n erityisestä debyytistä.
Tässä minun lempilevyt vuodelta 2019.
Fontaines D.C. – Dogrel
Tämä albumi oli vuoden 2019 mindblowing -kokemus. On ollut ihana tuntea levyn kanssa sellaista samanlaista hurmioitumista ja ällikällä lyötyä fiilistä kuin aikoinaan The Libertinesin taikka Arctic Monkeysin debyyttien aikaan. Näitä tällaisia liki yliluonnollisia hullaantumiskokemuksia ja ilmiötuntemuksia tulee onneksi vielä toisinaan. Ei ehkä ihan joka vuosi, mutta onneksi nyt ainakin vuonna 2019.
Levy jää elämäni levyjen kaanoniin. Tästä blogin aiempaan juttuun.
Tässä pari tallennetta yhtyeen vierailusta Amerikkoihin.
Liam Gallagher – Why Me? Why Not.
Tykkään Liamin toisesta soololevystä todella paljon. Kappaleet ovat suurimmaksi osaksi hyviä, ja nekin, jotka eivät ole, on kuitenkin onnistuttu sovittamaan kiehtovasti.
Levyllä soi lempeämpi ja kypsyneempi Liam. Agressiivisuus ja uho eivät hallitse, vaan kappaleille on uskallettu tallentaa keveyttä, pehmeyttä ja raikasta musikaalisuutta. Mainot ja ihanan monipuoliset sovitukset sekä laadukas tuotanto nostavat simppelit biisit uudelle tasolle, ja Liamin tulkinta on kautta rantain priimaa.
Levyllä kuuluu se, että Liam on löytänyt oman juttunsa ja oikeita ihmisiä ympärilleen. Lopputulos on harmoninen ja jotenkin mahtavasti synkassa sen kanssa, mitä Liam on. Levy kuulostaa sellaiselta Liamilta, mistä tykkään.
Sleeper – The Modern Age
Huh, 90-luvun brittipop-klassikko tuli takaisin ja teki upean levyn. Näppäriä kappaleita, viimeistelty ja harkittu tuotanto. Levyltä kuuluu se, että on tavoiteltu priimaa lopputulosta – ja onnistuttu siinä, kiitos tuottajavelho Stephen Streetille. Levy ei juurikaan kalpene yhtyeen 90-luvun albumeiden rinnalla.
Steve Mason – About The Light
Steve Masonin musikaalisuutta ja visionääriyttä ei voi muuta kuin ihailla. Skottiartisti pystyy jotenkin ihan ihmeellisesti tekemään aina vain kiehtovamman ja ihmeellisemmän albumin. Masonilla on taito löytää aina jokaiselle levylle uusi tulokulma ja musiikillinen ”teema”. Vaikka kaikki miehen tekeminen kuulostaakin Steve Masonilta, on jokainen miehen albumeista silti ihan erilainen.
Tällä tämän vuoden levyllä Mason tuo kappaleisiinsa torvia, uudenlaisen kitarasoundin, naistaustakuoron ja nousuja. Lisäksi albumilla on tietty mukana Masonin tavaramerkeiksi muodostuneita värisyttävän kauniita slovareita. Kuten aina, musiikilliset ratkaisut ovat tarkkaan harkittuja ja osuvia.
Jokainen kappale tuntuu omalta pieneltä taideteokselta.
Hurula – Klass
Ruotsalaisartistin aiempia levyjä vielä jopa tummasävyisempi ja melankolisempi. Hurulan hengästyttävän antaumuksellinen tulkinta ja melodiantaju yhdistettynä intensiiviseen soittoon toimii taas uskomattoman hienosti. Synkkyydestä tulee tällä levyllä kaunista.
Soittolista: vuoden 2019 top 22
Posted on 3.12.2019
Tänä vuonna ilmestyi taas valtavasti uutta hyvää musiikkia – jopa tällaisen kapean musiikkimaun omaavan tyypin mielestä. Oma lempimusiikkini löytyy soittolistojen, radiokanavien ja kriitikoiden arvoiden ulottumattomista, joten olen ihan kamalan sokea sille, onko joku biisi jotenkin yleisesti hyvä tai huono. Kappaleen ihanuus on usein niin kovin selittämättömistä asioista kiinni.
