Soittolista: vuoden 2019 top 22

Tänä vuonna ilmestyi taas valtavasti uutta hyvää musiikkia – jopa tällaisen kapean musiikkimaun omaavan tyypin mielestä. Oma lempimusiikkini löytyy soittolistojen, radiokanavien ja kriitikoiden arvoiden ulottumattomista, joten olen ihan kamalan sokea sille, onko joku biisi jotenkin yleisesti hyvä tai huono. Kappaleen ihanuus on usein niin kovin selittämättömistä asioista kiinni.

Siksi mitään vuoden parhaat -listaa en osaa tehdä. Mutta tässä 22 kappaletta, joita on ollut aivan erityisen kiva kuunnella vuonna 2019. Lopussa vielä Spotify-lista kappaleista. Listaan pääset kuvaa klikkaamalla.

  1. Fontaines D.C. – Liberty Belle. Vuoden huikein! Jää ikisuosiksiksi.
  2. Fontaines D.C. – Boys in A Better Land. Vuoden toiseksi huikein!
  3. Liam Gallagher – One of Us. Säv, san ja sov kaikki kohdillaan.
  4. DMA’s – Silver. Takuuhyvä DMA’s.
  5. Ride – Clouds Of Saint Marie. Niiiiiiin kaunis.
  6. Sleeper – Paradise Waiting. Ihana ihana brittipop ysäriklassikolta.
  7. Blossoms – The Keeper. Paras Blossoms tähän mennessä. The Charlatans meets Primal Scream.
  8. Hurula – Järnvägsbron. Synkän kaunis, koskettava ja riipaiseva.
  9. The Big Moon – Take A Piece. Huikea tyttöbändipoppikappale indieyhtyeeltä. Salainen pahe.
  10. Liam Gallagher – Now That I’ve Found You. Ihanan soma rallattelu. Yksinkertaisuudessaan tavallaan turha biisi, mutta lopulta kaikkea muuta.
  1. Steve Mason – Don’t Know Where. Kaunis, koskettava.
  2. Idlewild – All These Words. Tutun ja turvallisen kuuloinen Idlewild, heittää minut nuoruuteen. Malliesimerkki yksinkertaisuudessaan hyvästä kertosäkeen käynnistymisestä.
  3. The Big Moon – Your Light. Huikea, jänskä, cool.
  4. The Twang – It Feels Like (You’re Wasting My Time). Hyvä rytmi, svengi ja rullailu.
  5. High Hazels – Slow Dancers. Kaunis kappale ja ihana tulkinta.
  6. Temples – You’re Either On Something. Kaunis melodia ja upea sovitus. Kertsin lähtö säväyttää joka kerta.
  7. The Spitfires – Enough is Enough. Yllärilemppari pikkubändiltä. Kuuntele myös biisistä tehty Hard Fi -remix.
  1. Ian Brown – From Chaos To Harmony. Kappaleena ei mikään super hyvä, mutta koska on todella Ian Brown ja siksi cool, päätyi kovaan kuunteluun.
  2. Steve Mason – America Is Your Boyfriend. Kappale, joka tallentaa hyvin Steve Masonin erinomaisuuden ja erityisyyden.
  3. Ivory Wave – Uptown. Yllätyshyvä baggy pikkubändiltä.
  4. Miles Kane – Blame It On The Summertime. Soma, simppeli ja erittäin mileskane rallatus.
  5. Noel Gallagher’s Flying Birds – Wondering Star. Keskinkertaisen Noelin kelpo John Lennon -fiilistely. Täynnä kliseitä – varmaan just siks käy mulle. Oispa vielä vähän vähemmän kaikuisa ja kumiseva.

Mitä biisejä sie tykkäsit tänä vuonna kuunnella?

Soittolista: lokakuu 2019

Lokakuun listalle päätyi 45 minuutin verran uusia kappaleita viime viikoilta. Kiva lista, pakko taas todeta!

Spotify-listaan kuvaa klikkaamalla!

