Mitä kuuntelen Sidewaysissä?

Laajalle yleisölle kohdistetut kotimaiset festarit ja minun tarkaan kuratoitu musiikkimaku ovat yleensä melko kohtaamaton yhdistelmä. Niinpä minusta ei koskaan ole tullut mitään Suomen kesän festarihirmua – ihan pelkkä festarialueella kiertely ja festarointi festaroinnin vuoksi eivät ole minun juttu.

Toki ilahduttavia poikkeuksiakin on. Viime vuosiin on mahtunut yksi ”brittipop-Flow” ja kovasti aktiivinen Sideways.

Mitä sitten kuuntelen tämän kesän Sidewaysissä?

Suede, perjantai 7.6

Tänä kesänä minut vie Sidewaysiin tietysti Suede. Odotan keikkaa kovasti! Olen aika laaja-alainen Suede-fani, sillä tykkään oikeastaan ihan kaikista yhtyeen puolista. Alkuvuosien dramaattisesta indiestä, Coming Upin häikäilemättömästä ja kirkkaanvärisestä mainstream-popista, tykkään jopa Head Musicistä. Tykkään leikkiä suuren suurta Suede-fania b-puolilla snobbailemalla, mutta hurmaannun myös hiteistä. Enkä missään nimessä vaadi nostalgiaa, en edes halua! Sillä rakastan myös yhtyeen kolmea uuden ajan levyä, ihan just tätä tämän päivän upeaa Suedea. Yhtyettä, jolla selvästi on menossa urallaan hieno vaihe.

Tiedän siis, että keikasta tulee minunlaiselle kaikesta nauttivalle Suede-kuulijalle ihan täydellinen.

Tämän uuden rakkaudenkin haluan kuulla.

Kate Tempest, torstai 6.6

Sueden lisäksi odotan kovasti Kate Tempestin keikkaa.

Lontoolainen spoken word -artisti ja runoilija on suuri coolius-idolini ja ihailua herättävä omantienkulkija. Odotan keikalta värisevää aitoutta ja heittäytymistä, pikkuisen painavaa sanaa ja toisaalta myös herkkyttä. Miellyttävää rytmikkyyttä ja soljuvaa sanailua.

Hiljaista ja selittämätöntä charmia.

Tämä Tempestin uusi Firesmoke on upea!

Idles, torstai 6.6.

Idles ei ole musiikillisesti ollut niin paljon minun juttu, mitä ehkä jopa olisin toivonut. Olisi ollut kivaa hypätä bandwagoniin! Mutta sen verran olennainen ilmiö on kyseessä, että toki haluan yhtyeen nähdä.

Elättelen myös pientä toivoa siitä, että viihtyisin keikalla ja alkaisin nähdä yhtyeen kiinnostavampana.

No, siinäpä ne. Kaikki muu on sitten sellaista fiiliksen mukaan tutkittavaa. Suosituksia saa toki antaa!

Jack Jones – Swim Up

Oh, Jack Jones on ollut jo jonkin aikaa indiemaailman kiehtovin uusi hahmo. Saatat tuntea walesiläisnuorukaisen Trampolene-yhtyeen laulajana tai Peter Dohertyn taustabändin kitaristina.

Hurmaavia kitaristinuorukaisia tulee ja menee, kiehtovimman pitää olla jotain muutakin. Jonesilla se muu on runoilijuus – Jones on sellainen indiemaailman John Cooper Clarke. Muistat ehkä parin vuoden takaa Jonesin NME:lle kirjoittaman ja The Clashin Should I Stay or Should I Go? -kappaletta makustelevan Brexit-runon? Tai jos seuraat Pete Dohertyä sosiaalisessa mediassa, olet saattanut törmätä Jonesin BBC Walesille kirjoittamaan Swansean Wind Street -kadun ylistysrunoon. Niin soma!

Niin, Jones on vau. Eikä Pete Dohertya selvästi ihailevia, Dohertyn maneereja lainailevia runopoikia kai koskaan ole liikaa. Jonesin spoken word -kappaleet ovat kuuluneet jollain tapaa jo Trampolenen kuvastoon, mutta nyt artisti on päätynyt yhdistämään ihanan huokailevan runonlausuntansa musiikkiin ihan vain omalla nimellään. Tämä juuri tänään videoasun saanut Swim Up on loppukesän suloisin kappale, ehkä jollekin jopa liian suloinen. Jos tämän kappaleen nuori pariisilainen rakkaustarina ei värisytä, niin suosittelen kuuntelemaan sinkun b-puolen It’s Not My Thing.

Minun kaltaisen romantikonhan tämä tällainen tietty saa aivan sekaisin.