Siksi mitään vuoden parhaat -listaa en osaa tehdä. Mutta tässä 22 kappaletta, joita on ollut aivan erityisen kiva kuunnella vuonna 2019. Lopussa vielä Spotify-lista kappaleista. Listaan pääset kuvaa klikkaamalla.
- Fontaines D.C. – Liberty Belle. Vuoden huikein! Jää ikisuosiksiksi.
- Fontaines D.C. – Boys in A Better Land. Vuoden toiseksi huikein!
- Liam Gallagher – One of Us. Säv, san ja sov kaikki kohdillaan.
- DMA’s – Silver. Takuuhyvä DMA’s.
- Ride – Clouds Of Saint Marie. Niiiiiiin kaunis.
- Sleeper – Paradise Waiting. Ihana ihana brittipop ysäriklassikolta.
- Blossoms – The Keeper. Paras Blossoms tähän mennessä. The Charlatans meets Primal Scream.
- Hurula – Järnvägsbron. Synkän kaunis, koskettava ja riipaiseva.
- The Big Moon – Take A Piece. Huikea tyttöbändipoppikappale indieyhtyeeltä. Salainen pahe.
- Liam Gallagher – Now That I’ve Found You. Ihanan soma rallattelu. Yksinkertaisuudessaan tavallaan turha biisi, mutta lopulta kaikkea muuta.
- Steve Mason – Don’t Know Where. Kaunis, koskettava.
- Idlewild – All These Words. Tutun ja turvallisen kuuloinen Idlewild, heittää minut nuoruuteen. Malliesimerkki yksinkertaisuudessaan hyvästä kertosäkeen käynnistymisestä.
- The Big Moon – Your Light. Huikea, jänskä, cool.
- The Twang – It Feels Like (You’re Wasting My Time). Hyvä rytmi, svengi ja rullailu.
- High Hazels – Slow Dancers. Kaunis kappale ja ihana tulkinta.
- Temples – You’re Either On Something. Kaunis melodia ja upea sovitus. Kertsin lähtö säväyttää joka kerta.
- The Spitfires – Enough is Enough. Yllärilemppari pikkubändiltä. Kuuntele myös biisistä tehty Hard Fi -remix.
- Ian Brown – From Chaos To Harmony. Kappaleena ei mikään super hyvä, mutta koska on todella Ian Brown ja siksi cool, päätyi kovaan kuunteluun.
- Steve Mason – America Is Your Boyfriend. Kappale, joka tallentaa hyvin Steve Masonin erinomaisuuden ja erityisyyden.
- Ivory Wave – Uptown. Yllätyshyvä baggy pikkubändiltä.
- Miles Kane – Blame It On The Summertime. Soma, simppeli ja erittäin mileskane rallatus.
- Noel Gallagher’s Flying Birds – Wondering Star. Keskinkertaisen Noelin kelpo John Lennon -fiilistely. Täynnä kliseitä – varmaan just siks käy mulle. Oispa vielä vähän vähemmän kaikuisa ja kumiseva.
Mitä biisejä sie tykkäsit tänä vuonna kuunnella?
Viime aikojen uusia lempibiisejä
Posted on 14.5.2019
Kerroin viikonloppuna, etten ole oikein ihastunut Noel Gallagherin uuteen kappaleeseen. Mutta mitäpä tuosta, monta muuta uutta koukuttavaa suosikkia on löytynyt. Tässä niitä.
Fontaines D.C. – Liberty Belle
Olen kehunut irlantilaisyhtyeen vastikään julkaistun ja somasti punkahtavan debyyttilevyn instagramissa maasta taivaaseen, mutta täällä blogissa en ole albumin huikeutta ennättänyt alleviivata. Nyt kuukauden vanha Dogrel on minulle tämän vuoden tapauksia, ja levyltä löytyvä Liberty Belle kevään 2019 tunnareita. Huikea! Jää elämäni suosikkibiisien kansioon.
