HEY LYLA!Luukku 17: Vuoden 2019 tärkeät 20-vuotiaat
Posted on 20.12.2019
Vuonna 1999 brittipopin valtakausi oli tullut päätökseen. Oasis oli julkaissut pari vuotta aiemmin överin Be Here Now -levynsä, jota pidetään yhtenä eran lopun symbolina. Viimeisin naula brittipop-hurmoksen arkkuun oli Blurin vuonna 1999 ilmestynyt 13.
Ensinnäkin levy on erolevy: brittipopin kuningas ja kuningatar – Damon Albarn ja Justine Frischmann – erosivat vuosi aiemmin. Lisäksi yhtye ottaa levyllä etäisyyttä brittipop-visioonsa. Albumilla yhtye on brittipop-kauden poppia alternativempi, ja Graham Coxon saa enemmän tilaa omille musiikillisille mieltymyksilleen.
Lue lisää levystä täältä.
Muita tänä vuonna 20 vuotta täyttäneitä tärkeitä levyjä:
Stereophonics – Performance and Cocktails
Mainio kakkoslevy walesiläisyhtyeeltä.
Suede – Head Music
Arvostelukatastrofi, mutta minusta ei todellakaan mikään farssi. Toki meno on välillä levotonta ja musiikillisesti hermoja raastavan meluisaa ja sähköistä, mutta levyllä on muutama yli-ihana hetki. Tämä levy on Sueden uralla samantyyppinen lakipiste ja täyteen pakattu ylilyönti kuin Be Here Now Oasiksen uralla. Rakastan molempia.
Levy on minun nuoruus ja loppujen lopuksi se albumi, jonka kautta aloin Suedea ottaa suuremmin haltuun.
Supergrass – Supergrass
Oxfordilaisten kolmas albumi todistaa, että yhtye toimii myös ilman brittipop-viitekehystä. Hieno albumi yhtyeeltä, joka kehitti tekemistään levy levyltä. Hurjaa, että yhtyeen jäsenet ovat tälläkin levyllä vasta noin 23-vuotiaita. Uskomattoman kypsää ja hienoa tekemistä.
Shed Seven – Going For Gold
No okei, tämä on kokoelmalevy, mutta brittipop-klassikon uralla olennainen sellainen. Levystä ilmestyi tänä vuonna 20-vuotisjuhlapainos. Disco Down on albumin uusi biisi,
Travis – The Man Who
Tämä levy on mestariteos ja mahdollisesti yksi kauneimmista levyistä ikinä. Kiteyttää hienosti sen, miltä pos-tbritpop -kuulosti. Totaalisen rakastettava klassikko ja taideteos.
Mitä kuuntelen Sidewaysissä?
Posted on 26.5.2019
Laajalle yleisölle kohdistetut kotimaiset festarit ja minun tarkaan kuratoitu musiikkimaku ovat yleensä melko kohtaamaton yhdistelmä. Niinpä minusta ei koskaan ole tullut mitään Suomen kesän festarihirmua – ihan pelkkä festarialueella kiertely ja festarointi festaroinnin vuoksi eivät ole minun juttu.
Toki ilahduttavia poikkeuksiakin on. Viime vuosiin on mahtunut yksi ”brittipop-Flow” ja kovasti aktiivinen Sideways.
Mitä sitten kuuntelen tämän kesän Sidewaysissä?
Suede, perjantai 7.6
Tänä kesänä minut vie Sidewaysiin tietysti Suede. Odotan keikkaa kovasti! Olen aika laaja-alainen Suede-fani, sillä tykkään oikeastaan ihan kaikista yhtyeen puolista. Alkuvuosien dramaattisesta indiestä, Coming Upin häikäilemättömästä ja kirkkaanvärisestä mainstream-popista, tykkään jopa Head Musicistä. Tykkään leikkiä suuren suurta Suede-fania b-puolilla snobbailemalla, mutta hurmaannun myös hiteistä. Enkä missään nimessä vaadi nostalgiaa, en edes halua! Sillä rakastan myös yhtyeen kolmea uuden ajan levyä, ihan just tätä tämän päivän upeaa Suedea. Yhtyettä, jolla selvästi on menossa urallaan hieno vaihe.