Temples – You’re Either On Something -video

Ihanaa, että tälle minun alkusyksyn lempikappaleelle on tehty myös videokuvitus. Biisi on nimittäin videon kera vielä entistäkin parempi!

Brittiyhtye Templesin kolmas studioalbumi ilmestyy ylihuomenna perjantaina. Odotan!

Minusta on aivan hurjan hienoa, miten ennakkoluulottomasti monelaista ja monen soundista kitararockia nämä 2010-luvun ja uuden polven yhtyeet meille tarjoavat. On tämä Templesin psykedelia.

On punkia, on perusrockia, on Oasis-soundeja. On klassista brittiläistä kitaraindietä, on räppirockia. Kuten muodissa, myös musiikissa tämän päivän hienous on siinä, että kaikkia menneitä hienoja vuosikymmeniä voi kierrättää ja lainata. Sekoittaa ja sotkea.

Temples – You’re Either On Something

Elokuu oli hyvä uuden musiikin kuukausi. Täällä soittolista, joka hurmaa.

Yksi juuri päättyneen kuukauden hienoimpia uusia kappaleita on tämä Templesin You’re Either On Something -biisi. Mahtava, kaunis, pop! Templesin retropsykedeliarock toimii mulle, vaikka kaikkea psykedeliakitarointia en jaksakaan. En innostu liian jaarittelevasta tunnelmasta, vaan tarvitsen a-, b- ja c-osia, kertsejä ja selkeitä laulumelodioita, olenhan kuitenkin poppari.

Nämä nuorukaiset saavat kuitenkin kappaleisiinsa sellaisen simppelin pop-ulottuvuuden, joka koukuttaa minut.

Templesin kolmas albumi Hot Motion ilmestyy 27.9. Jes!

Soittolista: elokuu ja heinäkuu 2019

Elokuu vetelee viimeisiään, tässä siis kuukausittainen uusien biisien soittolista. Listalla ilahduttaa moni kappale. Etenkin rakastan Liam Gallagherin One Of Usia, Templesin uutta, Vidan herkkistä, The Bluetones -ääni Mark Morrisin The Beansiä sekä Riden ihanaa Clouds Of Saint Marie -kappaletta.

Listoihin kuvia klikkaamalla.

Lomahulinoissa jäi heinäkuun soittolista jakamatta, tässä siis vielä se!

Temples – Hot Motion

Oi, uutta musiikkia tältä äärimmäisen tyylikkäältä, taitavalta ja kiehtovalta psykedeliarock-yhtyeeltä!

Temples on kuulunut huikeasta Sun Structures -debyytistä (2014) lähtien minun vakiokuunneltaviin, joten mahtavaa, että tämä uusi Hot Motion toimii. Hieno ja todella Templesiksi tunnistettava lisäys yhtyeen biisikavalkadiin.

Uusi Hot Motion -albumi ilmestyy syyskuussa, oi tulispa takuuhyvää Templesiä! Bändin debyyttilevy on jäänyt aikakirjoihin kovasti kehuttuna ja kiiteltynä modernina mestariteoksena. Hieno kokonaisuus, jossa yksittäiset upeat hittikappaleet ja tarkkaan harkittu ja onnistuneesti toteutettu kokonaiskuva ovat upeasti tasapainossa.

Kakkoslevy on minun levyhyllyssä jäänyt vähän debyytin varjoon, sen albumin ansiot ovat minusta sellaisen komean kokonaisuuden sijaan muutamissa ihan hurjan hienoissa kappaleissa. Hieno levy siltikin.

Kuva: Laura A-F

Uusi Temples ja Sleaford Mods

Alkuvuosi toi mukanaan pari uutta kelpo kuunneltavaa.

Ensinnäkin Templesin maaliskuussa ilmestyvän kakkoslevyn uusin paljastus vahvistaa ennustustani siitä, että yhtye on riisumassa retronaamiaisasuaan ja viemässä visiotaan 1960-luvun psykedeliasta pikkuisen kohti 2010-luvun psykedeliaa. Tameimpaloitumista kuultavissa.