Idlewild – All These Words
Idlewildilla on ikuisesti minun elämässä aivan erityinen rooli. Identiteettiyhtye, nuoruuden rakkaus, fanitytön päiväuni, paras ystävä ja sen sellaista. Parikymmentä vuotta sitten alkanut rakkaus on välillä vähän hiipunut ja siirtynyt takaa-alalle – yhtyeen viime vuosien jutut eivät ole koskettaneet.
Tämä uuden albumin biisi kuitenkin on saanut sydämeni lepattamaan. Biisi on sitä Remote Part -ajan Idlewildia, jota rrrrrrrrrakastan. Kappale ei sinänsä ole mitenkään kovin jänskä, mutta siinä on aika lailla täydellisesti kohdillaan kaikki ne simppelit asiat, mitä onnistuneessa kitarabiisissä tarvii olla. Kappale sopii minusta aika hyvin viime vuoden Manics-albumin rinnalle, etenkin jos lyriikoissa olisi sellainen Manics-kulma.
Ride – Future Love
Ihana ihana kitarapoppis Ridelta! Olen tosi onnellinen siitä, miten vahva yhtyeen viime vuosien paluu on ollut. Tosi minua kerrassaan tämä kappale! Elokuussa ilmestyvä uusi albumi on nyt tietysti vuoden odotetuimpia.
Sleeper – Paradise Waiting
Voi taivas sentään, miten täydellinen brittipoppikappale! Klassikkoyhtyeen The Modern Age -paluulevyn avausraita on kyllä lyönyt totaalisen ällikällä. Huikea!
Täydellisen popin lisäksi rakastan tietenkin Louise Wenerin yhä niin uniikisti soivaa lauluääntä plus kappaleen tooooodella sleepermäisiä lyriikoita hänestä.
Tämä biisi muistuttaa myös siitä, miksi Egotripin Alter Ego on minun mielestä yksi upeimmista Suomessa ikinä julkiastuista brittipop-levyistä. Ihan egotrippi tuo intro!
Sleeper – The Sun Also Rises
Posted on 24.2.2019
Jes, vihdoin lisää uutta Slepeeriä! Look At You Now -kappaleesta on jo tovi, joten tämä toinen esimaku brittipop-ikonien tulevasta levystä on odotettu ja toivottu.
Siinä missä joulukuussa julkaistu Look At You Now huokui alternativea, sellaista yhtyeen debyyttilevyllä (Smart, 1995) dominoivaa rosoista ja raakaa amerikkalaisvaihtoehtoisuutta, on tämä toinen singlebiisi ehkä astetta popimpi ja kliinisempi. Lähempänä yhtyeen The It Girl -kakkoslevyn pop-tunnelmaa.
Itse tykkään yhtyeen molemmista puolista. Sekä alkuaikojen vaihtoehtorockista että kakkoslevyn super brittipop-henkisestä ja näpsästä poppailusta. Jos nyt karkeasti jaetaan. Mutta ehkä tämä The Sun Also Rises ei ole ihan yhtä hurmaava kuin Look At You Now?
Mutta kyllä tämä tekeminen yhä edelleen enteilee tyylikästä, harkittua ja viimeisteltyä come backiä.
Viisi kertaa vuoden 2018 brittipop-hetki
Posted on 3.1.2019
Viisi hetkeä, jotka huokuivat brittipoppia vuonna 2018.
Sleeper – Look at You Now
Vuoden 2018 brittipopein asia oli Sleeperin päätös julkaista ihka uusi kappale. Nostalgisin fiilis syntyy laulaja Louise Wenerin ikonisesta lauluäänestä, muuten Look at You Now esittelee pikkuisen aiempaa rokimman ja aikuisemman Sleeperin. Vaikka 90-lukua huokuvat, ne kaikkein leimallisimmat Sleeper-ratkaisut on kappaleella jätetty vähemmälle, on tällä paluulla ensisijaisesti ja vahvasti juuri brittipop-leima.
Uusi levy saattaa olla sitten vuoden 2019 brittipopein juttu.