Tiedän siis, että keikasta tulee minunlaiselle kaikesta nauttivalle Suede-kuulijalle ihan täydellinen.
Tämän uuden rakkaudenkin haluan kuulla.
Kate Tempest, torstai 6.6
Sueden lisäksi odotan kovasti Kate Tempestin keikkaa.
Lontoolainen spoken word -artisti ja runoilija on suuri coolius-idolini ja ihailua herättävä omantienkulkija. Odotan keikalta värisevää aitoutta ja heittäytymistä, pikkuisen painavaa sanaa ja toisaalta myös herkkyttä. Miellyttävää rytmikkyyttä ja soljuvaa sanailua.
Hiljaista ja selittämätöntä charmia.
Tämä Tempestin uusi Firesmoke on upea!
Idles, torstai 6.6.
Idles ei ole musiikillisesti ollut niin paljon minun juttu, mitä ehkä jopa olisin toivonut. Olisi ollut kivaa hypätä bandwagoniin! Mutta sen verran olennainen ilmiö on kyseessä, että toki haluan yhtyeen nähdä.
Elättelen myös pientä toivoa siitä, että viihtyisin keikalla ja alkaisin nähdä yhtyeen kiinnostavampana.
No, siinäpä ne. Kaikki muu on sitten sellaista fiiliksen mukaan tutkittavaa. Suosituksia saa toki antaa!
Viisi kertaa levyhyllyn brittipop-helmi (isot singlet)
Posted on 28.4.2019
Fiilistelin viime kesänä täällä blogissa levyhyllyn seiska-aarteita.
Tässä tuolle tunnelmoinnille jatkoa, tällä kertaa isompikokoisten sinkkujen kera.
Elastican Stutter (1994) ja Waking Up (1995)
Molemmat kappaleet ovat minun kaikkien aikojen lemppareita ja valtavia brittipop-symboleja. Tuon Waking Up -singlen kannen ja Justinen kuvan voisin ottaa brittipop-alttarini alttaritauluksi, niin värisyttävän olennainen se on!
Waking Upin b-puolella on Gloria, Car Wash ja Brighton Rock.Tämä Stutter on US-versio, joten vinskalta löytyy kolme muuta biisiä: Rockunroll sekä eeppiset 2:1 ja Annie. Seiskatuumaisessa b-puolella olisi Pussycat. Olen löytänyt molemmat sinkut netistä.
Shed Seven – Speakeasy (1994)
Speakeasy on minulle se olennaisin Shed Seven -kappale, siksi onkin jotenkin erityisen ihanaa omistaa juuri tämä vinyyli. Soitan biisin aina, ihan aina dj-keikalla. Olen saanut tämän tuliaiseksi eksältä joltain hänen Britannia-matkaltaan. Sinkulla myös: Around Your House, Your Guess is as Good as Mine sekä mahtavan Dolphin-kappaleen liveversio.
Suede – We Are The Pigs (1994)
Toinen lahja samaiselta eksältä – yep, I know, miksi ikinä päästin menemään tyypin, joka ostaa lahjaksi Sueden We Are The Pigs -sinkun?!
Tämä on minun suosikkikappale Suedelta. Siis suosikein KAIKISTA yhtyeen kappaleista. Soi myös jokaisella dj-keikalla.
Tähän vinyyliin liittyy kiva muisto: olin muuttanut muutama kuukausi eron jälkeen kimppakämpästä yksiöön, eksä oli muuttoapuna. Muuttoiltana kuormaa purkaessa löydän tämän levyn yhdestä laatikosta, herra oli sen sinne ylläyslahjaksi sujauttanut. Ihana muisto kerran kovin tärkeästä ihmissuhteesta ja tietenkin suuresta bändirakkaudesta.
Tämän 12-tuumaisen vinyylin b-puolelta löytyy Killing Of A Flash Boy ja Whipsnade.