Myös Sleaford Modseilta saatiin vihdoin kuultavaksi maaliskuussa ilmestyvän English Tapas -levyn materiaalia. B.H.S on tutulla tavalla minimalistisen taustan saaanut Mods-junnaus, mutta samalla myös ehkä sitä ankarinta ja kovinta Sleaford Modsia vähän laulelevampi ja lempeämpi.

Tulossa vuonna 2017

Vuonna 2017 ilmestyy useampi kiinnostava ja odotettu uusi albumi.

Elbow’n aika tasan 3 vuotta sitten ilmestynyt täyskymppi The Take Off and Landing of Everything saa  seuraajan helmikuun alussa. Little Fictions -levyltä löytyy ainakin nämä hienot kappaleet.

Maaliskuussa ilmestyy British Sea Powerin, noiden Brightonin omantienkulkijoiden Let The Dancers Inhert The Party -albumi. Sekä albumin nimi että tämä todella hyvä Bad Bohemian -kappale enteilevät yhtyeelle ominaista hyvää.  BSP:n tekemisessä on kauniin pop-musiikin rinnalla aina meneillään jotain kiehtovalla tavalla vinksahtanutta. Siksikin uusi levy on aina tapaus.

Maaliskuussa ilmestyy myös yksi omista toivottavasti tulevista suosikeista, nimittäin brittiläisen Templesin kakkoslevy Volcano. Retropsykedelinen debyytti oli tässä ajassa uniikki ja todella onnistunut albumi, joten odotukset seuraajan suhteen ovat korkealla. Onneksi tämä viime vuoden loppumetreillä ilemstynyt singelkappale on loistava! Kuten jo aiemmin kirjoitin, voisi tämän perusteella kakkoslevylle odottaa vähän modernimpia soundeja.

Templesin tavoin maaliskuun 3. päivä ilmestyy nottinghamin rääväsuiden English Tapas -nimen saanut albumi. Sleaford Mods vakuutti Flow’ssa, minkä lisäksi viime vuonna ilmestynyt ep toimi hienosti. Tykkäsin erityisesti sen suoraviivaisen puhelaulutykityksen rinnalle tulleesta uudenlaisesta melodisuudenhitusesta.

Lisäksi minua kiinnostavan uuden levyn julkaisevat ainakin Gorillaz ja Spiritualized, Liam Gallagherinkin tekemisiäkin toki odotan. Niin ja eiköhän vanhempikin Gallagher ehdi saada ennen vuoden loppua kolmannen soololevynsä valmiiksi. Pienellä toiveikkaalla jännityksellä odotan, mitä tapahtuu Arctic Monkeysin ja vaikkapa The Stone Rosesin suunnilla.

Mutta mitä muuta jännää on tulossa?

Temples – Certainty

Juuri, kun muisteltiin ystäväni kanssa retropsykedelisrockin Templesin debyytin (Sun Structures, 2014) hienoutta ja ihmeteltiin, että missä tämä yksi viime vuosien kiinnostavimmista brittiyhtyeistä oiken luuraa, ilmestyy tämä.

Kappale on tunnelmaltaan ja sävyltään aavistuksen modernimpi kuin yksikään yhtyeen aiemmista biiseistä, ehkä vähän sellaisella MGMT:n ja yhtyeen Congratulations-levyn tavalla. Erityisen paljon pidän Templesin kohdalla siitä, että kyse ei edelleenkään ole vain soundeista, vaan myös kappale on koukuttava.

Minulle Certainty toimii – olkoon maaliskuussa ilmestyvä VOLCANO-levy täten yksi ensi vuoden odotetuimmista.

Soittolista: vuosi 2014

Tässä muutamia uusia juttuja, joista minä muistan vuoden 2014. Tekstin lopusta löytyy vielä 23 kappaleen soittolista, johon olen lisännyt täydennykseksi muita tämän blogin kannalta relevantteja vuoden 2014 julkaisuja.