Salad – The Selfishness of Love
Toinen merkittävä paluu brittipopin ytimestä: Saladin The Selfishness of Love -kapple. Yhtye julkaisi taannoin kokoelman 90-luvulle unohuneita kappaleita, mutta tämä biisi on ensimmäinen uusi tuotos yli kahteenkymmeneen vuoteen. Uusi levy ilmestyy tänä vuonna.
Suede – Wastelands
Sueden Wastelands on suedein asia aikoihin! Ja jos joku on ”suede”, on se toki myös brittipop. Kappale on oikeastaan niin läpikotaisin suede, että sen suedemäisyyttä on vaikea purkaa osiin. Nuo kitarat, toki. Draama ja se, miten kertsi lähtee. Vähän dystopinen maisema. We Are The Pigs ja Trash kohtaavat, sanoisin.
Dubstar – You Were Never In Love
Kolmas paluu 90-luvun kuplasta. Duoksi muotoutunut Dubstar julkaisi viime vuonna kokonaisen albumillisen uutta tuotantoa. Uusi One-levy on järjestyksessään eteeristen dreampoppareiden neljäs albumi, kolme ensimmäistä ilmestyi vuosina 1995-2000.
Tämä kappale on paluubiiseistä huikein. Ihana kertsi, tyylikäs ja elegantti tunnelma.
Ocean Colour Scene -ep
Klassikkoyhtyeen neljän kappaleen ep ilmestyi loppuvuodesta. OCS on aina in, brittipop ja cool – ihanaa, että muutaman vuoden tauon jälkeen yhtye päätti julkaista uutta materiaalia.
Brittipopin kehästä ja päättymättömyydestä kertoo jotenkin somasti muuten se, että Steve Cradockin poika on ollut viime ajat mukana bändin keikkakokoonpanossa.
Salad – The Selfishness of Love
Posted on 14.12.2018
Jos Sleeperin paluu ei tunnu riittävän brittipopilta, niin hei, juuri nyt on hyvä hetki kaivautua vielä vähän syvemmälle brittipop-maailmaan tämän Saladin uuden kappaleen avulla.
Salad ei ole koskaan ollut minulle henkilökohtaisesti kovin merkittävä brittipop-rakkaus, vaikka yhtye olennainen skenetekijä onkin. Minulle yhtye on näyttäytynyt upeita albumikokonaisuuksia tehtailevan yhtyeen sijaan sellaisena muutamia ajalle olennaisia kappaleita tehneenä ajankuvayhtyeenä.
Mutta tästä uudesta kappaleesta tykkään jotenkin nyt tosi paljon! Sleeperin uuden Look At me Now -biisin kanssa ihan paras parivaljakko! Tämä soundimaailma hurmailee minua nyt kovasti.
Astetta marginaalisempiin brittipop-yhtyeisiin lukeutuva Salad teki paluun jo vuonna 2017, jolloin se julkaisi albumillisen 90-luvulle ”unohtuneita” kappaleita. Yhtye myös palasi keikkalavoille juuri Star Shaped-festareilla, missä se esiintyi yhdessä My Life Storyn, Dodgyn, Spacen, The Bluetonesin ja Sleeperin kanssa.
Salad ehti julkaista 90-luvulla kaksi studioalbumia. Tämä jokin aika sitten julkaistu The Selfishness of Love -kappale on nyt sitten ensimmäinen biisi ensi vuoden alussa ilmestyvältä The Salad Way -levyltä.
Jollekin nämä tällaisten obskuurimpien brittipop-yhtyeiden paluut voivat olla ihan yks hailee, mutta ai ai, miten tärkeitä ja ihania nämä minusta on! Uuden musiikillisen annin lisäksi näillä on todella suuri merkitys koko brittipop-ilmiön ja skenen selittämisessä, sen ääriviivojen luomisessa. Nämä pienemmät yhtyeet hahmottavat ilmiön syvyyttä, muistuttava ihmisille ja erityisesti uusille brittipop-polville, että se Oasiksen lädirock-soundi on vain yksi pieni osa brittipop-maailmaa. Että kyse on niin paljon ja ennen kaikkea muusta!