The Boo Radleys – Wake Up Boo! (1995)
Tämän kakstoistatuumaisen löysin vuosi sitten maaliskussa Lontoosta levykauppakierrokselta. Jes! Olennainen biisi unelmien brittpop-settilistassa. B-puolella on Janus ja Blues For George Michael.
Tulossa: Suede: The Insatiable Ones
Posted on 25.3.2019
Marraskuussa Briteissä tv-näytöksen saanut Mike Christien Suede-dokkari lähtee vihdoin laajempaan kansainväliseen levitykseen ja ilmestyy myös dvd:llä. Jännittää!
Tällä hetkellä värisyttää eniten Justine Frischmannin rooli dokkarissa. Se, miltä hänen kaltaisen merkkihahmon ”näkeminen” tuntuu. Naista kun ei ole brittipopin hiipumisen jälkeen julkisuudessa juurikaan nähty.
Viisi kertaa vuoden 2018 brittipop-hetki
Posted on 3.1.2019
Viisi hetkeä, jotka huokuivat brittipoppia vuonna 2018.
Sleeper – Look at You Now
Vuoden 2018 brittipopein asia oli Sleeperin päätös julkaista ihka uusi kappale. Nostalgisin fiilis syntyy laulaja Louise Wenerin ikonisesta lauluäänestä, muuten Look at You Now esittelee pikkuisen aiempaa rokimman ja aikuisemman Sleeperin. Vaikka 90-lukua huokuvat, ne kaikkein leimallisimmat Sleeper-ratkaisut on kappaleella jätetty vähemmälle, on tällä paluulla ensisijaisesti ja vahvasti juuri brittipop-leima.
Uusi levy saattaa olla sitten vuoden 2019 brittipopein juttu.
Salad – The Selfishness of Love
Toinen merkittävä paluu brittipopin ytimestä: Saladin The Selfishness of Love -kapple. Yhtye julkaisi taannoin kokoelman 90-luvulle unohuneita kappaleita, mutta tämä biisi on ensimmäinen uusi tuotos yli kahteenkymmeneen vuoteen. Uusi levy ilmestyy tänä vuonna.
Suede – Wastelands
Sueden Wastelands on suedein asia aikoihin! Ja jos joku on ”suede”, on se toki myös brittipop. Kappale on oikeastaan niin läpikotaisin suede, että sen suedemäisyyttä on vaikea purkaa osiin. Nuo kitarat, toki. Draama ja se, miten kertsi lähtee. Vähän dystopinen maisema. We Are The Pigs ja Trash kohtaavat, sanoisin.
Dubstar – You Were Never In Love
Kolmas paluu 90-luvun kuplasta. Duoksi muotoutunut Dubstar julkaisi viime vuonna kokonaisen albumillisen uutta tuotantoa. Uusi One-levy on järjestyksessään eteeristen dreampoppareiden neljäs albumi, kolme ensimmäistä ilmestyi vuosina 1995-2000.
Tämä kappale on paluubiiseistä huikein. Ihana kertsi, tyylikäs ja elegantti tunnelma.
Ocean Colour Scene -ep
Klassikkoyhtyeen neljän kappaleen ep ilmestyi loppuvuodesta. OCS on aina in, brittipop ja cool – ihanaa, että muutaman vuoden tauon jälkeen yhtye päätti julkaista uutta materiaalia.
Brittipopin kehästä ja päättymättömyydestä kertoo jotenkin somasti muuten se, että Steve Cradockin poika on ollut viime ajat mukana bändin keikkakokoonpanossa.
Salad – The Selfishness of Love
Posted on 14.12.2018
Jos Sleeperin paluu ei tunnu riittävän brittipopilta, niin hei, juuri nyt on hyvä hetki kaivautua vielä vähän syvemmälle brittipop-maailmaan tämän Saladin uuden kappaleen avulla.
Salad ei ole koskaan ollut minulle henkilökohtaisesti kovin merkittävä brittipop-rakkaus, vaikka yhtye olennainen skenetekijä onkin. Minulle yhtye on näyttäytynyt upeita albumikokonaisuuksia tehtailevan yhtyeen sijaan sellaisena muutamia ajalle olennaisia kappaleita tehneenä ajankuvayhtyeenä.
