Soittolista: lokakuu 2018

Jaan joka kuu blogissa soittolistan, josta löytyy muutaman menneen viikon uudet olennaiset julkaisut: biisit, singlet, uusien levyjen parhaita kappaleita.

Lokakuun listalla on taas monta biisiä, jotka pitävät brittipop- tai kitarapop-rakkauden ihanasti tuoreena.

Suosikkikappaleitani lokakuulta on ehdottomasti Mull Historical Societyn Wakelines. Olen tykännyt tosi paljon myös Trampolenen The One Who Loves You -kappaleesta. Soma uusi brittipoppi! Miles Kanen uusin single Killing The Joke liittyy ehdottomasti Kanen tuotannon parhaimpien joukkoon.

Ian Brownin ensimmäinen soolobiisi yhdeksään vuoteen on tietenkin tapaus, samoin kivat paluut tekee Damon Albarnin luotsaama The Good The Bad and The Queen sekä RAT BOY.

Aika kiva syksy. Listaan pääset klikkaamalla kuvaa. 

Trampolene – The One Who Loves You

Walesiläinen Trampolene tekee kyllä aivan ihastuttavan kikkailematonta ja hyvällä tavalla helppoa kitarapoppia. Perinteisellä tavalla melodista, helposti laulettavaa ja kuunneltavaa. Somaa, tavanomaistakin. Oikeastaan juuri sellaista, mitä minun mielestäni tehdään nykyään aivan liian vähän.

Tämän yhtyeen uuden kappaleen viehättävyys piilee rohkeudessa tehdä isoa ja vähän siirappista kädenjälkeä. Pieni särmänhiukkanen ja rokkikitarat pelastavat biisin imelyyden vuotamasta ihan totaalisen yli. Oasiksen kokoisista jousista myös plussaa. Kokonaisuudessaan viehättävä kuin mikä!

Tuosta sinkun kannesta ja sen viittauksista en nyt sano mitään.

Jack Jones – Swim Up

Oh, Jack Jones on ollut jo jonkin aikaa indiemaailman kiehtovin uusi hahmo. Saatat tuntea walesiläisnuorukaisen Trampolene-yhtyeen laulajana tai Peter Dohertyn taustabändin kitaristina.

Hurmaavia kitaristinuorukaisia tulee ja menee, kiehtovimman pitää olla jotain muutakin. Jonesilla se muu on runoilijuus – Jones on sellainen indiemaailman John Cooper Clarke. Muistat ehkä parin vuoden takaa Jonesin NME:lle kirjoittaman ja The Clashin Should I Stay or Should I Go? -kappaletta makustelevan Brexit-runon? Tai jos seuraat Pete Dohertyä sosiaalisessa mediassa, olet saattanut törmätä Jonesin BBC Walesille kirjoittamaan Swansean Wind Street -kadun ylistysrunoon. Niin soma!

Niin, Jones on vau. Eikä Pete Dohertya selvästi ihailevia, Dohertyn maneereja lainailevia runopoikia kai koskaan ole liikaa. Jonesin spoken word -kappaleet ovat kuuluneet jollain tapaa jo Trampolenen kuvastoon, mutta nyt artisti on päätynyt yhdistämään ihanan huokailevan runonlausuntansa musiikkiin ihan vain omalla nimellään. Tämä juuri tänään videoasun saanut Swim Up on loppukesän suloisin kappale, ehkä jollekin jopa liian suloinen. Jos tämän kappaleen nuori pariisilainen rakkaustarina ei värisytä, niin suosittelen kuuntelemaan sinkun b-puolen It’s Not My Thing.

Minun kaltaisen romantikonhan tämä tällainen tietty saa aivan sekaisin.