Vuoden levy: Manic Street Preachers Futurology. Odotetuin, pidetyin, kuunnelluin. Puolet tuttua Manicsiä, puolet jotain mullistavaa. Älykäs, vivahteikas, punk, rock, ärhäkkä, herkkä. Tätä yhtyettä ei voi kuin ihailla. (Juttuun)

Vuoden uusi ihastus: Hurula ja Vi är människorna våra föräldrar varnade oss för
-levy, joka on heittäen yksi vuoden sykähdyttävimmistä. Ai että.  Håkan Hellströmin punkimpi ja rouheampi ja pikkuveli sekä levy täynnä vilpittömyyttä, kipuilua ja nuoruusvuosien yöllisiä kotiseutukuvailuja. Kappaleista erityisesti Sluta deppa mig on se, jonka vuodesta 2014 poimin mukaani. Kappale ei varsinaisesti lähde missään vaiheessa, mutta on silti jotenkin tosi voimakas. (Juttuun)

Ett kallt regn kommer/Och falla ner/skölja bort dom alla
Låt det regna ner/bara låt de falla/bara låt de falla

Vuoden takinkääntö: Jamie T. Yritin taistella sitä vastaan, etten niin välittäisi Jamie T:stä. ”Liian suosittu, liian NME”, ajattelin. Enkä ainakaan pidä Zombiesta, josta kaikki tykkää. Mutta loppuvuodesta antauduin sekä Jamien että Zombien vietäväksi. Loppujen lopuksi vuoden levyjen top kolmosessa.

Tämä syyskussa ilmestynyt Carry on the Grudge on nuorukaisen kolmas levy (vuonna 2015 aion antautua kahden ensimmäisen vietäväksi). Levy on vaikka mitä ja siltä löytyy ihan kaikkea. Modernia kitaraindietä janoaville suosittelen Limits Lie -aloitusraitaa tai mahtavaa Rabbit Hole -kappaletta, Billy Braggin trubaduurimaisuutta ja sanailua ihasteleville The Prophet -raitaa. Jake Buggista hurmaantuville suosikkitärpiksi sopii Love Is Only A Heartbeat Away ja melodisen postpunkin kannattajille sitten tämä.

Vuoden elegantein: Damon Albarn Everyday Robots. PIenieleinen biitti, arvokkaat gospelvaikutteet, minimalistiset lyriikat, hillitty aksentti. Kaunis, eteerinen ja surumielinen. (Juttuun)

Vuoden pakkomielle: Kasabianin eez-eh-sinkku. Tiiän, tiiän, tämä voisi olla myös vuoden ärsyttävin renkutus, mutta love is blind ja näin. Tulen hyvälle tuulelle ihan joka kerta, kun kuulen kappaleen. Ja joka kerta tekis mieli mennä tanssilattialle riehumaan ja huutaa että Lestah! (Juttuun, lue myös tämä)

Vuoden kaunein: Elbow The Take Off and Landing of Everything. Tällaisten levyjen vuoksi melankolia (ja Manchester-aksentti) on niin kaunista. Albumista taisi tulla salakavalasti oma Elbow-suosikkini. Ja se on paljon se, kun tiedetään, millaisia albumeita yhtye on uransa aikana tehnyt.

Vuoden turvallisin: Johnny Marr Playland. Ei yllättänyt, eikä lopulta tuottanut pettymystäkään, vaikka aluksi niin uumoilin. Turvallinen valinta, kun ei oikein tiedä, mihin suuntaan mennä. (Juttuun)

Vuoden oho: Kaiser Chiefs Education, Education, Education & War. Vieläkö leedsiläisyhtye kiinnostaa? No niinpä. Luulin, ettei tällä porukalla ole minulle enää mitään sanottavaa, mutta yllättäen maaliskuussa ilmestynyt 5. albumi onkin ihan kelpo. Kaukana yhtyeen debyytin tai kakkoslevyn hurmaavuudesta ja innovatiivisuudesta, mutta kuitenkin sellainen valonpilkahdus menetetyn toivon keskellä. Punkinsekaisen kitarapopin seassa pari erityisen nättiä ja onnistunutta herkistelykappaletta, kuten vaikka Coming Home ja tämä:

Vuoden ai niin: Temples ja yhtyeen Sun Structures -esikoinen. Helmikuussa ilmestynyt levy oli alkuvuoden tapaus, mutta unohtui sitten liki totaalisesti – melkein jopa soittolistalta. Tyylikäs ja hyvä levy, mutta jotenkin psykedelia, paisleykuosi ja LSD-hiukset eivät kuitenkaan kantaneet muutamaa kuukautta pidemmälle. Levyn nimikappale on kuitenkin ehkä vuoden maagisin moinen. (Juttuun)

Vuoden mitä ihmettä: Jimi Goodwin Odludek. On upeiden yhtyeiden upeita nokkamiehiä. On soololevyjä ja on soololevyjä. On Jimi Goodwinin Odludek ja on Damon Albarnin Everyday Robots. Niin, Dovesin Jimi Goodwinin Odludek on aika kaukana kiehtovasta soololevystä. Ennemminkin se on Goodwinin oma pikku puuhasteluprojekti – kuulijalle käteen ei jää lopulta paljoakaan. (Juttuun, lue myös tämä)

Vuoden mahtipontisin: The Heartbreaks toi We May Yet Stand A Chance -albumillaan kitchin, teatraalisuuden ja överit sinfoniavaikutteet takaisin indiemusiikkiin. Jos arvostat Abban diskoa, 90-luvun barokkipoppia tyyliin My Life Story ja viehätyt The Smithsin ja Genen kummakkaasta tragediallisuudesta tai toisaalta yhtyeiden kitaraheleydestä, saatat pitää tästä levystä. (Juttuun, lue myös tämä)

Vuoden ilmiö: Sleaford Mods. No, en tiedä, onko yhtye itsessään ilmiö. Mutta se, millä hurmoksella kaikista maailman kaupungeista juuri Tampere yhtyeeseen ihastui, se on ilmiömäistä. Todistaa, että puskaradion mahtia löytyy vielä näin moderninakin aikana. Ja kyllähän tuo duon äkäinen hiphop/punk/elektro/puhetaide koukuttava sekamelska on. Lisähupia ja LG-tason sanomisia kaipaaville suosittelen kurkkaamaan Jason Williamsonin twiittejä.

Vuoden erityiset: Manic Street Preachersin, Sueden ja Lily Allenin keikat. (Juttuun)

Vuoden menetys: Beady Eye. Kiitos 2009–2014. Koko maailma ei ehkä syleillyt Liam Gallagherin ja kumppaneiden rokkiprojektia, itse kuitenkin ehdin yhtyeeseen hurjasti kiintyä. Ikävä tulee. (Juttuun)

Mutta.

it’s not the end of the world, oh no
It’s not even the end of the day

The beat goes on, niinhän se menee. Hyvää vuotta 2015 kaikille!

 

Sekalaista sakkia

Kokoelma jäsentelemättömiä ajatuksia asioista, jotka tapahtuivat jo tovi sitten tai jotka ovat jollain muulla tavalla pikkuisen raukkoja. Kuulostaa niin paljon tältä blogilta, että menköön.

Temples

Templesin Sun Structures -debyytti ilmestyi helmikuussa. Kuten joku saattaa muistaa, odotin kovasti. Levy on hyvä, todella hyvä. Ei kuitenkaan ihan täydellinen. Alku on todella vahva, upeita kappaleita. Toisella puoliskolla homma vähän tasapaksuuntuu ja alkaa jäädä äänimaiseman varaan. Valopilkut harvenevat. Mutta on levy soinut paljon ja ihanasti. Nyt kolahtavat erityisesti nimikappale ja Test Of Time.