Mutta tästä uudesta kappaleesta tykkään jotenkin nyt tosi paljon! Sleeperin uuden Look At me Now -biisin kanssa ihan paras parivaljakko! Tämä soundimaailma hurmailee minua nyt kovasti.
Astetta marginaalisempiin brittipop-yhtyeisiin lukeutuva Salad teki paluun jo vuonna 2017, jolloin se julkaisi albumillisen 90-luvulle ”unohtuneita” kappaleita. Yhtye myös palasi keikkalavoille juuri Star Shaped-festareilla, missä se esiintyi yhdessä My Life Storyn, Dodgyn, Spacen, The Bluetonesin ja Sleeperin kanssa.
Salad ehti julkaista 90-luvulla kaksi studioalbumia. Tämä jokin aika sitten julkaistu The Selfishness of Love -kappale on nyt sitten ensimmäinen biisi ensi vuoden alussa ilmestyvältä The Salad Way -levyltä.
Jollekin nämä tällaisten obskuurimpien brittipop-yhtyeiden paluut voivat olla ihan yks hailee, mutta ai ai, miten tärkeitä ja ihania nämä minusta on! Uuden musiikillisen annin lisäksi näillä on todella suuri merkitys koko brittipop-ilmiön ja skenen selittämisessä, sen ääriviivojen luomisessa. Nämä pienemmät yhtyeet hahmottavat ilmiön syvyyttä, muistuttava ihmisille ja erityisesti uusille brittipop-polville, että se Oasiksen lädirock-soundi on vain yksi pieni osa brittipop-maailmaa. Että kyse on niin paljon ja ennen kaikkea muusta!
Minusta on ihanaa, että ihmiset fiilistelevät valtavirtayhtyeiksi paisuneita Oasista, Bluria, Pulpia ja Suedea. Ehkä joku jopa Elasticaa ja vaikka Castia tai The Charlatansia. Ja kokevat niin ottavan osaa brittipoppailuun. Se on mahtavaa! Mutta nuo ovat vain pintakerroksia monikerroksisessa brittipop-yhtyeiden rakennelmassa. Ovia ja kulkureittejä syvemmälle, monien muiden hienojen juttujen äärelle!
Niitä kantsii availla ja kulkea.
Ja nyt on ihan pakko kuunnella tämä biisi!
Viime aikoina x 3
Posted on 19.10.2018
Olen viettänyt tällä viikolla syyslomaa uudesta työstä. Syyskuun loppu ja lokakuun alku menivät henkisesti niin vahvasti opettaja-Miiana, että nyt lomalla on ollut ihanaa elää brittipoppia oikein kunnolla.
Tässä kolme juttua, joita olen fiilistellyt viime päivinä.
Yksi: Manic Street Preachers live @ Absolute Radio 10th Birthday
Radiokanava Absolute Radio täytti 10 vuotta. Manicsien 42 minuutin keikka synttäreiltä löytyy YouTubesta. Tällaisen sisäkeikkatallenteen saundit eivät tietenkään ole mitään oikeaan liveen verrattuna, mutta Manics livenä on aina Manics livenä! Jos olit yhtyeen keikalla Jyväskylässä kesäkuussa, tunnistat varmaan tuon Jamesin paidan. Täydellinen Manics-asia! Huomio myös viimeisimmältä levyltä löytyvä Hold Me Like Heaven, josta tuli tai ainakin on tulossa uusi Manic Street Preachers -klassikko.
Ja hei, kantsii muuten seurata somessa Absolute Radio 90s -profiileja.
Kaksi: Q Awards
Täältä kuplasta on vaikea nähdä, millainen merkitys tällaisilla (musiikkilehtien) musiikkipalkinnoilla enää nykyään ihan oikeasti on. Minulle Q Magazine on kuitenkin nuoruuden olennaisimpia juttuja ja musiikkikasvatukseni tärkeitä isntituutioita. Tärkeä tastemaker, niin kuin Brett Anderson haastattelussaan toteaa. Siksi Q Awardsin kaltaiset tapahtumat merkkaavat joillekin.
