Liam Fray ja Blossoms – Please Don’t (in isolation)

Poikkeuskevät poiki kaikenlaisia kotikeikkaviritelmiä. Minun vaativaan makuun osui noista vain ihan miniosa, etunenässä Blossomsin isolation-sovitukset, joihin muutamiin bändi oli napannut mukaan kiehtovan vierailijan. The Coralin Dreaming of You -klassikolla laulaa tietysti The Coralin laulaja James Skelly, Tame Impalan The Less Know The Better -kappaleella vierailee aina mainio Miles Kane.

Paras Blossomsin isolation-biiseistä on minun mielestä kuitenkin tämä Courteenersin Please Don’t -kappaleen eristyssovitus. Mukana lauluissa on myös Courteenersin Liam Fray. Lopputulos alleviivaa kappaleen mahtavuutta, manchesteriläisyhtyeen vuoden 2008 debyytillä ilmestynyt biisi on hurjan hyvä, Courteenersin parhaita! Blossomsin Tom loistaa omissa vokaaliosuuksissaan ja Liam Frayn laulelussa on jotain ihanan mentorimaista rentoutta ja ikiaikaisuutta.

Kappaleessa on muuten aivan ihanat lyriikat, joita Liam saattaa aina välillä tekstin kirjoittajan oikeudella muutella.

Four years and twenty two shades of blonde
Is all that separated us,
Why couldn’t we have carried on?
We could have got married,
You could have carried some of my sons.you let me change the radio station in your car,
Do you remember that time I raised my voice
Because you said you’d never ever heard of the La’s?

Because you said you’d never ever heard of the La’s?!

Shocking, kyllä! Ja erittäin riittävä syy nostaa vähän ääntä.

Levy: Blossoms – Foolish Loving Spaces

Uusin Blossoms-albumi on niiiiiiiin hyvä! Stockportin cooleimpien Foolish Loving Spaces ilmestyi tammikuun lopussa ja on ollut siitä lähtien levysoittimellä – vuorotellen Couteenersin uuden albumin kanssa.

Olen löytänyt levyltä muutaman uuden lempikappaleen. Siis ikuisen sellaisen. Levyn kolme ensimmäistä raitaa – If You Think This Is Real Life, Your Girlfriend ja The Keeper – ovat kaikki tolkuttoman hyviä ja minulle levyn sielu. Avausraidan jänskä poppi, You Girlfriendin kuuma basso ja The Keeperin Primal Sceam meets The Charlatans meets 70-luvun New York -soul – alkuvuoden parhaita musiikillisia hetkiä.

Albumin loppupuolelta minun suosikiksi nousee simppeli kitararock Romance, Eh? sekä The Keeperin lailla naistaustakuorolla sävytetty mahtis Falling For Someone.

Pitkäaikaisten Blossoms-fanien joukossa jonkinlainen suosikki tuntuu olevan tarttuva Oh no (I Think I’m In Love), joka ei kuitenkaan ole minun lemppari. Kappaleessa on ehkä liikaa sitä tuttua kasarisoundi-Blossomsia, johon en ole täysin lämmennyt. Onnistunut pop-kappale toki silti.

Minusta albumissa on parasta siellä täällä soiva, yhtyeelle uudenlainen popin ja rockin sävy. Se, kuinka yhtyeen merkkisoundiksi muodostuneet syntikat antavat rohkeasti tilaa bassolle, kitaroille ja soulahtavalle naistaustakuorolle. Yhtyeen tuotannossa tiuhaan vilahtavien kasarisoundien sijaan maisemaksi hahmottuu simppelimpi ja rockimpi bändimusiikki. The Keeper, Romance, Eh? sekä soma My Vacant Days – enemmän Primal Scream, vähemmän Talking Heads -Blossoms on selvästi minun juttu.

Toiseksi parasta levyllä on sitten se, että myös ne popit ja syntikkaisimmat biisit ovat koukuttavam hyviä!

Albumin tuottajan on toiminut The Coralistakin tuttu James Skelly. En tiedä, kuinka paljon vaikutusta tällä on ollut siihen, että yhtye on löytänyt kappaleisiinsa uudenlaisia soundeja. Ainakin kaikki The Coral -fanit tietävät Skellyn musiikista monipuolisesti, genrerajattomasti ja ennakkoluulottomasti innostuvaksi muusikoksi.

Foolish Loving Spaces on Blossomsin kolmas levy – ja vihdoin se Blossoms-albumi, joka lyö minun elämässä läpi. Pelkäsin jo, että missaan tämän bandwagonin.