Minusta on ihanaa, että ihmiset fiilistelevät valtavirtayhtyeiksi paisuneita Oasista, Bluria, Pulpia ja Suedea. Ehkä joku jopa Elasticaa ja vaikka Castia tai The Charlatansia. Ja kokevat niin ottavan osaa brittipoppailuun. Se on mahtavaa! Mutta nuo ovat vain pintakerroksia monikerroksisessa brittipop-yhtyeiden rakennelmassa. Ovia ja kulkureittejä syvemmälle, monien muiden hienojen juttujen äärelle!
Niitä kantsii availla ja kulkea.
Ja nyt on ihan pakko kuunnella tämä biisi!
Sleeper – Look At You Now
Posted on 7.12.2018
90-luvun brittipop-kauden klassikkoyhtyeisiin lukeutuva Sleeper teki toissa kesänä paluun keikkalavoille vuosien tauon jälkeen. Minulla oli ilo nähdä yhtye elokuussa 2017 Lontoossa huikeilla Starshaped-festareilla. Keikka oli eeppinen! Se rakkaus ja ilo, millä yhtye otettiin vastaan – ja millä se esiintyi – oli erityistä. Ei siis mikään ihme, että keikkalavoille paluu poiki lisää keikkalavoille paluita ja lopulta myös uuden albumin: The Modern Age ilmestyy 22. maaliskuuta. Tämä Look At You Now on ensimmäinen lohkaisu albumilta.
No miltä se nyt sitten kuulostaa?
Tukun eeppisiä hittejä ja hurmoksellisia skenetunnareita tehneen yhtyeen paluukappaleeksi biisi on hyvä. Vai odottiko joku uutta Inbetweeneriä? Ei biisistä siis ihan sellaiseksi vau-kappaleeksi ole, joku yhtyeen parhaimmille kappaleille ominainen koukku tästä puuttuu. Mutta ei biisi missään nimessä myöskään tee paluusta huonoa ideaa, sillä kyllä tästä lämmin ja onnellinen tunne jää! Louisen ääni on edelleen hunajaa ja soitto soi niin kuin kitarasoiton kuuluukin soida. Ja tykkään kovasti tuosta ihan ministi totuttua rokimmasta lopputuloksesta. Kappaleen sleeperein asia on varmaankin alkutahdit, jotka kyllä paljastavat heti, mistä yhtyeestä on kyse.
Vaikka kappale onkin hyvä ja paluu musiikillisesti onnistunut, niin minulle suurin onnellisuus tässä kaikessa liittyy siihen, että yhtye ylipäänsä on palannut. Siihen, että saan taas vähän vahvistusta omalle identiteetille sekä uuden väylän ja tason puhua siitä itselle tärkeimmästä – brittipopista. Kaiken kaikkiaan näiden vanhojen brittipop-yhtyeiden aktivoitumisessa on ollut hyvä meininki. On ollut kiva seurata sitä, miten nelikymppiset ikibrittipopparit kokoontuvat taas saman asian äärelle fiilistelemään. Se, miten lämpimästi nämä paluut on brittipopparien keskuudessa otettu vastaan, on huikeaa. Ei mitään turhia epäilyjä tai sarkasmia, ei ironiaa, ei mollaamista.
Vaan aitoa iloa ja onnea.
Viisi kertaa Sleeper
Posted on 18.9.2017
Elokuun alussa toteutui yksi suuri unelmani – näin 90-luvun ja brittipop-kauden yhden hehkeimmän yhtyeen livenä! Mikä ihana sattuma, että Sleeper päätti aktivoitua 19 vuoden jälkeen juuri silloin, kun lomailin Lontoossa. Yhtye oli selkeästi Star Shaped -festivaalin odotetuin esiintyjä.
Tässä viisi syytä rakastaa yhtyettä:
Ihana ihana Louise Wener
Sleeperin laulaja Lousie Wener oli 90-luvun indieuskottava it-tyttö, jonka viehkeä olemus ja kliseinen ysärityttötukka pinneineen löytyvät ehkä noin miljoonan tuon ajan musiikkilehden kannesta. Toiseen tyttöidoliini, Elastican Justine Frischmanniin verrattuna Wenerin tyyli oli vähän pehmeämpi ja popimpi. Frischmann viihtyi pääosin farkuissa, maihareissa ja rockahtavassa nahkatakissa, Wenerin tavaramerkkeinä tykkään pitää housujen seuraksi puettua lyhyttä toppia.