Tämän vuoden palkintojenjakotilaisuus osoitti taas, miten uskomattoman epäkitaramusiikkimaailmassa me täällä Suomessa tällä hetkellä elämme. Onneksi maailmalla tapahtuu. Nuoriso on suorastaan eristetty yhdestä hienosta alakulttuurista, sanoo hän tuohtuneena!
Joitain kivoja palkintoja tämän vuoden awardseista:
Goat Girl – Breakthrough Act – Huikea uusi punk-rock -yhtye. Lue pieni esittely yhtyeestä täältä.
Noel Gallagher – Best Solo Artist ja Outstanding Contribution To Music
Brett Anderson (Suede) – Lifetime achievement
Ian McCulloch – Icon -palkinto
The Streets – Innovation in Sound -palkinto
Myös tässä Courteenrs-laulaja Liam Frayn haastattelussa oli hyvää skenejutustelua.
Kolme: Tim Burgess – The Great Outdoor Bitches
Viime aikojen turvakappale on ollut tämä The Charlatans -laulajan soolobiisi vuodelta 2012. Kun biisi ilmestyi, se vei mennessään, mutta jotenkin sitten unohtui. Tuli uusia The Charlatans -levyjä ja kaikkea.
Mutta näin ne klassikoimmat ja tärkeimmät asiat lopulta aina palaavat elämään. Niiiiiin kaunis kappale!
Mull Historical Society – Wakelines
Posted on 5.10.2018
Minun tämänhetkisistä suosikkikappaleista se ihan suosikein on tämä Mull Historical Societyn Wakelines. Kappale avaa skottiartisti Colin McIntyren aka Mull Historical Societyn juuri ilmestyneen samannimisen albumin. Levyn on tuottanut Bernard Butler – ja sen kyllä huomaa.
Ah, aivan erityisesti kappaleessa säväyttää sen sovitus ja tuotanto. Rakastan biisin soundeja, koko äänimaailmaa. Tarkkaa kuuntelua vaativia yksityiskohtia, Butlerin totaalisen eeppistä kitaraa. Kuulen biisissä paljon sitä samaa musikaalista täyteläisyyttä ja kerroksisuutta, Phil Spectoria huokuvaa tekemistä, mitä kuulen McAlmont & Butlerin Yes-kappaleessa. Myös biisin loppua kohti tapahtuva kasvu ja liki maaniseksi yltyvä meno ovat tuolta 90-luvun klassikolta tuttuja. Bernard Butlerin kädenjälki ja nerokkuus toteutuvat tällä kappaleella kyllä loisteliaasti.
Miten herttaista, että syksyn yllättävin biisirakkaus tulee tyypiltä, jota ihastelin kovasti kahden ensimmäisen levyn verran, mutta jonka kadotin 15 vuotta sitten. Voi osaisinpa sanallistaa paremmin sen, miten huikeana kappaleen kuulen.
Tämä biisi ansaitsisi sen.
Kuvat: Soren Kristensen, SOLK
Viisi kertaa dj-setin olennainen
Posted on 23.11.2017
Soitan huomenna perjantaina levyjä Black Doorissa klo 21 alkaen – tervetuloa! Illan aikana juhlitaan Noel Gallagherin uutta albumia kuunnellen se pari kertaa kokonaisuudessaan läpi. Muu musiikki on sitten minun ja Lager Supernova -parini Topiaksen vastuulla.
Löydät illan tapahtuman Facebookista.
Dj-iltojen levyjen ja seiskatuumaisten valinta, setin tunnelman ja kaaren suunnittelu on ehkäpä minun lempiharrastus. Vaikka se, millainen illasta musiikillisesti lopulta muodostuu, mitä kappaleita kultakin yhteeltä soitan, vaihteleekin jonkin verran, on silti muutamia kappaleita, jotka soitan ihan aina.
Tässä viisi sellaista biisiä, jotka ovat suuuurella varmuudella soineet ihan jokaisella dj-keikallani.