Jimi Goodwin 

Doves-miehen Odludek-soolodebyytti ei ole käynyt ihan niin tutuksi, mitä suunnittelin. Sekava levy, josta ei meinaa jäädä mieleen mitään muuta paitsi levottomuus. Albumi tuntuu kirjavalta kokoelmalta Goodwinin kokeiluja, joita yhdistää ainoastaan miehen lauluääni. Välillä muutama koukuttava hetki, useimmiten tunnelma jollain tapaa kummallista. Tämä musiikillinen matka vaatii vähän lisätyöstämistä. Tai ehkä vain totean, ettei se ole kovin hyvä?

Superstarit

Luin jostain muotilehdestä, että Adidaksen Superstarit ovat tulleet niin sanotusti takaisin muotiin. Väite sisältää hölmön oletuksen siitä, että ne olisivat joskus menneet pois muodista. Ei minun maailmassani! Tytölle, joka on (melkein) valmis tatuoimaan The Verven Urban Hymns -albumin kansikuvan tisseihinsä, Superstarit ovat aina muotia! Ihme touhua.

Ja nyt pelkään, että ne minun ysärifarkut leimataan jotenkin nostalgisiksi, trendikkäiksi tai ironisiksi, vaikka oikeasti käytän niitä, koka Damonkin käyttää. No okei, käytti. Mutta silti: itsestäänselvyys, ei nostalgialla leikittelevä hupaisa trendi.

Svengali

Svengali-leffaa saa Anttiloista kympillä! Hankittu on, katsottu ei vielä. Mutta Vicky McClure kuulemma on ihana, taas. Ja elokuvan soundtraciltä löytyy muuten mm. tämä Miles Kanen hieno coverointi muutaman vuoden takaa.

Artikkelikuva: Unsplash

Kevättä sukissa

Tänä vuonna en ottanut uutta kevättä vastaan totuttuun tapaan tennareissa, vaan kera uusien sukkien! Ai että, miten kevätkelpoiset mustista Desert bootseista tuleekaan, kun niihin yhdistää kaistaleen paisley-kuosia!

Tämän Instagramista napatun sukkaselfien myötä haluan suositella teille kaikille sukkakikkaa. Sillä onhan se nyt ihan turkasen tosi, ettei ihminen jatkuvasti uusia kenkiä tarvitse. Antaa siis uusien sukkien vilkkua sen sijaan.

IMG_20140311_162006

Ihan noin muodikkaan ylös rullailtuna en yleensä lahkeitani sporttaile, vaan ennemminkin sillä tavalla mod-maltillisesti. Mutta nyt oli kyllä pakko varmistella, että sukat varmasti saavat ansaitsemansa huomion.

Ja paisley-psykedeliaa olen kruunaillut tietysti kovasti soineella Templesin Sun Structures -debyytillä. Suosikki tällä hetkellä: Shelter Song.

 

Vuonna 2014: Temples

Vuodesta 2014 on selkeästi tulossa meitsin vuosi. Tammikuun ensimmäinen starttaa sen verran monilta osin lähtöruudusta, ettei uuden ja jännän tuloa yksinkertaisesti voi estää. Vaikka välillä tekeekin mieli itkeä ja ahdistua siitä, ettei mulla ole mithään tai kethään, tiedän, että kaikki on taas jossain vaiheessa tosi hyvin.

Vuodesta 2014 on tulossa myös psykedelisvaikutteista rokkia soittavan Templesin vuosi. Uskoisin. Tämä lähes kaikkien modernien mod- ja brittipoptyttöjen kuluneen vuoden kuumin puheenaihe julkaisee vihdoin debyyttinsä helmikuun alussa. Mesmerise-single ilmestynee tammikuussa. Ja koska yhtyeessä ihastuttaa silminnähtävän kauneuden lisäksi myös korvin kuultava kauneus, odotan itsekin Sun Structures -albumin ilmestymistä ihan super paljon.

Yhtyeen laulaja-kitaristi James Bagshaw muuten vaikutti kiharoineen ennen Templesiä vähän samoilla aaltopituuksilla liikkuvassa The Moonsissa. Täällä tuttu ja kovasti tykätty yhtye sekin.

Ja parit vuoden 2013 suosikit. Ihanaa ja huikeaa albumia lupailevaa on!