Rakastin Brightonilaista The Electric Soft Parade -yhtyettä joskus noin 17 vuotta sitten enemmän kuin mitään. MITÄÄN. Säilytin yhtyeen keikan takahuoneesta muistoesineeksi napattua Pepsi-tölkkiä, kunnes se joskus vaihtovuonna poksahti vanhempieni kylmässä varastossa muuttolaatikon sisällä.

Kuljetin yhtyeen vuonna 2002 ilmestynyttä Holes in the Wall -debyttiä yhdessä Come Insiden Mosaic-albumin kanssa kotibileisiin, kunnes sain bilekutsuuni ehdon: kunhat et tuo omia musiikkeja mukana.

Pakotin kaikki kuuntelemaan Silent To The Darkia ja sitä, miten täydellisesti sen kertsi lähtee.

The Electric Soft Parade, Holes in the Wall sekä noin itseni ikäiset veljekset Thomas ja Alex olivat joskus parasta maailmassa ja se rakkauden tunne aidoin ja voimakkain elämässäni, noh, varmaan ikinä. Joskus pelkään, että aikuisuus vie minusta pois kyvyn rakastua niin vilpittömästi ja niin täysillä.

Joskus nuoruuden tuliset rakkaudet hiipuvat. Vaikka edelleen tunnistan veljesten debyyttilevyn upeuden ja erityisyyden, en ole akiivisesti seurannut ESP:n käänteitä enää uoden 2007 jälkeen. Siksi olikin lämpöistä, että sosiaalinen media toi yhtyeen yksi päivä takaisin elämääni.

Veljekst ovat siis tulleet takaisin, katsotaan, millaista suhdetta näin aikuisena alan yhtyeeseen rakentaa. Nämä kuuden vuoden tauon jälkeen julkaistut kaksi kappaletta ainakin ovat todella viehättäviä.

Niin viehättäviä, että jos olisin 19-vuotiaana tatuoinut itseni The Electric Soft Parade -tekstein ja -symbolein, en katuisi.

(Jos uskallat, niin kurkkaa nämä tekstit.)

Uusi albumi Stages ilmestyy 8.1.2020.