1. Suede – We Are The Pigs
Tämä edustaa setissä sellaista brittipopin suurien yhtyeiden parhaat biisit -osastoa. Tykkään siitä, miten kappale on kiistatta Sueden hienoimpia, tunnettukin, mutta ei kuitenkaan ihan se hitein. Olen saanut kappaleen singlen joskus lahjaksi ystävältä uuden kodin kunnaiksi. Levyhyllyn suuuuuria aarteita!
Kappaleen mystinen ja dramaattinen tunnelma sopii minusta dj-setissä aina tosi hyvin jonnekin Elastican kolkon soundin lähettyville.
2. Elastica – Waking Up
Brittipop-kauden olennaisimpia kappaleita ajan olennaisimpiin kuuluvalta yhtyeeltä. Elastican symboliarvo on valtaisa, ja ilman tätä kappaletta (taikka vaihtoehtoisesti yhtyeen Connection-biisiä) dj-settiä on minusta kyllä aika vaikea sanoa brittipoppisetiksi!
3. Ash – Shining Light
Yksi suosikein kappale ikinä! Soi jokaisella dj-kaikalla ihan just siitä syystä, että on niin mainio. Ashiltä soitan yleensä myös jotain vanhempaa, mutta tämän biisin tehtävänä on olla setissä se maailman täydellisin ja herttaisin kitarapopikas tykkäyslaulu.
4. Kaiser Chiefs – I Predict A Riot
Tämä biisi edustaa setissä sellaista uutta brittipop-tulkintaa. Kappale on loistava 2000-luvun versio 90-luvun brittipopista, sellainen ilmestymisaikansa kitaraindiehuuman ja Blur-henkisen brittipop-vision sekoitus.
Tämä on The Libertinesin vakkaribiisien ohella myös se, jonka tahtiin voi vähän ainakin henkisesti irrotella ja riehua.
5. Hurricane #1 – Step Into My World
Tämä juuri 20 vuotta täyttänyt biisi kuuluu settiin tietysti siksi, että se on yksi 90-luvun upeimmista kappaleista ja aivan erityisesti kitaristi Andy Bellin taidonnäyte. Mies loistaa tässä niin kitaristina kuin biisin kirjoittajanakin. Kappaleella on myös symboliarvo: se kuvastaa minusta hienosti sellaista brittipop-kauden hurmokselisuutta, Creation-levy-yhtiön voimaa ja valtaa, mutta toisaalta samalla myös koko brittipop-ilmiön ohimenevyyttä. Yhtye teki brittipop-kauden loppuvaiheessa yhden hienon levyn, mutta hiipui sitten samaa tahtia ilmiön kanssa.
Olisi suuri vääryys joskus jättää tämä biisi setistä pois.
Parhaat yhtyeet top 20
Posted on 5.2.2017
Jostain syystä olen elänyt siinä uskossa, ettei yhtyeitä voi listata paremmuusjärjestykseen. Mutta kyllä ne näköjään voi, kunhan vain miettii kriteerit selkeiksi. Tässä on nyt 5.2.2017 muutamissa minuuteissa tehty lista minun mielestä parhaista yhtyeistä. Ensin piti olla top 10, jatkoin sitä top 15 -listaksi ja vielä top 20 -listaksi. Ehkä ensi kerralla uskallan pitää listan lyhyempänä.
Ja ne kriteerit? No oikeastaan mietin vain, että minkä yhtyeen koko tuotantoa kuuntelen mieluiten. Ja listaksi yhtyeet muodostuivat kysymällä, että no jos Oasista ei olis, mitä kuuntelisin mieluiten? Bluria. Jos Oasista ja Bluria ei olis, mitä kuuntelisin mieluiten? Manic Street Preachersia. Jos noita kolmea ei olis, kuuntelisin mieluiten The Charlatansia. Ja niin edelleen.
- Oasis
- Blur
- Manic Street Preachers
- The Charlatans
- Ash
- Kasabian
- The Stone Roses
- Shed Seven
- Elastica
- Suede
- The Libertines
- Courteeners
- Arctic Monkeys
- Embrace
- Supergrass
- Pulp
- Idlewild
- Travis
- Cast
- The Verve
Artikkelikuva: Unsplash
Soittolista: vuosi 2021