Ja ai niin. Tietty myös 60-luvulta lainattua, mutta 90-lukulaisittain käytettyä minihelmaa.
Sleeperblokes
Wenerin viehätysvoimasta ja merkittävyydesta kertonee jotain se, että lopusta yhtyeestä käytettiin usein nimitystä ”Sleeperblokes”. Myönnän, olen itsekin keskittynyt yhtyeessä pääasiassa Wenerin valovoimaisuuteen ja biisinkirjoitustaitoon, muut yhtyeen jäsenet ovat jääneet minulle totaalisen anonyymeiksi. Jonkinlaista ajankuvaa tämäkin: 90-luvulla jos jolloinkin indiebändissä soittaminen, kappaleiden kirjoittaminen ja rokkitähteys kuuluivat myös naisille. Miespuoliset kollegat oli ihan ok jättää vähän varjoon, eikä vain musiikkivideolla.
Atomic
Jos Louise Wener on 90-luvun it-tyttö, niin Sleeperin versio Blondien Atomic-kappaleesta on kyllä 90-luvun it-kappale. Biisi soi tietysti yhden 90-luvun ja cool britannia -kauden symbolin, Trainspotting-elokuvan klubikohtauksessa. Just siinä missä Renton tapaa nuoren Dianen – ja taitaa vähän rakastua.
Kuolematon elokuva- ja musiikkihetki, ehdottomasti.
Wenerin lauluääni
Louise Wenerin huokaileva, henkäilevä ja välillä kuiskailevastikin soiva lauluääni on yksi ikisuosikeistani. Ihanan uniikki ja sopii aivan loisteliaasti Sleeperin tarttuviin poppikappaleisiin. Jos et usko, niin kuuntele tämä Nice Guy Eddie, jolla sekä yhtye että Louise Wener laulajana ovat minusta parhaimmillaan.
Inbetweener
Inbetweener taitaa olla yhtyeen kappaleista itseoikeutetusti se, joka yksinkertaisesti pitää valita 10 kappaleen brittipop-kaanoniin. Vuonna 1995 yhtyeen debyytillä ilmestynyt kappale ei ole vain yhtyeen suurin hitti, vaan yksi olennaisimmista brittipop-kappaleista. Vaikka yhtyeellä onkin tusinan verran ihan hittejä biisejä ja monia unohtumattomia kertsejä, niin kyllä tämä biisi on se, joka minulle aiheuttaa kroppaan ne suurimmat kylmät väreet ja mieliin ihanimmat 90-luvun maisemat.
Tänään Lager Supernova Black Doorissa
Posted on 24.2.2017
Tämä tulee nyt todella viime tipassa, mutta TERVETULOA TÄNÄÄN BLACK DOORIIN! Dj-minäni eli DJ Hey Layla! soittelee kello 21 alkaen brittipoppivinyyleitä dj-sielunkumppaninsa kanssa.
Tässä kolme ajankohtaista brittipoppisyytä tulla paikalle:
Yksi: The Charlatans – Weirdo. Tämä kappale täyttää juuri tänään 25 vuotta! Biisin vinyyliversio on ehkä yksi kotini suosikkiesineistä. En ole levynkansinörtti, mutta tässä on ihana.
Kaksi: Shed Seven – Going For Gold. Yorkilainen Shed Seven ilmoitti alkuviikosta julkaisevansa uuden albumin! Joulukuu on varattu brittikiertueelle. Britpop never dies – sen kunniaksi tämä Lager Supernova -klassikko myös tänään.
Kolme: Sleeper – Nice Guy Eddie. Shed Sevenin paluu, Trainspotting 2 leffateattereissa, Elastica studiossa, Ride uuden levyn parissa ja myös paluun tekevä Sleeper. Vuonna 2017 on ehkä ihan ok olla brittipoppari. Sleeperin juuri julkistettua come backiä haluan juhlistaa tänään ainakin tällä veikeällä poppikappaleella.
Soittolista: vuosi 2021
HEY LYLA! 